Sysikallio 100

 

DSC_0306
Lähtö. Kuva: Antti Nousiainen

Menneenä viikonloppuna tuli siispä juostua elämäni ensimmäinen 100km kisa. Tai oikeastaan Sysikallio100 ei ollut virallinen kilpailu vaan ultrajuoksijoiden ultrajuoksijoille järjestämä ”pikkujoulu”. Kuitenkin kierrokset ja aika siellä laskettiin, joten voi kai Sysikalliota eli ”Sysäriä” kutsua kisaksi. Jos ei muuta, niin ainakin itseään vastaan siinä sai kilpailla aivan kyllikseen. Eikä siellä käytännössä juostu. Tai minä en ainakaan montaa juoksumetriä koko retken aikana ottanut. Kuitenkin nyt pari päivää maalin pääsyn jälkeen on hyvä hieman kerrata tapahtumia ja jäsentää ajatuksia vähän päälle 39 tuntia kestäneestä seikkailusta Espoon Sysikallion metsissä.

Kisaa edeltävät viikot treenailin aivan normaalisti, enkä kokenut tarpeelliseksi suuresti keventää rasitusta. Sysärin startatessa perjantaina illalla, treenailin vielä keskiviikkoon asti kevyesti lenkkeillen. Torstaina sitten lepäilin, poimin Villen asemalta ja yhdessä valmistimme itsemme henkisesti sekä fyysisesti kohti perjantai-iltaa. Käytiin siinä Pizzat syömässä torstai-iltana ja samalla mietittiin, että onkohan sitä nyt vähän liian iso haaste tullut otettua vastaan. Todettiin tämä ajatus aivan vääräksi ja nukkumaan pystyin ainakin itse menemään erittäin luottavaisin tunnelmin. Unen päästä sain hyvin kiinni ja makoisat noin 9 tunnin unet sain nukuttua. Perjantai päivä kului syöden, varusteita säätäen ja tuli siinä vielä pienet päikkäritkin otettua ennen kuin siirryimme pelipaikoille vajaa tuntia ennen lähtöä. Perillä alkoi porukan lisääntyessä lähempänä kello kuutta vallita jännittynyt, mutta iloisen rempseä tunnelma. Jokainen valmistautui tavallaan ja itse yritin vain lepäillä rauhassa ennen kuin kutsu kävi ulos Marinin Jannen, pääjehun, viimeisiä ohjeita varten. Siitä päästiinkin kello kuusi sujuvasti matkan päälle.

Viimeisellä Sysäriin valmistavalla yhteislenkillä, jossa pääsi tutustumaan reittiin, olimme Kokkosen Ossin kanssa suunnitelleet kisataktiikaksi välttää juoksua viimeiseen asti ja pyrkiä etenemään tasaisella kävely vauhdilla 45 minuutin kierroksia, jonka jälkeen aina parin minuutin huoltotauko. Todettiin, että tällä ”finisher ei juokse” taktiikalla olisi paras mahdollisuus selvitä aikarajan puitteissa ehjänä maaliin.

Ja näin heti alusta jättäydyimme minä, Ossi sekä Ville (joka päätti myös lyöttäytyä taktiikkaamme) letkan hännille ja annoimme muiden lähteä vetämään letkaa. Nopeasti saimmekin kävellen jo heti ensimmäisissä nousuissa selkiä kiinni monien jäädessä ihmettelemään, miten tietyistä kohdista tuli päästä eteenpäin. Yhteislenkeistä oli tässäkin ollut apua, sillä näin kisassa tiesi tasan tarkkaan mihin koloon sitä jalkansa asettaa ja mistä kallion kulmasta puristaa, jotta pääsee nousemaan ja laskemaan jyrkkiä kallioseinämiä. Ensimmäinen kierros meni mukavasti jalkoja lämmitellen. Huollossa pöytä notkui kaikkea syötävää maan ja taivaan väliltä ja heti kävi selväksi että ainakaan ravinnon puutteesta ei homma tulisi jäämään kiinni. Olosuhteet suosivat myös kisailijoita, sillä vesisade oli sopivasti lakannut ennen starttia ja mittari näytti mukavaa noin 5 asteen plussa keliä. Toki heti ensimmäisen kierroksen jälkeen oli selvää, että mudasta sai tottua tykkäämään, jotta positiivinen mieli pysyisi yllä.

WP_20151219_06_09_39_Pro
Ossi, minä ja Ville huollossa. Kuva: Sari Heerman

 

DSC_0375
juoksua? Kuva: Antti Nousiainen

Tällä kolmen muskettisoturin muodostamalla letkalla jatkoimme matkaa toistaen tasaisia 45-50 minuutin kierroksia yksi toisensa jälkeen. Pidimme nopean huollon kierrosten välissä, mutta aina viiden tunnin välein huoltoporukka oli ilmoittanut tarjoavansa lämpimän ruoan, joten viiden tunnin tullessa mittariin söimme pasta annokset ja venytimme huoltotaukoa näin 10 minuuttiin. Kulku jatkui tasaisena hyvällä fiiliksellä tästäkin eteenpäin samalla kolmikolla. 10 kierroksen kohdalla pidimme taas hieman pidemmän huollon vaihtaen kuivat sukat, paidat ja hanskat. Tämä toi lisää virtaa miehiin ja matka jatkui. Viidentoista kierroksen jälkeen ruokatauon koittaessa kolmikostamme Ville jäi ottamaan pidempään lepiä liian kovien sykkeiden takia. Jatkoimme Ossin kanssa kierroksen verran, jonka jälkeen Ville vielä yritti taistellen jatkaa kilpailua, mutta päätti kierroksen jälkeen jättää leikin kesken. Harmin paikka, sillä muuten Villen meno oli näyttänyt erittäin hyvältä. Kuitenkaan sydämen kanssa ei tule pelleillä ja päätös jättää homma kesken oli mielestäni hyvin järkevä. Tästä jatkoimme Ossin kanssa kahdestaan taivallusta. Fiilis alkoi välillä ailahdella hyvän ja huonon välillä ja kierroksemme alkoivat myös tippumaan 50-55 minuutin haarukkaan.

Suurin piirtein 17-25 kierroksen välille osuivat reissun ainoat valoisat hetket, mutta ne olivatkin aivan uskomattoman huikeita hetkiä. Pimeän ja pitkän yön jälkeen auringonpaiste välillä lähes pilvettömältä taivaalta nostatti mielialan aivan uudelle tasolle hetkessä. Oli erittäin nautinnollista seurata aamun sarastusta ja päivän auringon säteilyä. Metsä näytti aivan erilaiselta, minkälaiseksi sen oli pimeässä havainnut. Tikka koputti keloaan hiirien vipeltäessä polkujen ylitse. Tässä kauniin luonnon keskellä oli juoksijan hyvä taivaltaa matkaansa. Aurinko säteili ja antoi uskoa tulevaan. Reitille ilmaantui näinä hetkinä myös jonkin verran kannustusjoukkoja, joiden tsempit toivat hymyn huulille ja lisää virtaa jalkoihin. Päätimme Ossin kanssa tässä hyvän tunnelman saattelemina pyrkiä hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti nämä valoisat hetket ja pitämään huoltotauot erittäin lyhyinä. Tämä sen takia sillä tiesimme toisesta ja samalla viimeisestä yöstä tulevan pitkä ja raastava, jossa kierrosvauhdit saattavat tippua reilusti ja huoltotauot pidentyä.

Kokonaisuudessaan homma toimi siispä oikein mallikkaasti ja sain juotua sekä syötyä säännöllisesti ja runsaasti. Nesteytys oli kunnossa sillä lähes joka kierroksella sai keventää oloaan reitin varrella. Ossi alkoi kuitenkin jossain vaiheessa 20 kierroksen tuntumassa valitella polviaan ja meno alkoi hänellä hieman takkuamaan. Auringon kääntyessä laskuun ja pimeyden saapuessa Ossi oli pakotettu jättämään leikki kesken polvivaivojen takia kierroksella 25. Tämäkin keskeytys harmitti itseäni todella, koska Ossinkin meno oli muuten näyttänyt vahvalta ja olin sata varma, että hän ainakin pääsee maaliin asti. Tästä alkoikin sitten oma itsenäinen taivallus tavoitteena maaliin pääsy.

Kierrokset 25-28 alkoivat ottamaan voimille jo aikalailla. Kierrosvauhdit alkoivat tippumaan ja hätyyttelivät 55-60 minuutin lukemia. Tässä vaiheessa itselleni oli erittäin selvää, että kamppailu maaliin pääsemisestä tultaisiin etupäässä käymään oman mielen kanssa. Mieli alkoi hakemaan tekosyitä, joilla pidentää huollossa notkumista. Vielä reilun kymmenen kierroksen kiertäminen tuntui välillä lohduttomalta ajatukselta, mutta tähän olotilaan olin onneksi osannut varautua ennalta. Tiesin, että jossain vaiheessa tulee hetki jolloin kroppa kyllä jaksaisi, mutta mieli ei. Se hetki oli nyt ja tein suunnitelman… 28 kierroksen jälkeen pyysin Marinin Annaa tilaamaan itselleni pizzan. Hän suostui ja tilasikin sitten pari ekstra pizzaa ajatellen näin myös empaattisesti muita jäljellä olleita neljää juoksijaa. 29 kierroksen jälkeen pidin pidemmän ruokatauon pizzan parissa ja suunnittelin jakavani jäljellä olevan matkan pienempiin osiin. Jaoin jäljellä olevat 12 kierrosta kolmen kierroksen sarjoihin, josta jokaisen kolmen kierroksen setin jälkeen saisin pitää pidemmän huoltotauon. Loppuun jäisi kaksi kierrosta, jotka menisivät siinä vaiheessa, vaikka kuuluisalla pyhällä voimalla. Tämä matkan jako osatavoitteisiin toimi henkisesti erittäin hyvin ja homma alkoi taas tämän suunnitelman ja pizzan jälkeen sujumaan hyvin. Laskin samalla, että edelleen olisin kaksi tuntia edellä aikataulua eli alle 40 tunnin alitusta. Tämä sallisi hyvin pitemmät tauot, vaikka kierrosvauhdit tosiaan tippuivat minuutin tuntumaan.

Ensimmäinen kolmen kierroksen setti eli kierrokset 30-32 sujuivat siihen kisan vaiheeseen nähden vahvasti. Mieli pysyi positiivisena ja aina huollossa sai rutkasti voimaa kannustuksista. Pidemmän huollon koittaessa päätin vaihtaa kuivat kamat päälle sekä nostaa hetkeksi koivet vaakatasoon. Hieroin jalkapohjiani ja totesin niiden olevan hyvässä kunnossa, ei yhtään rakkoa. Tässä nautiskelin vielä lautasellisen puuroa, jonka jälkeen jälleen kengät takaisin jalkoihin ja baanalle. Kierrokset 33-35 menivät jälleen ihan ok ja näistä kierrokset 34 ja 35 menin yhdessä Juvalan Markuksen kanssa. Tämä auttoi henkisesti todella paljon, kun näki että toisellakin alkaa matkan teko pikku hiljaa riittämään, mutta pakko on jatkaa eteenpäin. Kuitenkin kierroksen 35 tullessa loppua kohti en enää pysynyt Markuksen perässä ja väsymys meinasi ottaa miehestä yliotteen. Huollossa päätinkin mätkähtää lattialle makuulle ja sanoin huollolle, että herättää minut vartin päästä. Samantien taju pois ja oli ehkä nopeimman tuntuiset päikkärit mitä ikinä on tullut otettua. Herätessä jalat tuntuivat tuskaisen kipeiltä, mutta heti alkumatkasta ne alkoivat taas pikku hiljaa toimimaan. Veri alkoi virtaamaan jälleen suonissa ja mies oli taas uudessa iskussa. Ensimmäinen kierros menikin jälleen ihan hyvin, mutta kierros 37 oli täyttä tuskaa. Kierrosaika tippui 70minuuttiin ja hetken aloin huoltoon päästyäni huolestumaan tulisinko ehtimään maaliin, jos sama meno jatkuisi. Tai vähintäänkin täpärälle lähelle 40 tuntia tulisi menemään. Ylimääristä aikaa yli tunnin kierroksiin ei nimittäin ollut kovin runsaasti enää jäljellä kahdesta pitkästä huoltotauosta johtuen. Piiskasin kuitenkin itseni parempaan iskuun ja Marinin Jannen sanat huollossa: ”Nyt on Tomi se hetki, kun pitää vain jaksaa painaa” antoivat voimaa ja auttoivat myös tajuamaan, että niin yksinkertaista se oikeasti nyt oli. Pitää vain jaksaa painaa. Neljä kierrosta eli reilu neljä tuntia eivät olisi enää esteenä minun ja maalin välillä. Söisin ne vain yksi kerrallaan pois tieltä. Kierros kerrallaan, ylämäki kerrallaan, askel kerrallaan. Ja niin lähdin tekemään.

Nämä viimeiset neljä kierrosta menivätkin sitten melkoisessa robotti moodissa. En tuntenut kummoisia fiiliksiä väsymyksen lisäksi. Suoritin vain ikään kuin tehtävää, jossa ainoa mikä merkitsi oli maaliin pääsy. Tunsin oloni uupuneeksi, mutta samalla riittävän voimakkaaksi ja tiesin, että tulen pääsemään maalin asti. Viimeiselle kierrokselle lähdin yhdessä Pääjehu Marinin kanssa hänen ottaessa perästäni reitin köydet pois kallioilta. Aamu alkoi tässä viimeisellä kierroksella uudestaan valjeta ja valaisi vielä kerran Sysikallion polut ikään kuin muistoksi verkkokalvoilleni. Päästessäni viimeisen nousun päälle annoin jo helpotuksen hymyn nousta korville. Viimeiset sadat metrit maaliin kävelin ja muistelin, mitä kaikkea matkan varrella oli tapahtunut. Maaliin saavuin Marinien, Markuksen ja Rautiaisen Miikka-Pekan kannustaessa ajassa 39 tuntia 17 minuuttia. Olo oli uupunut, helpottunut ja erittäin onnellinen.

10400212_10208049530732914_609135433995945921_n
Maalissa! Kuva: Anna Marin

Kokonaisuudessaan Sysikallion ollessa elämäni ensimmäinen 100km ultrajuoksu, voin sanoa että onnistuin tässä oikein hyvin. Tavoitteenani oli päästä maalin aikarajan puitteissa tämä monien mielestä Suomen haastavin ja rankin ultrajuoksu. Sen tein ja voin olla tyytyväinen. Itselläni oli luottavainen olo tästä tavoitteen saavuttamisesta jo viikkoja ennen kisaa, joten en kuitenkaan kokenut että tämä maaliin pääsy itseäni mitenkään yllätti. Ehkä syksyn hyvin menneet treenit olivat antaneet niin hyvän itseluottamuksen, että tiesin kaiken toimiessa maaliin pääsyn olevan realistinen tavoite. Uskon, että tämä kisa tulee kantamaan paljon hyvää tulevaisuuteen. Nyt tiedän kroppani ja pääni pystyvän väsyneenäkin puskemaan itseäni eteenpäin. Kanariaa varten tämä antoi ison siivun itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen.

Olen tässä pohtinut mitkä tekijät luultavasti auttoivat minua jaksamaan maaliin asti. Yhtenä seikkana nostaisin esiin runsaan ja säännöllisen nesteen ja ravinnon saannin. Pidin kierroksilla mukanani 0,5 litran Salomonin soft flask pulloa. Suunnittelin juovani aina kierroksen aikana tämän puoli litraa urheilujuomaa ja aina huollossa täyttää pullo uutta kierrosta varten. Pysyin tässä tavassa koko kisan ajan, jonka lisäksi huollossa join aina pari desiä kokista, spritea, kahvia, mehukeittoa tai urheilujuomaa. Jokaisen kierroksen välissä söin myös sipsiä, karkkia, pullaa, kroisantteja, leipää, nutellaa, suolakurkkuja, vohveleita tai keksejä. Neljä lämmintä ateriaa tuli myös syötyä kisan aikana pizzan, pastan tai puuron muodossa. Vatsani toimi ilman minkäänlaisia ongelmia ja tästä olen erittäin tyytyväinen, koska usein ultra pitkissä suorituksissa syöminen ratkaisee maaliin pääsyn. Nyt pystyin syömään ongelmitta kaikkea mahdollista ja juomaan vielä päälle urheilujuomaa noin 20 litraa.

Toisena seikkana hyvään suoritukseen pidän onnistunutta vauhdinjakoa, johon vahvasti yhteydessä on tieto siitä, millainen reitti on tiedossa. Lähdimme rauhassa liikenteeseen, jolloin sykkeet pysyivät matalana eikä elimistö näin päässyt kuormittamaan itseään liikaa, jolloin helposti vaarana on, että seinä tulee vastaan hyvin yllättäen. Kanarian reitistä tulenkin kaivamaan kaikki mahdolliset detaljit ylös ja suunnittelemaan tämän pohjalta oikeanlainen vauhti.

Kolmas asia on mielestäni myös se, että väsymyksen vallatessa mielen, on hyvä pilkkoa jäljellä oleva matka osatavoitteisiin. Tässä tapauksessa pilkoin matkan kierroksiin ja keskityin vain aina yhteen 3 kierroksen settiin. Tämä auttaa fokuksen pysymisessä itse tekemisessä, eikä mieli pääse näin vaeltelemaan liian kauas toivottaman tuntuisen matkan päähän.

Neljäs asia erityisesti tässä kisassa oli toimivat kengät. Ostin tätä tapahtumaa silmällä pitäen reilusti tilavammat Sarva Xero 2 nastakengät, jotka minulla on aikaisemmin ollut. Nyt kenkäni oli kokoa UK 10,5, kun edellinen sama kenkä oli kokoa 9,5. Kenkä myös takasi loistavan pidon liukkailla kallioilla ja juurilla. Näin en joutunut liikaa keskittymään ja kuluttamaan energiaa itse pystyssä pysymiseen.

Sain myös hyvän kokemuksen siitä, että jos väsymys on ylitsepääsemätön, vartin torkut auttavat huimasti tähän. Alussa toki herätessä tuntui siltä, että onko pakko enää lähteä liikkumaan, kun jalkoja kolotti joka puolelta, mutta hetken vertyessä mies oli täynnä taas virtaa.

Nyt on aika rauhoittua joulunviettoon ja kiittää vielä kerran kaikkia, jotka mahdollistivat tämän huikean pikkujoulun toteutumisen! Tästä on nyt tarkoituksena palautella kunnolla uuteen vuoteen asti, jonka jälkeen on tarkoitus lähteä Pyhälle pienellä porukalla hiihtelemään ja pääsemään näin takaisin treenin pariin.

Mainokset

Harjoituskuulumisia ja tarinaa tulevasta

Näin se aika laukkaa hurjaa vauhtia. Eletään jo joulukuun puoltaväliä ja tuntuu, että Kolin maaliviivan ylityksestä on vain hetki aikaa. Kuitenkaan tässä välissä en ole levännyt laakereillani vaan harjoituskausi on polkaistu jo ajat sitten kunnolla käyntiin ja meno tulee vain kiihtymään talven mittaan. Tietysti jos vain pysyn terveenä. Kolin kisan jälkeen oli tarkoitus pitää totaali tauko juoksusta parin viikon ajan, mutta eihän se onnistunut. Viikon lepäilyn jälkeen mieli ja kroppa olivat taas vaatimassa lisää juoksua. En kehdannut kieltäytyä ja näin potkaisin harjoituskauden todenteolla käyntiin viikolla 42.

Jotta tietää mitä tulisi harjoitella, on syytä tietää, mitä kisoja tulee seuraavaksi juoksemaan. Seuraava iso kisani tuleekin olemaan maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna juostava 125km Transgrancanaria vuori-ultra. Motivaatiota ei ole tarvinnut tästäkään syystä paljoa hakea harjoittelulle, sillä matkana kanarian kauniissa vuoristossa käytävä kisa tulee olemaan yli kaksinkertainen mitä olen ikinä juossut. Oman haasteensa tähän tuo vuoristo, jossa pitkät nousut ja laskut kysyvät jaloilta aivan uudenlaista kestävyyttä. Itseäni kiinnostaa kovasti, kuinka mieleni ja kroppani käyttäytyy tämänlaisissa suorituksissa ja tähän kysymykseen tulen varmasti saamaan vastauksen maaliskuun alussa. Tämän lisäksi tulevana kesänä on myös tarkoitus kiertää 4-5 Trail Tourin kisaa ja tämän lisäksi mahdollisesti muita lyhyempiä polkujuoksu sekä katukisoja.

Nämä tavoitteet ohjasivat harjoitteluni suunnittelua ja varsinkin Kanarian koitos on tuonut haasteen, johon tulee vastata oikeanlaisella harjoittelulla. Viikon pääharjoitukseni onkin ollut noin 2 tuntinen mäkiharjoitus Jyväskylän Laajavuoren laskettelurinteellä. Reipasta kävelyä ylös (joka tulee olemaan kisassakin nousujen kipuamisen teema) ja reipasta juoksua alas. Tarkoituksena on tämän harjoituksen kautta hakea jaloille kykyä kestää pitkien alamäkien tuomaa iskutusta sekä parantaa lihaksien kestovoimaa, jotta mäki myös nousisi riittävän kevyesti ylös. Nyt olen tehnyt tämän harjoituksen kerran viikkoon noin 2 tuntisena, mutta lähempänä kisaa tarkoituksenani on tehdä tammi- helmikuun aikana pari pitkää noin 4 tuntista samanlaista harjoitusta.

Harjoituskautta suunnitellessani koin myös tarpeelliseksi kehittää jalkojeni voimantuottoa ja tätä varten aloitinkin ensimmäistä kertaa elämässäni säännöllisen voimaharjoittelun. Halusin kehittää maksimivoima ominaisuuksiani, jossa tarkoitus ei ole kasvattaa jalkoihin yhtään enempää lihasmassaa vaan hakea hermostollista kykyä suurempaan voimantuottoon. Kaksi kertaa viikkoon olenkin tehnyt voimaharjoituksen, joka on sisältänyt kaksi liikettä: yhden jalan maastaveto sekä yhden jalan kyykky. Yhdellä jalalla tehtäen haluan hakea liikkeisiin lajin omaisuutta. Sarjat ovat koostuneet kutakuinkin seuraavanlaisesti: 5×3-5, noin 3 minuutin palautuksella. Olen myös ottanut salipäivien yhteyteen vauhtikestävyys harjoituksen, jonka teen ennen salille menoa. VK harjoituksina ovat toimineet 6km tasavauhtiset sekä erityyppiset mäkivedot; 5x2min loivaan mäkeen tai 10x30sek. jyrkään mäkeen. Voimaharjoitteluun ja juuri näihin liikkeisiin opastamisesta kiitos kuuluu kämppikselleni. Henkeen ja vereen kestävyysurheilu miehiä, jolta löytyy mielipide ja näkemys asiaan kuin asiaan, kun kyseessä on kestävyysurheilu.

Muutoin harjoitusviikkooni on kuulunut PK lenkkeilyä lähinnä rauhallisella PK1 sykealueella. Yhden näistä lenkeistä olen kuitenkin tehnyt pitkänä 3-4 tuntisena. Juoksumäärät ovat pyörineet 7-11 tunnin välissä riippuen onko kyseessä ollut kevennetty vai normaali harjoitusviikko. Aika maltillisilla määrillä olen siispä mennyt, mutta tästä on vuodenvaihteen jälkeen tarkoitus nostaa määriä parilla tunnilla. Tarkoitus on kuitenkin pysyä terveenä ja nostaa vuosittain vain maltillisesti juoksumääriä.

Voimaharjoittelu sekoitti aluksi elimistön aivan täysin ja oli järkyttävää lenkeillä pari päivää kipeillä lihaksilla vähän päälle 6 minuutin kilometri vauhdeilla. Tästä kuitenkin homma lähti sujumaan paremmin ja nyt on ollut huikea huomata, kuinka lisääntynyt voimantuottokyky näkyy myös juoksussa. Kilometrivauhdit PK sykkeillä ovat tippuneet hyvin alaspäin ja tuntuukin, että voimaharjoittelu on kehittänyt juoksun taloudellisuutta. Nyt rauhallisen PK lenkin kilsat taittuu 5 minuutin tuntumaan ja välillä jopa vähän alle. Tämä kehitys on ollut hienoa huomata, koska tarkoitus on nimenomaan kehittää PK ominaisuuksia kevättä ja kesää varten.

Treenaaminen on siispä sujunut hyvin ja suunnitellusti. On ollut ilo nauttia myös syksyn ja alkutalven eri keleistä. Lokakuun kaunis ruska. Kirkkaat ja raikkaat syysaamut. Marras/joulukuun pimeät, sateiset ja tuuliset illat. Polku lenkit pelkän otsalampun valossa metsässä… Ja on täällä Jyväskylässä päässyt myös jo nauttimaan parina päivänä aivan uskomattoman kauniista lumisista talvimaisemista.

Ensi perjantaina on kuitenkin pimeyttä luvassa aivan kyllikseen, kun Sysikallio 100km starttaa. Vuoden pimeimmäksi ultraksi nimetty jouluikuinen pikkujoulujuoksu tarjoaa 100km matkalla nousua 14 000m ja aikaa tämän ”fun runin” suorittamiseen on 40 tuntia. Tapahtumassa tullaan juoksemaan (käytännössä kävelemään) 2,5km mittaista polkukierrosta, joka sisältää n. 350m nousua. Allekirjoittanut laittoi itsensä mukaan ja tarkoitus on selvitä maaliin aikarajan puitteissa. Tämä toimii itselleni ikään kuin isona harjoituksena Kanariaa ajatellen ja tarkoitus on löytää mielen syövereistä tarpeeksi voimia taistelussa tulevaa väsymystä vastaan, jotta 100km täytyy. Jos tämä onnistuu, niin voin lähteä erittäin luottavaisin mielin kohti maaliskuuta ja Kanariaa. Ensi viikolla luvassa raporttia, mitä kaikkea Sysikalliossa tapahtui.

 

Vaarojen maraton 43km

BUFF Trail Tourin viimeinen osakilpailu käytiin Kolilla Vaarojen maratonin merkeissä. Jo perjantaina saapuessamme paikalle ennusmerkit näyttivät siltä, että tulossa on tosiaankin nimensä veroinen kilpailu. Valio-myrsky nimittäin pyyhkäisi perjantain ja lauantain vastaisena yönä Kolin ylväiden metsien yli. Tämä aiheutti näin ollen myös muutoksia pitemmän matkan sarjalaisille, nimittäin 130km matkan lähtö perjantai-illalla jouduttiin perumaan turvallisuusriskeihin vedoten. Onneksi myrsky kuitenkin säästi paikalla oleilijat vahingoilta aiheuttaen vain pientä lisäjännitystä.

Lauantai-aamu valkeni melko koleana, mutta kisafiilis oli todella odottavainen. Olo oli kuitenkin tyyni ja samalla hyvin itsevarma. Tiesin pystyväni hyvään juoksuun, koska olin saanut harjoitella Nuuksion jälkeen terveenä ja edeltävänä viikonloppuna 7km maastokisa Jyväskylässä avasi hyvin jalkoja, jotka olivat tuntuneet hieman tukkoisilta. Nuuksion onnistunut juoksu oli myös antanut rautaisen itseluottamuksen, joten odotin vahvalla fiiliksellä starttia. Suunnitelmanani oli lähteä pykälän verran kovempaa liikkeelle heti startista kuin Nuuksiossa, jossa alkuvauhti oli rauhallinen. Olin luottavainen siitä, että kovempi alkuvauhti kantaa myös maaliin asti. Alkuverryttelin Ukko-Kolin mahtavien kallioiden päälle jossa hetken aikaa vain olin ja hain läsnäolon voimaa. Näin oli hyvä olla katseen levätessä kauas kaukaisuuteen.

Lähtöpaikalle menimme joukolla noin 10 minuuttia ennen starttia ja täällä viimeistään oli mukava nähdä tuttuja iloisia kasvoja. Kisajärjestäjät laittoivat vielä muutamia kymmeniä sekuntteja ennen lähtölaukausta GPS:n kiinni selkääni, jonka toivoin vielä tuovan hitusen enemmän vauhtia kinttuihin. Alku lähti reippaasti liikkeelle. Reitti oli alussa myös hyvin nopeakulkuista leveää polkua, jossa oli helppo hakea reipasta alkutahtia. Parin ensimmäisen kilometrin jälkeen tuttu kasvo Markus tuli jälleen matkaseurakseni. Päätimme pitää reipasta vauhtia yllä kuitenkin vauhdin tuntuessa sopivan helpolta juosta. Matka taittui ongelmitta ja saavuin 17km vesistön ylitykseen hyvä voimaisena. Tarkoituksena oli pitää hetken tämän jälkeen tulleella huoltopisteellä huolto mahdollisimman lyhyenä. Mukista vesi tyhjäksi ja takaisin baanalle. Tästä alkoikin ennakolta reitin haastavimmat vaiheet reitin kääntyessä ylämäkeen kohti Ryläystä, jossa edessä oli erittäin teknisiä ja jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Markus piti edessäni tasaisen tappavaa tahtia yllä ja varsinkin ylämäissä sain tehdä kunnolla työtä, jotta pysyin vauhdissa mukana. Itselläni teki noin 25km kohdalla tiukkaa ja en vain jaksanut roikkua enää miehen perässä. Tässä kohtaa tulikin henkisesti heikko hetki tajutessani, että en pysty seuraamaan. Olin kuitenkin kesän muista kisoista oppinut, että tärkeintä on tässä kohtaa vain rauhoittaa oma tekeminen ja löytää uudestaan sopiva matkavauhti. Pari geeliä naamaan ja hetken päästä olin taas kuin uudesti syntynyt. Taas tuntui hyvältä juosta ja pystyin kiristämään hetken päästä tahtia. Viimeiselle noin 10 kilometrin hiekkatie osuudelle sain hyvää buustia nähtyäni, että selkiä alkoi tulla vastaan. Sain pidettyä tällä tasaisella osuudella mukavasti vauhtia yllä, vaikka jalka alkoikin jo painamaan aikalailla. Ennen viimeisiä nousuja huomasin että en ollut enää kuin 30 sekuntia Markusta perässä. Kuitenkin ensimmäisessä niin sanotussa valenousussa en enää saanut jalkojani liikkeelle ylämäkeen siihen tahtiin kuin olisin halunnut. Takaa tuli myös yksi tasaisella osuudella ohittamani kilpakumppani ohi, enkä pysynyt tähänkään vauhtiin vastaamaan. Alamäki viimeisen varsinaisen nousun juurelle meni mukavasti rallatellen. Kuitenkin 2km mittainen nousu maaliin laskettelurinteen yläasemalle veti jaloista viimeisetkin mehut pois. En pysynyt pitämään juoksuaskelta enää yllä kuin loivissa kohdissa ja näin ero kasvoi edellä meneviin lopussa vielä hieman suuremmaksi. Maali tuli vastaan 43 tiukan kilometrin jälkeen onnellisissa tunnelmissa. Tavoite alittaa aika 4:10:00 onnistui reilusti aikani ollessa 4:00:50. Tällä irtosi kisan 9. sija. Huikeaa fiilistä lisäsi entisestään se, että juoksukausi oli näin paketoitu onnistuneesti ehkä kesän parhaalla suorituksella.

Vaarojen maraton/Marathon of dangers
Vaarojen maraton/Marathon of dangers

Kisan jälkeen saunottiin ja kerrattiin kokemuksia mahtavalla porukalla. Ilta kului hyvissä tunnelmissa palautusjuomaa siemaillen ja nauttien erittäin hyvästä seurasta. Vaarojen maraton päätti näin huikean juoksukauden, joka on tarjonnut unohtumattomia kokemuksia. Paljon olen itsestäni tähän Buff trail tour projektiin antanut, mutta paljon olen myös saanut. Kolin ylväissä kansallismaisemissa oli siispä enemmän kuin nautinto lyödä naula pohjaan juoksukesälle 2015.

Kaikki Trail Tourin seitsemän kisaa ovat tarjonneet kukin omanlaisen haasteensa ja näistä kaikista olen myös jokaisesta jotain uutta oppinut. Energia ja juoma huollon olen oppinut säätämään itselleni sopivaksi eri olosuhteisiin. Elimistö on oppinut sietämään rasitusta kesän mittaan entistä enemmän ja nämä kokemukset ovat auttaneet etenkin syksyn Nuuksion ja Kolin onnistuneissa suorituksissa. Nyt on tarkoitus lepäillä pari viikkoa ja jättää juoksukengät hyllyyn. Ensi vuodelle on tulossa isoja haasteita. Näistä tulen kertomaan enemmän lähiaikoina, joten pysy kuulolla!

Nuuksio Classic Trail Marathon

Nuuksio Classic. Viime vuonna kyseinen tapahtuma oli itselleni ensimmäinen maraton ja siitä nyt vuoden kokeneempana sekä pitempiä kisoja enemmän kiertäneenä voin sanoa, että eteenpäin on kunnon puolesta menty suurin harppauksin. Viime vuonna maksoin kalliita oppirahoja jalkojen pettäessä ja ajan painuessa pitkälti neljän ja puolen tunnin päälle. Kuitenkin tämä Suomen polkujuoksu klassikko on itselleni toiminut isona innostuksen alullepanijana omaan polkujuoksu harrastukseen. Tapahtumalla on ja tulee näin varmaankin aina olemaan iso ja merkittävä paikka omassa arvoasteikossani. Tästä kaikki alkoi ja tähän on taas tultu.

Oma valmistautuminen kisaan meni tosi hyvin suunnitelmien mukaisesti. Kahden viikon tehopainoitteinen treenijakso lupaili hyvää kulkua. Elokuun lopulla vietin myös juoksupainoitteisen lomaviikon Tromson sky race maastoissa sekä Lofoottien upeilla vuoripoluilla. Tämä antoi henkisesti ja fyysisesti hyvää latausta tulevaa kisaa varten. Edeltävä viikko sujui valmisteluiden ja tankkauksien puolesta mallikkaasti, joka toi parin avaavan lenkin lisäksi hyvää itseluottamusta ja luottoa omaan tekemiseen. Näin ollen fiilis oli erittäin hyvä odottaen lauantaita.

Kisa-aamu aukeni sateisena ja sopivan syksyisen viileän raikkaana. Paikanpäällä kuulumisien vaihtoa kavereiden kanssa sekä myös pientä verryttelyä ja viime hetkien kamojen säätöä. Matkaan lähdin jälleen jo edellisistä kisoista tuttujen maximin geelien kanssa. Nestettä imin myös jälleen Salomonin 1,5l juomarakosta jonka saa hyvin istutettua UD:n riisuttuun Anton Krupickan nimikkoliiviin. Jalassa Salomonin Sense Ultrat, jotka tarjosivatkin hyvin luottoa märillä Nuuksion poluilla.

Ajatuksena oli lähteä alussa sopivan rauhassa ja säästellä voimia tällä tavoin loppuun asti. Tämä onnistuikin hyvin ja Rannankarin Markuksen kanssa saimme tehtyä hyvää vuorovetoa. Alun reitti tarjosi vaihtelevaa profiilia pienine nousuineen ja laskuineen. Reitti oli myös hyvin märässä kunnossa tarjoten näin liukkaudellaan hieman lisähaastetta. Juoksu tuntui Solvallan swinghillin päälle asti hieman tukkoiselta ja parasta virettä sai toivoa tulevan edessäpäin vastaan. Ehkä tämä johtui melko kattavasta tankkauksesta, mutta mäen päältä meno alkoi tuntua pikku hiljaa paremmalta.

Matkanteko alkoi maistua hyvältä ja tuntui, että rauhallinen aloitus toimi hyvin paikkoja aukaisten. Reitti ennen juomatäydennystä 26 kilometrin kohdalla tarjosi välillä helpompaa ja nopeampaa polun pätkää, mutta vastapainoksi oli myös erittäin teknistä pikkupiirteistä polkua. Saimme kaksikkona pidettyä hyvää ainakin itselleni siihen paikkaan sopivaa matkavauhtia yllä ja juomahuolto tulikin vastaan juoksun kulkiessa hyvällä fiiliksellä.

Suunnitelmani oli tästä eteenpäin yrittää kiristää tahtia tasaisesti maaliin asti. Selkiä alkoi tulla vastaan ja sijoitus koheni. Nopeasti matkasimme kolmikkona Markuksen ja Luiron Antin kanssa Antin pitäessä huolen matkavauhdista. Syke alkoi nousta lähelle omaa anaerobista kynnystä ja päättelin tästä, että ainakaan yhtään kovempaa en voisi lähteä menemään, vaikka vire tuntui alun jälkeen nyt hyvältä. Viimeisessä mahdollisessa huoltopisteessä 33 kilometrin kohdalla minun ei tarvinnut pysähtyä ja jatkoinkin tästä matkaa hetken yksikseni. Näin, että seuralaiseni jäivät huoltamaan ja itse yritin lähteä puskemaan viimeistä päivää karkuun. Muutaman kilometrin pienen irtiotto yrityksen jälkeen kuitenkin totesin, että tässä sitä taas mennään samassa letkassa. Tosin vetovastuu oli nyt vaihtunut omille harteilleni ja yritinkin päästellä loppuun asti sen mitä oli irrotettavissa. Selkiä tuli taas muutamia vastaan, mutta matka alkoi piiputtamaan jo melkolailla kunnes kyltti tarjosi tiedon, että viimeinen kilometri oli enää jäljellä. Itselläni ei enää tässä vaiheessa ollut voimia kiristää tahtia ja kysyinkin missä voimissa Markus ja Antti olivat. Kiiteltiin toisiamme ja todettiin, että hieno reissu tuli tehtyä. Antti tästä vielä kevyen näköisellä askeleella yritti kiristää loppuun asti, mutta itse Markuksen kanssa tyydyimme jo hyvissä ajoin ennen maaliviivaa kertaamaan kisan taphtumia ja päätimme tulla yhtäaikaa maaliin. Totesimme myös, että tavoite allen neljän tunnin juoksusta onnistui mainioisti. Maalissa kellot näyttivät 3:52:52. Kärki veti järkyttävän kovaa voittajan kellottaessa uuden reittiennätyksen lukemiin 3:07:59. Näin itselläni eroa tähän kertyi ikuisuuden verran (44:54min) Paljon pitää lenkkipolkua kuluttaa, jos tuollaisiin aikoihin pääsee edes lähellekkään.

kuvaaja Juha Saastamoinen
kuvaaja Juha Saastamoinen

Kisasta jäi erittäin hyvä ja onnistunut fiilis. Kaikki toimi hyvin ja suunnitelma vauhdiltaan nousujohteisesta kisasta onnistui mainiosti. Tämä toi taas luottoa omaan kuntoon ja siihen että se voisi kestää myös hieman kovempaakin alkuvauhtia. Palautuminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja viikot ennen Tourin päättävää Vaarojen maratonia (3.10.) käytän jälleen tehopainoitteiseen harjoitteluun mukaan lukien tulevan viikonlopun kevyt vaellus tulevissa kisamaisemissa. Muutenkin tällä hetkellä elämä rullaa mallikkaasti ja se näkyy myös juoksussa. Hyvä tästä on taas jatkaa.

Pyhä tunturimaraton

Viime viikon lauantaina juostu Pyhän tunturimaraton oli BUFF trail tourin viides osakilpailu ja itselläni oli tarkoitus juosta tämä kisa lähinnä pitkänä harjoituksena tulevia koitoksia varten. Olinkin valmistautunut kisaa edeltävänä iltana lähteväni retkelle kauniiseen Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Tarkoituksena oli myös vähän testailla, minkälaista evästä olisi hyvä syödä pitkässä kisassa hitailla vauhdeilla. Pakkasin taateleita, rusinoita ja karkkia energiageelien lisäksi reppuun ja valmistauduin 5-6 tunnin hidasvauhtiseen tunturien valloitukseen.

Pallas-Hetta kisan jälkeinen viikko sujui palautumisen osalta kiitettävästi lähinnä kevyttä työmatkapyöräilyä tehden. Pari kevyttä noin puolen tunnin lenkkiä tuli myös tehtyä loppuviikosta. Pyhää edeletävinä arkipäivinä pyrin palaamaan normaalin harjoittelun pariin välittämättä tulevasta kisasta koska tarkoitus oli juosta rauhassa. Neljä päivää aikaisemmin tekemäni reipas vauhtikestävyys harjoitus tuntui kuitenkin erittäin kevyeltä ja aloitinkin samantien lenkin jälkeen fiilistelyt, jos sitä kuiteskin pyrkisi Pyhällä taas runttaamaan kunnolla. Päätin kuitenkin malttaa mieleni ja ajatella, että kokonaisuuden ja tulevan kannalta olisi hyvä ottaa rennosti.

Pakko myöntää, että ei ole itselleni helppoa lähteä juoksemaan kilpailua retkeily asenteella. Meinasin nimittäin menettää kisaa edeltävät yöunetkin siihen että mietin millä taktiikalla tulisin juoksemaan. Kisa-aamuna päädyinkin sitten kompromissi ratkaisuun ja suunnitelmani oli ottaa alku hyvin tunnustellen ja juosta vähintään puoleen väliin asti rauhassa ja katsoen, kuinka jalat ja kroppa reagoisivat.

Reitti suuntautui aluksi Pyhän hotelliaukiolta Aittakurun valloittaviin kuru maisemiin. Maltoin mieleni ja lähdin siispä rauhassa juoksemaan vauhtia, joka oli sykkeiden puolesta alle peruskestävyys kynnykseni. Oli erittäin mukava juosta rauhassa kauniita tunturimaisemia ihaillen. Reitille mahtui myös hieman märempää maapohjaa kovan tunturipolun lisäksi kun polku laskeutui aina paikka paikoin alempiin puuston kätköihin.

21 kilometrin huoltopisteelle tulin hyvällä fiiliksellä ja täynnä intoa. Olin saanut paikka paikoin hyvän Flow-fiiliksen juoksuuni ja tämä tunne on kyllä aivan käsittämättömän upea sen osuessa kohdalleen. Olin kuitenkin myös pohtinut, millä taktiikalla juoksisin puolenvälin huollon jälkeen kisan maaliin. Pitäisikö kiristää vai jatkaa rauhassa juosten PK-kynnyksellä? Päätin kiristää ja tämä osoittautui loiastavaksi päätökseksi. Loppumatka oli nimittäin täyttä juhlaa, kun tunsi kropan hyvävoimaiseksi ja oli mahdollisuus kiristää tahtia maaliin asti.

Puolenvälin jälkeen reitille osunut Latvavaaran valloitus tarjosi itselleni yhdet voimakkaimmat Flow kokemukset mitä olen ikinä vielä lyhyen juoksuharrastukseni aikana kokenut. Paikoin todella teknisen nousun tuoma keskittyneisyyden tunne vei mennessään ja nousua seurannut alamäki meni tästä fiiliksestä nautiskellen. Tekninen alamäki hyvävoimaisilla jaloille tuntui kuin se olisi mennyt lentäen. Jalat osuivat sinne minne niiden pitikin osua ja happi virtasi keuhkoissa voimaannuttavan tuntuisesti. Selkiä alkoi myös tulla vastaan ja näin ollen sijoitukseni parani koko ajan. Viimeisessä huollossa Huttulommassa noin 10km ennen maalia heitin karkkipussini lopun loistavan kannustusporukan syötäväksi. Tästä pyrin vielä napsun verran lisäämään tahtia ja Peurakeron päälle kipusinkin hyvällä vauhdilla. Huipulla aukesi maagiset tunturimaisemat, jotka antoivat entisestään virtaa juosta kovempaa. Polku oli tunturin päältä alas lasketellessa melko tekninen, mutta hyvävoimaisilla jaloilla sitä oli nautinto juosta. Selkiä tuli edelleen vastaan, mutta itselleni oli hieman hämäränpeitossa millä sijoituksilla juoksin. Sillä kun ei ollut alussa niin väliä. Kaksi kilometriä ennen maalia järjestäjät olivat vielä taikoneet loppuhuipennukseksi kilometrin verran jyrkkää nousua hiihtokeskuksen päälle ja sieltä alas maaliin laskettelurinnettä alas juosten. Nousu ja lasku sujuivat hyvin vahvasti ja sain nousussa myös nostettua sykkeeni lähelle maksimisykettäni sykemittarin näyttäessä 198. Tämä kertoi myös siitä, että voimia oli kropassa ja jaloissa hyvin jäljellä, kun pystyin rutistamaan lopussa. Maaliin tulin erittäin hyvissä fiiliksissä ajassa 4:20:02 sijoituksen ollessa kuudes.

Vaikka ajatus hidasvauhtisesta harjoituksesta ei toteutunut, sain paljon oppia tästä kisasta. Tämä oli hyvä esimerkki siitä millainen merkitys onnistuneella vauhdinjaolla on loppufiilikseen ja onnistuneeseen juoksuun. Nousujohteinen kisa antaa paljon enemmän kuin se, että alussa runttaa liian lujaa omaan kuntoonsa nähden ja lopussa sippaa täysin. Uskon, että Vierumäen ja Pallaksen notkahdukset ovat osaltaan johtuneet myös juuri tästä. Jatkossa tulevissa kisoissa tiedän paremmin suunnitella kisataktiikkani nousujohteista juoksua tavoittelevaksi. Myös nesteytys ja energian saanti puoli onnistui paremmin kuin edellisissä kisoissa. Oppia tuli lisää myös kisaa edeltävään valmistautumiseen ja uskon myös olevani nyt viisaampi siinä, millainen edeltävä viikko sopii itselleni parhaiten. Paljon positiivista jäi siispä taskuun ja seuraava kisa on syyskuun alussa Nuuksiossa 42km. Tätä ennen pyrin laadukkaaseen harjoitteluun mökin rauhassa sekä Lofoottien upeissa maisemissa.

Nuts Pallas-Hetta 55km

Silmiä sumensi. Askel haki kontaktia kovaan ja kivikkoiseen tunturipolkuun yrittäen samalla viedä väsynyttä juoksijaa kohti viimeisen tunturin huippua. Mieli oli musta ja sen sisäiset äänet aloittivat vuoropuhelun siitä, pitäisikö juoksija jättää oman onnensa nojaan vai antaa hänelle vielä mahdollisuus. Kuin hyvä ja paha olisivat vääntäneet kättä ja mitanneet voimiaan. Yritin kuitenkin keskittää energiani ulospäin ja unohtaa näin sisäinen, syvissä vesissä käynnissä oleva taistelu pinnalla pysymisestä.

Aurinko paistoi koko komeudellaan. Pilvien tehtäväksi jäi näytellä lähinnä sivuroolia tässä mahtavassa luontonäytelmässä, jossa muutama sata juoksijaa pyrki valloittamaan Hetta-Pallaksen polkuja. 55km kilpailun alussa saatu pieni tihkusade oli kuin muisto vain. Reitti kiipesi ylös alas tuntureita ja avautuvat maisemat olivat mahtavia. Tuntui kuin olisi ollut osana jotain suurempaa kokonaisuutta juostessa näillä upeilla tunturiylängöillä. Olin läsnä ja koin upeita tunteita noustessani kivikkoa huipuille ja aina lasketellessa takaisin metsän siimekseen puiden suojiin. Olin lähtenyt juoksemaan täysin omaa itselleni sopivaa vauhtia, joka sai oloni tuntemaan vahvalta ja kestävältä.

Edessä oli viimeinen aukea ja tasainen osuus ennen viimeistä nousua Pyhäkeron huipulle. Tässä hetkessä tapahtui jotain kummallista. Juoksu muuttui raskaaksi ja tuntui että aivan kuin salamaniskusta hyvä ja vahva tuntemus muuttui täysin päinvastaiseksi tuskaksi, jossa jalkojen liikuttaminen muuttui todella raskaaksi. Tästä alkoikin noin 20km via dolorosa kohti Hetassa sijainnutta maalia.

Paha mieli oli jo jättämässä leikkiä kesken pyhäkeron nousussa, kunnes onnistuin nostamaan katseeni polun kivistä horisonttiin. Näin ja koin kauniin, kumpuilevan sekä kauas horisonttiin kaartuvan maiseman koko kehossani. Tämä sai tunteet pintaan ymmärtäessäni kuinka kaunista ja etuoikeutettua tässä maisemassa oli juosta. Hyvä sai niskalenkin ja kantoi minut huipulle kohti viimeistä laskua ja tasaista hiekkatieosuutta maaliin. Tämä herkkä ja tunteikas olo vaihtui kuitenkin musertavan tuntuiseen kokonaisvaltaiseen väsymykseen. Heikotti ja matka maaliin vaikutti aivan liian pitkältä. Hapuilin eteenpäin toivoen maaliin pääsyä enemmän kuin mitään muuta. Muutamien tienvarressa seuranneiden ihmisten kannustus antoi sanoinkuvaamattoman paljon virtaa. Etenkin parin lapsen tsempit menivät tälle juoksijalle suoraan sydämeen nostattamalla kyyneleen silmäkulmaan. Maali tuli vastaan noin viiden tunnin ja kolmen vartin tunteiden sekamelskan päätyttyä. Väsynyt, heikko ja erittäin tunteellinen olo seurasi maalintulon jälkeen. Hyvä voitti pahan.

Kuitenkin jotain kummallista tässä kisassa tapahtui. Seinä tuli vastaan samanlailla kuin vierumäellä, vaikka alkumatkasta olo oli tuntunut hyvin vahvalta. Pohtiessani tätä asiaa tulin johtopäätökseen, että kroppani ei välttämättä ole saanut tarpeeksi lepoa ja välttämätöntä kovempaa harjoitusta kilpailujen välissä. Peruskuntoni ei ole sillä tasolla, että kykenisin joka kuukausi kilpailemaan maratonin ja pidemmän mittaisilla matkoilla kovaa vauhtia. Rukan karhunkierroksen onnistumisen ja loppuun asti kantaneen vahvan juoksun jälkeen olen tehnyt pääasiassa vain palauttavaa lenkkeilyä. Kilpailujen välit ovat menneet joko palautumiseen, kevyeen lenkkeilyyn tai valmistautumiseen jo seuraavaan kisaan. Nyt onkin syvemmän pohdiskelun paikka, mitä teen jo vajaan parin viikon päästä olevan Pyhän tunturimaratonin ja syyskuun alussa olevan Nuuksion maratonin kanssa. Haluan kuitenkin kehittyä juoksijana, mutta silloin se vaatisi kilpailujen väliinjättämistä ja harjoittelua. Tai sitten juoksen rennosti retkeilymielellä ainakin toisen tulevista kilpailuista ja satsaan kovemmin lokakuussa Trail Tourin päättävään Kolin vaarojen maratoniin. Nyt kuitenkin keskittyminen palautumiseen ja kropan kuuntelemiseen.

Vierumäki Trail Marathon

Vuorossa oli kolmas BUFF trail tourin osakilpailu ja paikkana Vierumäki. Lahti Trail Runners RY kumppaneineen oli järkännyt oikein toimivan tapahtuman ja ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma näkyi myös maastossa paikka paikoin melkein koskemattomina baanoina. Karhunkierroksen jälkeen oma harjoittelu on ollut melko kevyttä päivittäistä PK lenkkeilyä ja myös uutta maantiepyörää on tullut pyöritettyä kohtuullisen tiiviisti. Viikon mittainen kutsu kertausharjoituksiin toi ainoan isomman tauon juoksuhommiin, mutta sielläkin rasitusta kertyi muista syistä koko kropalle. Laadukkaammat yksittäiset harjoitukset ovat loistaneet paria poikkeusta lukuunottamatta poissaolollaan ja tuntui että tämä osittain näkyikin tässä kisassa.

Lauantai aamuna keli tarjosi ihanteelliset puitteet startata noin maratonin mittaiseen koitokseen. Lähdöstä liikkeelle lähdettiin taas edellisten kisojen tapaan hyvin reippaasti ja itsellekin vauhti tuntui taas hieman liian kovalta ensimmäisten kilometrien aikana. Toisaalta kone aukesi tässä vauhdissa ihan hyvin ja vauhtia reilusti himmatessa löysimme Miettisen sekä Jumiskon kanssa sopivan rennon matkavauhdin. Tällä vauhdilla juoksu sujui ilman suurempia ongelmia aina noin 32 kilometrin huoltopisteelle asti, mistä alkoivat omat ongelmat. Lähdin matkaan yhdellä 0,5l pullolla ja kuvittelin tämän riittävän, kun juomapisteitä oli kuitenkin aseteltu noin 10km välein. Ei kuitenkaan riittänyt ja neste loppuikin aina kesken reilusti ennen huoltoa. Huoltopisteillä muutenkin Salomonin softflask pullo osoittautui suhteellisen hankalaksi täytettäväksi pienen suu aukkonsa takia. Oli myös ongelmia pullon avaamisessa geelistä liukkaiden sormien seurauksena ja jäin kaikilla huoltopaikoilla Jumiskosta ja Miettisestä aina 50-100m perään joka piti sitten kiriä kiinni.

Näillä paikoin kolmikko oli vielä kasassa ja otti kiinni yhden selän
Näillä paikoin kolmikko oli vielä kasassa ja otti kiinni yhden selän

Tosiaan viimeiseen huoltoon saavuin pienestä janosta kärsien ja pullon täyttö kesti taas hävyttömän kauan. Huomasin huollosta lähtiessä parivaljakon karanneen parin sadan metrin päähän ja vaikka yritin taistella eroa umpeen tuntui että jalat eivät vain enää toimineet. Tässä kohtaa alkoikin oma Jaakobin paini väsymystä vastaan. Yllätyin kuinka kova paikka on henkisesti tippua porukan matkasta jossa on viettänyt lähes koko matkan. Keskityin kuitenkin vain ja ainoastaan liikkumaan jokaisella askeleella tasaista tahtia eteenpäin ja ehdottomasti välttämään kävelyä tai turhaa panikointia. Nautin samantien heikon hetken kohdatessa reilusti juomaa ja pari geeliä jotka auttoivatkin suhteellisen nopeasti. Noin vartin päästä matkanteko tuntui taas suhteellisen siedettävältä. Vauhti oli kuitenkin tippunut reilusti ja jalat olivat aivan offilla. Toinen heikkohetki tulikin noin 3km ennen maalia ja tätä en enää pystynyt paikkaamaan juoman ollessa loppu. Yksi jäljellä ollut geelikään ei auttanut asiaan ja maalin asti meno olikin erittäin takkuista matelua. Maaliin kuitenkin pääsin sijalla 9. ajalla 3:41:17, mutta fiilikset eivät olleet kovin kummoiset. Harmitti erittäin paljon lopun katkeaminen.

Kuitenkin suurin oppi saadaan aina vaikeista hetkistä. Tasainen ja riittävä juominen on erittäin tärkeää ja se tuli nyt opittua kantapään kautta. Tulee myös miettiä uusiksi mikä olisi järkevin tapa kantaa juomaa mukana niin että huoltopisteistä selviäisi aikaa tuhraamatta. Kaksi pehmeää pulloa, jossa olisi iso suuaukko voisi olla toimiva ratkaisu. Kuulinkin, että ainakin Ultimate Direction myy tällaisia pulloja. Kisa tarjosi myös taas raakaa väsymystä vastaan taistelua, joka onkin elintärkeää kokemusta tulevaisuuteen. Tällaisia samanlaisia fiiliksiä ei saa muissa tilanteissa kuin numerolappu rinnassa. Tästä tarina jatkuu kohti Pallasta, jossa on tiedossa 55km koitos kauniissa lapin erämaassa heinäkuun lopulla.

NUTS Karhunkierros 53km

Menneenä viikonloppuna järjestetty NUTS karhunkierros oli itselleni ensimmäinen tapahtuma, jossa juoksin ultrapitkän juoksukilpailun. 53 kilometrin ”pikataival” seurasi kuvankaunista Karhunkierroksen vaellusreittiä Oulangan luontokeskukselta Rukan kylään. Samalla 53km kisa oli toinen BUFF Trail Tourin osakilpailu, jossa oli taas mahdollisuus kohennella omaa pistetilannettaan kokonaiskilpailussa. Tarjolla olisi ollut myös 80km sekä 160km ultrasarjat sekä 31km ja 8km lyhyemmät kilpailut. Tapahtuman kisakeskuksena toimi Rukan kylä, jossa vallitsikin erittäin loistava tunnelma. Tuntui siltä, että Rukalla ei ollutkaan tänä viikonloppuna juuri muita vierailijoita juoksijoiden lisäksi. Tämä loi itsestään hyvää urheilujuhlan tuntua. Nyt kisaviikonlopun jälkeen on hyvä päiväkahvin äärellä muistella omia fiiliksiä ja tapahtumia.

Matka starttasi perjantai aamuna autolla kohti Rukaa. Jyväskylästä lähti reilun tusinan verran juoksijoita Karhunkierroksen valloitukselle, joten kimppakyydeillä pääsi erittäin mukavassa seurassa taittamaan matkaa. Saavuimme Rukalle juuri sopivasti hieman ennen kello kuutta näkemään 160km sarjan lähdön, jossa oli mukana reilut 30 urhoollista juoksijaa. Heillä oli päämääränä juosta Karhunkierroksen vaellusreitin toiseen päähän Hautajärven luontotalolle ja takaisin sunnuntai aamuun kello kuuteen mennessä. Huikeita tyyppejä! Matkaseuralaisteni kanssa päätimme mennä lähdön jälkeen vielä syömään kevyet lihapullapastat Rantasipi Rukahovin ravintolaan. Illallisen jälkeen laitoin vielä omat juoksukamat kuntoon aamua varten ja kävin vielä itsekseni jaloittelemassa kevyesti pitkän automatkan päätteeksi. Jyväskyläläiset olivat varanneet itselleen kolme mökkiä aivan kisakeskuksen vierestä, jossa itsekin yhdessä majoituin.

Yö meni koiran unta nukkuessa. Taisi pieni, itselleni tyypillinen kisaa edeltävä jännitys häiritä hieman yöunia. Kuitenkin heräsin pirteänä seiskan aikoihin ja kävelimme kämppikseni Anssin kanssa aamupalalle Rukahoviin. Pari patongin palaa, banaani, lasillinen mehua ja kuppi kahvia toimi hyvin kevyenä aamupalana ennen kisabussiin nousua, joka vei 53km sarjalaiset lähtöpaikalle Oulankaan. Bussimatkalla höpötellessäni vieruskaverini kanssa huomasin sykkeeni pyörivän melko korkeissa lukemissa leposykkeeksi. 90 näytti mittari, joten perhosia oli selkeästi vatsan pohjassa kihelmöimässä. Starttipaikalla vallitsi varsin mukava juoksusää. Pilvinen +8 paikkeilla ollut lämpötila tarjosi tosi hyvät olosuhteet kisan alkuun. Ennen lähtöä aika tuntui kuluvan hyvin hitaasti ja mieli olisi ollut koko ajan päästä jo liikkeelle. Kuitenkin tunnnin odottelu kului seurustellen ja pientä verryttelyä tehden.

Startissa päätin lähteä eturivistä välttääkseni jälleen alun mahdolliset ruuhkat ja selvittääkseni minkä tasoisia menijöitä muut kärjessä lähtijät ovat. Ponkaisimme liikkeelle tasan klo 10 ja hyvin nopeasti viiden juoksijan letka, johon myös itse kuuluin, erottautui muusta porukasta lähtien pitämään suhteellisen rivakkaa vauhtia. Muutaman kilometrin jälkeen kolmikko Jalkanen, Jumisko ja Nurmi tekivät minuun ja Auvisen Anssiin hieman eroa pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Itse en halunnut lähteä tämän kolmikon vauhtiin mukaan, koska kyseessä oli ensimmäinen näin pitkä kisa ja en uskaltanut ottaa minkäänlaisia riskejä liian kovan alkuvauhdin suhteen. Löysinkin Anssin kanssa meille molemmille sopivan matkavauhdin ja taitoimme ensimmäisen kympin noin 50 minuuttiin. Syke huiteli kuitenkin omalla anaerobisella kynnyksellä tähän saakka eli noin 180-185 haarukassa. Voi olla, että kisajännitys nostatti sykkeitä jollain pykälille, koska juuri ennen strattiakin pumppu hakkasi 130. Kaveri tokaisikin, että taitaa nuorta hieman jännittää ja oikeassahan hän olikin. Tähän asti reitti oli erittäin nautinnollista juostavaa. Tasainen neulaspolku kauniiden mäntymetsä ja joki maisemien kanssa tarjosi ihanteelliset näkymät.

lähtö
Lähtö, Oulangan kansallispuisto / Karhunkierros

Juoksin vuorovedolla Anssin kanssa aina noin 16-18 kilometriin asti ja juoksu tuntui itsellä tosi hyvältä ja kevyeltä. Sykkeetkin tippuivat alun jälkeen siedettävimpiin lukemiin hieman aerobisen kynnyksen yläpuolelle 160-170 tuntumaan. Saavutimme kolmantena juosseen Nurmen näillä paikkein, kun hän oli kaatunut ja jonkinverran myös satuttanut kertomansa mukaan itseään. Hän kuitenkin totesi olevansa ok ja kunnossa, joten jatkoimme matkaa ja näin hieman omaksi yllätyksekseni juoksin kolmannella sijalla tästä eteenpäin. Jatkoin omaa itselleni sopivan tuntuista vauhtia ja huomasin parin kilometrin jälkeen juoksevani yksin muiden jäätyä vauhdistani. Seurasin jatkuvasti sykettäni ja pyrin pitämään vauhtini sen perusteella selkeästi alle anaerobisen kynnyksen, jotta olisin varma, että pääsen sitä vauhtia myös maaliin asti. Tämä ei ollut kuitenkaan helppoa, koska juoksu tuntui hyvältä ja jatkuvasti olisi tehnyt mieli lisätä vauhtia. Maltoin kuitenkin mieleni, mikä oli näin kisan jälkeen ajateltuna erittäin järkevä päätös, koska reitti alkoi pikku hiljaa muuttua entistä vaikeammaksi ja raskaammaksi juosta juurakkoisten ja pehmeiden mutkittelevien polkujen seurauksena.

Saavuin Juumaan ensimmäiselle huoltopaikalla noin 30 km kohdalla mieli hyvin positiivisena ja ilman ongelmia. Täytin tässä juomapussini ja jatkoin matkaa eteenpäin napaten myös kourallisen sipisiä matkaani. Tuuli alkoi voimistua ja sade ropista tämän jälkeen, mikä ei kuitenkaan haitannut juurikaan juoksuani. Polut alkoivat muuttua vetisemmiksi ja tämä sai myös jalkojen rasituksen nousemaan korkeammaksi. Noin 40 kilometrin kohdalla alkoi kroppani selvästi väsymään entistä enemmän ja jaloissani alkoi tuntumaan pieniä krampin oireita. Nämä tuntemukset eivät kuitenkaan missään vaiheessa muuttuneet pahemmiksi, ja uskon tasaisen energiageelien, veden ja suolatablettien nauttimisen vaikuttaneen positiivisesti asiaan.

Juoksin tasaista vauhtia aina ylämäet kävellen viimeiselle huoltopaikalle asti, mistä oli enää noin 7km matkaa maaliin. Tästä alkoi kuitenkin reitin rankin osuus, joka sisälsi jatkuvaa jyrkkää ylä- ja alamäkeä aina Valtavaaran huipulle asti. Onnekseni jalkani eivät krampanneet ja sain itseni liikkumaan hyvin määrätietoisesti ja tasaisesti koko ajan kohti maalia. Valtavaaran huipulta aukesi aivan huippu hienot näkymät ympäriinsä, eikä sade tai navakka tuuli haitanneet ollenkaan. Näin myös ennen Valtavaaran huipulla sijatsevaa mökkiä toisena juosseen Jalkasen selän noin parin minuutin päässä itsestäni. En pystynyt kuitenkaan kiristämään omaa vauhtiani yhtään sen enempää, jotta olisin kyennyt lähtemään hurjempaan takaa-ajoon. Valtavaaralta lasketeltiin leveetä hiekkabaanaa aina Rukan laskettelurinteiden alapuolelle, josta alkoi viimeinen nousu Rukatunturin päälle. Oma fiilis oli katossa, kun tässä vaiheessa vilkaisin taakseni ja varmistuin entistä enemmän siitä, että pääsen heti elämäni ensimmäisessä ultrakisassa kolmen joukkoon. Rukakylän maaliin laskettelin erittäin tyytyväisenä ja maalilinjan ylitin ajassa 5:34:14 häviten voittaja Jumiskolle noin 10 minuuttia ja Jalkaselle reilun minuutin. Fiilis oli erittäin tyytyväinen ja onnellinen samaan aikaan auringon paistaessa pilven raosta.

Maaliintulon jälkeen itselleni iski hirveä horkka päälle istuessani hotelli Rukahovin aulassa seuraten samalla kilpailun etenemistä screeniltä. En päässyt vaihtamaan samantien kuivaa päälle, koska auto, jossa vaatteet olivat oli jumittunut jonnekin matkan varrelle. Palautusjuomana toiminut olut tuoppi maistui kuitenkin erittäin hyvälle ja mikäs siinä oli sohvalla istuskellessa. Jonkin ajan päästä vaihtovaatteet kuitenkin saapuivat ja kisan jälkeinen ruokailu oli myös hyvin järjestetty järjestäjien toimesta. Itselläni oli kuitenkin erittäin paljon ongelmia saada mitään kiinteää ruokaa alas, joten luonaani jäi vain lautaselliseen soppaa. Maalialueelle oli pystytetty sauna paljuineen, jossa istuskelinkin aina palkintojenjakoon saakka tutustuen samalla muihin juoksioihin. Sainkin kuulla hyviä tarinoita ulkomaiden vuorijuoksuista ja mielessäni kävikin, että jossain vaiheessa olisi tällainen ulkomaan ultrakisa vuoristossa mukava kokea.

Kisaan valmistautuminen sujui myös taas ongelmitta. Bodomin ja tämän välillä tein vain muutaman kevyen lenkin ajaen lähinnä sisään uusia Salomonin sense ultra 4 SG kenkiäni. Vanhat samat kengät olivat revenneet päkiän päältä kuukauden juoksun jälkeen, mutta toivottavasti tämä pari kestää pidempään. Tein kisaa edeltävän viikon maanantain – torstain välisenä aikana tiukan hiilihydraatti tankkauksen syömällä reilusti hiilaripitoista ruokaa sekä juomalla Fastin Malto6 hiilaritankkaukseen tarkoitettua juomaa. Kisaa edeltävänä päivänä söin ja join normaalisti ja kevyesti.

Jälleen kerran tästäkin polkujuoksu tapahtumasta jäi todella hyvä maku. Yhteisöllisyys oli Rukalla erittäin voimissaan ja pääsin taas hyvän oman juoksun ja kauniin luonnon lisäksi tutustumaan uusiin mukaviin henkilöihin. Tämä yhteisöllisyys tuntuukin olevan juuri se tekijä, joka näissä tapahtumissa eniten vetää puoleensa. Lisäksi, kun oma juoksu sujui ilman ongelmia ja sain hyvin taisteltua väsymystä vastaan, en voi olla mitään muuta kuin erittäin tyytyväinen viikonloppuun. Buff trail tourilla nousin nyt toiselle sijalle Jumiskon johtaessa noin neljällä pisteellä. Tosin ennakkoon kovimmat menijät taisivat olla valmistautumassa polkujuoksun MM skaboihin, jonka takia jättivät kuulemma tämän kisan väliin. Tästä on hyvä jatkaa.

Bodom Trail 21k

Tulevan kesän tarkoituksenani olisi juosta läpi koko BUFF Trail Tour. Kyseessä on siis kilpailusarja, jossa kilpaillaan poluilla eri mittaisilla matkoilla ympäri Suomea. Sarjassa jokainen kilpailija saa pisteitä jokaisesta osakilpailusta ja pisteiden määrä määräytyy aikaerosta voittajaan. Sarja sisältää seitsemän osakilpailuja, joiden matkat vaihtelevat 21km – 55km välillä. Itselläni on tavoitteena Tourin ansiosta nähdä ja kokea Suomen kaunista luontoa eri puolilla Suomea sekä samalla tutustua muihin saman harrastuksen omaaviin juoksijoihin.

Tänään juostu Bodom Trail oli sarjan avaava osakilpailu ja matkana oli 21km. Tapahtuma järjestettiin Bodomjärven välittömässä läheisyydessä. Tapahtumassa oli tarjolla 21km sarjan lisäksi 12km sekä 6km matkat, joten tapahtumassa oli valinnanvaraa kaikentasoisille ja -ikäisille juoksijoille. Muutenkin Bodom Trail oli tapahtumana kaikenkaikkiaan erittäin onnistunut kokonaisuus. Järjestelyt oli hoidettu todella hyvin, esimerkiksi tavarasäilytys pelitti nopeasti ja turvallisesti  sekä reitin viitoitukset oli selkeästi merkitty maastoon. Erityismaininta täytyy antaa innovatiivisista tapahtumapaikalle saapumiseen ja poispääsyyn suunnitelluista ratkaisuista. Kisa-alueena toiminut Pirttimäen ulkoilumajan alue on hyvin pieni, johon ei olisi millään mahtunut kaikki tulemaan omilla autoillaan. Kuitenkin järjestäjä tarjosi mm. Kisabussin, joka lähti Helsingin keskustasta Kiasman edestä ja saapui suoraan tapahtumapaikalle. Tapahtumasta oli infottu myös rohkeasti luomaan kimppakyytejä ja porukka poimikin ahkerasti kyytiläisiä omiin kyyteihinsä. Kisapaikalla vallitsi muutenkin erittäin urheilujuhlaa aistittava tunnelma. Hymyä näkyi kaikkien kasvoilla.

Itseltäni meni valmistautuminen kisaan erittäin hyvin ja suunnitelmien mukaisesti. 8 päivää aikaisemmin juoksin yhdessä 4 muun Jyväskylän juoksuhirmun kanssa ns. viimeistelyharjoituksen 15km noin 62 minuuttiin. Tämän jälkeen kevyttä pk lenkkeilyä ja neljä päivää ennen kisaa juoksin vielä Auvisen Anssin kanssa avaavana harjoituksena 5x400m 1:23-1:13 aikoihin. Tämän ja kisan välissä käytännössä palauttelin ja toivoin hyvää superkompensaatiota kunnolle. Muutenkin talvella ja keväällä olen saanut juosta terveenä lukuunottamatta pientä juoksijanpolvea vuodenvaihteen tietämillä. Hyvän harjoituskauden olen siis saanut pidettyä päätreenien ollessa pitkä lenkki, VK 1 alueella tapahtuva 40-60min harjoitus sekä VK2 alueella juostut vetotreenit tai tasavauhtiset 30-40 minuuttiset.

Itse kisasta jäi itselleni positiiviset fiilikset. Sain jätettyä itsestäni metsään kaiken, mitä miehestä oli sinä päivänä jätettävissä ja maalissa saikin keräillä itseään hetken aikaa X-asennossa ketarat levällään. Lähdin startissa mahdollisimman edestä siinä toivossa, että välttäisin näin ruuhkat, jotka muodostuisivat polulle hypätessä alun hiekkatieosuuden jälkeen. Onnistuikin tässä ja voisi jopa sanoa, että liian hyvin, koska juoksin kärkiryhmän peesissä, jossa menijät ovat minua satakertaa kovempia poluntallaajia. En tiedä kilometriaikoja, mutta ensimmäinen kilsa taisi jonkun puheiden perusteella mennä jonnekin 3:20-3:35 hujakoille. Päästelin myös noin kaksi seuraavaa kilometriä kärkiryhmän tuntumassa kunnes ymmärsin himmatta. Tuota vauhtia jatkaessani en olisi selviytynyt kymmentä kilometriä pidemmälle. Tästä eteenpäin pienen huohottamisen jälkeen löysin itselleni sopivan vauhdin ja sain peesattua kahta muuta samaa vauhtia minun kanssa edennyttä juoksijaa. Oma juoksu tuntuikin todella hyvältä aina 12 kilometriin asti, josta lähdettin toiselle paljon teknisemmän maaston omaavalle lenkille. Tällä kierroksella löytyi reitiltä myös erittäin paljon mutaa ja liejua. Parhaimmillaan itse pludasin polvea myöten liejuun. Muta ja tekninen reitti jyrkkine ylämäkineen saikin noin 15 kilometrin kohdalla omat jalkani hapoille. Tipuinkin meidän kolmen juoksijan porukasta ja päätin vain taistella maaliin omaa maksimivauhtiani. Lopussa jouduin vielä nöyrtymään kolmelle juoksijalle, vaikka koitin kynsin ja hampain pysyä aina vähän aikaa jokaisen peesissä. Maaliin saavuin sijalle 25 ajalla 1:47:08. Kisan voittajalle hävisin 13min ja 41 sek.

Kaiken kaikkiaan omalta kohdaltani erittäin onnistunut kisa. Ainoastaan alun olisi voinut vetää hieman hiljempaa niin olisi voinut olla, että paukut olisi riittänyt paremmin maaliin asti. Mutta, näistä oppii, jos oppii. Seuraava retki suuntautuu noin puolentoista viikon päästä Kuusamon Rukalle ja Karhunkierrokselle. Siellä matkana 53km, joka tulee olemaan tähän asti pisin juoksu, jonka olen koskaan juossut. Siihen asti palauttelua ja siellä taas uudet kujeet ja tarinat.

Alku

Tästä se lähtee. Blogi, joka tulee käsittelemään pääasiassa polkujuoksu harrastustani ja sen ympärillä pyörivää ajatusten virtaa. Ajatus blogin kirjoittamisesta on muhinut päässäni jo pidemmän aikaa, mutta nyt tulevan kesän ja kisakauden kynnyksellä tartun tuumasta toimeen. Koen tarvetta päästä jäsentelemään omia ajatuksiani kirjoittamisen muodossa ja uskon, että blogin kirjoittaminen onkin mitä mainioin itseilmaisun työkalu. Intohimoni polkujuoksua kohtaan on tällä hetkellä niin suuri, että se tuottaa mielenvirtaa, jonka koen kykeneväni purkamaan parhaiten kirjoittamalla.

Tulen kirjoittamaan kisakertomuksia kaunistellen tai kaunistelematta. Tulen myös avaamaan omaa harjoitteluani sekä myös kaikkea muuta, jota polkujuoksu harrastuksena pitää sisällään. Tämä blogi toimii ikäänkuin päiväkirjana itselleni siitä, millaisin ajatuksin ja tuntein olen polkujani kulkenut.

Toinen, hieman idealistisempi tavoite blogilleni on ihmisten liikuttaminen ja inspiroiminen. Olen saanut elämäni aikana tavata lukuisia henkilöitä, jotka ovat inspiroineet minua omalla olemisellaan. Näiden ihmisten innostus omaa asiaansa kohtaan on ollut niin valtaisaa, että se on saanut minut ymmärtämään, kuinka suuri ja liikuttava voima innostuksella on myös muihin ihmisiin. Minusta on tärkeää, että omaa innostustaan saa aidosti jakaa myös muille. Maailma tarvitsee enemmän iloa. Jos joku kykenee omalla toiminnallaan auttamaan toista löytämään iloa ja innostusta, niin hyvä niin. Tulevana liikunnanopettajana olisi toki antoisaa, jos blogini toimisi liikuntainnostuksen virittäjänä sitä hakeville henkilöille.

”Happiness is not something ready made. It comes from your own actions.” – Dalai Lama