Hetki on vierähtänyt viimeisimmästä postauksesta. Kanarian reissu tuli ja meni ja palautuminen juoksusta sujui erittäin hyvin. Norjassa kävin hyvällä porukalla huuhtikuun alussa pöllyttämässä puuteria, jonka jälkeen ajatuksena oli alkaa tehdä tehoharjoittelua kesän buff trail tourille. Kaikki sujuikin hyvin aina huuhtikuun loppuun asti. Sain harjoiteltua viikot 13-15 nousujohteisesti harjoitusviikon sisältäessä 2-3 kovempaa harjoitusta. Päätähtäin oli 5.5. juostussa tourin avausosakilpailussa Bodom traililla, mutta tätä ennen päätin avata kilpailukauden jo 23.4. Vantaa trailin 21km matkalla. Vantaan kisa olikin kokemuksena luottamusta herättävä. Sain pidettyä itseäni ahtaalla koko matkan ja tuntemus oli se, että samaa vauhtia olisi voinut jatkaa pidempääkin. Kuitenkin varsin tiukasta harjoittelujaksosta luultavasti johtuen elimistö ei ollut herkkänä ja vauhtia ei olisi voinut yhtään tästä lisätä. Aika 1:35:44 kuitenkin mielytti mieltä ja 3. sijasta palkinnoksi saadut savusauna lipukkeet tätäkin enemmän. Tästä oli vajaa pari viikkoa Bodomille ja olo luottavainen, että siellä olisin voinut juosta merkittävästi alle viime vuotisen aikani.
Vantaa traililta alkoi kuitenkin tapahtumasarja, joka johti ongelmiin. Jatkoin kisan jälkeisten kahden kevyemmän päivän jälkeen samaan malliin tehoharjoitusten tekemistä kuin ennen kisaa. Vielä paria päivää ennen Bodomia tein kovan (mielestäni kehittävän) harjoituksen ja ajattelin, että en tarvitsisi kevennettyä harjoittelujaksoa Vantaan ja Bodomin välissä. Tässä olin kuitenkin väärässä. Bodom Traililla en saanut itsestäni mitään irti. Viime vuonna lähdin kovaa heti startista liikkeelle. Nyt lähdin edelleen kovaa, mutta silti rauhallisemmin kuin edellisenä vuonna. Tästä huolimatta vauhti tuntui alusta asti aivan karmivalta. Yritin hellittää ja saada viime vuotiseen tapaan hyvän matkavauhdin päälle. Tämä ei kuitenkaan onnistunut missään vaiheessa ja katkeaminen tapahtuikin noin 13km paikkeilla. Hölkkä vaihteella maaliin jääden 4 minuuttia viime vuoden ajasta. Harmitus oli kova, koska tavoitteet olivat paljon kovemmat. Reitti oli myös samanlaisessa kunnossa kuin viime vuonna. Kuitenkin tapahtumana Bodom osoitti jälleen polkujuoksun olevan hurjassa suosiossa! 1000 osallistujan kiintiö meni hetkessä täyteen ilmoittautmisen avauduttua. Tunnelma olikin aivan loistava ja aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta. Mukavahan siinä oli loppuen lopuksi mennä kisan jälkeen jätskille..
Sitten alkoi varsinaiset vaikeudet. Viikot 19-22 sairastelin flunssaa. Kuumetta, kurkkukipua ja vetelä olotila. Aluksi sairastelin noin 4 päivää, otin rauhassa pari päivää ja lähdin, kun kerta kuumetta ei enää ollut, lenkille. Tietystikkään en malttanut ottaa rauhallisesti riittävän pitkään, vaan samatien ensimmäisen kevyen treenipäivän jälkeen täysi hönkä päälle. Vaikka lenkit olivat tuntemuksiltaan karseita ja vallitseva olotila aina lenkin jälkeen oli syvä vitutus, yritin painaa menemään ajatellen, että kyllä se taas tästä. Noh eihän siinä mennytkään kuin muutama päivä niin kuumetta taas pukkasi päälle. Jouduin tämän takia jättämään Karhunkierroksen 53km kisan toukokuun lopulta välistä. Mieli oli maassa ja tuntui, että seinät meinaa kaatua niskaan. Lohtua toi, että sain sairastaa erityisessä seurassa. Myös Karhunkierroksen GPS-seurannan parissa oli oikein rattoissaa viettää aikaa. Harmitti vain kovasti, että ne päässyt tällä kertaa mukaan niihin polkujuoksu karkeloihin.
Tervehdyttyäni päätin, että aloitan hyvin kevyesti juoksemisen. Ensimmäisellä viikolla tein alle tunnin mittaisia erittäin kevyitä hölkkiä todella rauhallisella vauhdilla. Kuulostelin olotilaa ja tuntuikin siltä, että flunssa alkoi olla selätetty. Juoksu alkoi taas pikku hiljaa maistua siltä miltä sen pitääkin. Aloin taas nauttia. Nyt olenkin reilut pari viikkoa saanut treenattua määrällisesti nousujohteisesti. Tuntuu, että kunto kasvaa päivä päivältä. Nyt on kuitenkin kuluva viikko tullut otettua hyvin rauhassa, sillä huomenna on tarkoitus jälleen kisata! Vierumäellä 42km, josta jäikin viimevuodelta hieman hampaan koloon. Suunnitelmissa on myös juosta Pyhän tunturimaraton elokuun puolivälissä. Varsinainen päätähtäin on kuitenkin lokakuussa, jolloin olisi tarkoitus juosta seuraava reilun 80km ultra. Tätä varten yritänkin harjoitella koko kesän nousujohteisesti.
Huomenna on kuitenkin keväällä ja alkukesästä koettujen vaikeuksien jälkeen erittäin mukava lähteä taas numerolappu rinnassa juoksemaan. Olo onkin innostunut ja malttamaton. Onhan tää kesä ja juoksu oikeesti aika kivaa.
Tätä hetkeä varten olin harjoittelut lokakuun puolivälistä lähtien Suomen vaihtelevissa syys- ja talvi olosuhteissa. Olin kuluttanut Jyväskylän Laajavuoren ja Helsingin Malminkartanon mäkiä viikoittain mielessä tämä kisa ja sen tuomat nousut sekä laskut. Harjoittelu oli muutenkin onnistunut ilman sairastumisia ja muita ongelmia, joten tässä lähtökarsinassa seisoskellessa mieli oli levollinen ja luottavainen. Tiesin kaiken onnistuessa pääseväni maaliin. Asetin itselleni ennen kisaa myös alle 20 tunnin aikatavoitteen ja tämänkin suhteen olin hyvin luottavainen. Tunnelma lähdössä oli mieleenpainuva. Musiikki soi ja kuuluttaja hehkutti eliittijuoksijoiden nimiä heidän astellessaan omille paikoilleen muiden juoksijoiden eteen. Mukana oli iso liuta aivan maailman parhaita polkujuoksijoita mm. Norjan Hermansen, Ruotsin Buud, Liettuan Grinius ja USA:n Tollefsson jne. Itse odottelin lähtöä Juhan kanssa hieman taaempana, mutta kuitenkin sen verran edessä, että välttyisin alun ruuhkilta. Tiesin, että muutaman minuutin päästä alkaisi hyppy tuntemattomaan. Ensimmäinen yli 100km yhtäjaksoinen jalkojen läpsyttely. Olo oli odottavainen ja keskittynyt, mutta samalla hyvin tyyni. Ihan niin kuin oli ollut jo edeltävät päivät. Itsevarmuus omaan tekemiseen ja kuntoon oli korkealla tasolla. 5… 4… 3… 2… 1… Go!
Olin ennen starttia keventänyt harjoitteluani viimeisten kolmen viikon ajaksi. Niin, että kolme viikkoa ennen juoksin noin 50% normaalista harjoitusmäärästä, 2 viikkoa ennen 30% ja kisaviikolla vain pari avaavaa lyhyttä hölkkää paikanpäällä olosuhteisiin totutellessa. En tehnyt mitään erityistä tankkausta vaan luotin, että syöden saman verran kuin normi treeniviikoilla, lisää tämä automaattisesti energiansaantia ilman mitään muita toimenpiteitä. Lento Kanarialle laskeutui reilu kaksi vuorokautta ennen starttia ja tämä riitti itselleni ihan hyvin matkan rasituksesta toipumiseen. Saapumispäivänä päätä nimittäin särki ja vatsan kanssa oli hieman ongelmia. Torstaina oli mukava treffata muita suomalaisjuoksijoita Expo alueella samalla kun haki numeron ja muut oheiskamppeet. Teinpä siinä vielä viime hetken parit varusteostokset hankkimalla lippiksen ja irtohihat. Irtohihat varsinkin osoittautuivat erittäin käytännöllisiksi sään vaihdellessa reilusti kisan aikana. Kisapäivä ennen starttia sujui melkein normaalisti syöden, mutta hieman kevennetyin annoksin. Sain myös nukuttua hyvät parin tunnin päiväunet, joilta herätessä oli hieno fiilis aloittaa valmistautuminen itse kisaan. Suihku, päivällinen, viimeiset varustetsekkaukset ja sitten taksilla kohti maalialuetta, josta siirryimme vajaan tunnin mittaisella bussimatkalla saaren pohjoisosiin Agaeteen. Lähtöön.
Agaete – Tamadaba (0-9,8km)
Lähdin matkaan hyvin rauhallisella tahdilla. Porukkaa lappasi ohi ensimmäisillä kilometreillä oikealta ja vasemmalta. Ehkä asetuin turhaan vähän liian eteen lähdössä tietäen että, otan joka tapauksessa ensimmäisen reilun 10km ylämäen hyvin rauhassa. Mutta parempi näin päin, että muut ohittivat minua kuin toisinpäin, mikä olisi turhaan kuluttanut energiaa. Heti käytännössä lähdöstä alkaen reitti lähti ylämäkeen ja päätin samantien ottaa sauvat käteen ja aloittaa ylämäen tunkkaamisen sauvojen kanssa. Tarkoituksenani oli pitää sykkeet reilusti alle aerobisen kynnyksen ja pitää näin energiankulutus mahdollisimman pienenä, mikä auttaisi loppumatkasta. Meninkin siinä hetken letkassa omissa ajatuksissani ja kehoni tuntemuksia kuunnellen, kunnes takaani kuului suomalaista äännähtelyä. Ainakin Ville, Pekka ja Nina sieltä tulivatkin ja siinä noustiinkin yhdessä peräkkäin lähes koko ylämäki. Jossain vaiheessa Minä ja Ville lähdimme vetämään hieman muita kovempaa ja jatkoimme matkaa yhdessä ensimmäiseen Tamadaban huoltoon asti. Alku oli lähtenyt hyvin liikkeelle ja olin malttanut aloittaa rauhassa. Hyvä näin.
Tamadada – Tirma (9,8km – 18,9km)
Huollosta matka jatkui vielä tovin ylämäkeen, kunnes vuorossa oli vastaavasti noin 10km alamäki voittoinen pätkä. Ville jäi tässä kohtaa taakseni ja ohitinkin alamäessä monia juoksijoita. Pyrin tälläkin pätkällä rentoon etenemiseen ja välttää liian kovaa rynkytystä, mikä saattaisi pahimmillaan jo heti näin alussa tuhota etureidet. Polku oli paikka paikoin hyvinkin teknistä baanaa sisältäen irtosoraa ja kivikkoa. Sain kuitenkin hyvän rytmin päälle ja rallattelin mukavalla fiiliksellä eteenpäin. Salomonin s-lab Wings kenkä takasi hyvän pidon, mutta samaa en voi vannoa muiden juoksijoiden puolesta, kun huomasin porukan juoksevan reitillä ihan tavallisissa lenkkareissa. Keskityin nauttimaan energiaa ja juomaa heti alusta lähtien ja seurasin sykkeen pysyvän oikeissa lukemissa. Tällä pätkällä ohitin suomalaisista Jennin ja vähän ennen huoltoa tavoitin myös Helinän, jonka kanssa saavuimmekin yhdessä toiseen huoltoon.
Tirma – Artenara (18,9km – 33,4km)
Huoltotoimenpiteiden jälkeen alkoi jälleen noin 7-8km mittainen ylämäki. Reittikarttaa ennen kisaa tutkiessani tiesin, että tämän jälkeen maasto muuttuisi tasaisemmaksi ja juostavammaksi. Tätä varten pyrin tässäkin ylämäessä pitämään vauhdin rauhallisena ja rentona. Yhdessä Helinän kanssa nousimme mäkeä kimpassa hetken aikaa rupatellen, kunnes noin puolivälissä matkani jatkui omaa itselleni sopivaa tahtia hänen edellään. Fiilis oli hyvä ja pyrin etenemään reittiä tasaiset sekä alamäkipätkät juosten, mutta ylämäet sauvojen kanssa kävellen. Porukkaa tuli tasaisesti heti ensimmäisen ylämäen jälkeen selkä edellä vastaan, mikä vahvisti näkemyksen rauhallisesta alkuvauhdistani. Huomasin myös olevani muita juoksijoita nopeampi alamäessä ja tasaseilla verrattuna ylämäkeen.
Artenara – Teror (33,4km – 56,4km)
Polku pysyi hyvin juostavana ja oma juoksu tuntui hyvältä. Sain juotua ja syötyä aktiivisesti. Fontanalesin huollossa n. 43km kohdalla porukkaa oli paljon tienvarsilla. Pitkälti siitä syystä, että 83km kisa starttasi täältä ja tässä vaiheessa aamuyöllä osa juoksijoista oli jo paikan päällä. Fontanalesin huoltoa edeltävä lasku oli myös jälleen tekninen ja haastava, mutta oma juoksu sujui siinä hyvin muutamia muita ohitellen. Jossain vaiheessa ennen 56km kohdalla sijainnutta Terorin huoltoa yö muuttui päiväksi ja pimeys valoksi. Sää oli tosin pilvinen, mikä sopi tosin itselleni varsin hyvin. Juha tuli myös selkä edellä vastaan näillä paikkein ja kertoi omaavansa melkoiset ongelmat vatsan kanssa. Oli kuulemma tullut puskat tutuksi siellä kyykkiessä ja oksennellessa. Noh jatkoimme kuitenkin matkaa kimpassa ja taisi Juhakin siitä uutta voimaa saada. Itsellä ei ollut mitään ongelmia, niin en voinut muuta kuin toivoa, että samankaltaisia ongelmia ei itselleni tulisi.
Teror – Ayagaures (56,4km – 106,6km)
Terorin huoltoon päättyi vaihteleva ylä-, alamäkeä sekä tasaista sisältänyt osuus ja vuorossa oli kisan kaksi ratkaisevaa nousua. Aluksi ohi Talayonin huollon. Alamäki Tejedaan, josta taas nousu Garananonin isompaan huoltoon, jossa oli myös mahdollisuus täydentää eväitä dropbagista. Juha taisi huikata ennen tätä Tejedasta lähtenyttä nousua, että hänellä on vaikeuksia ja jää etenemään omaa tahtia. Tähän asti olimme tulleet kimpassa. Oli mukava taivaltaa matkaa yhdessä ja Juhan puolesta kyllä harmitti, kun vatsavaikeudet olivat käytännössä pilanneet hänen kisansa. Muuten olisi saatu maaliin suomalaisjuoksija kovalla ajalla. Garanonin huollossa lappasin naamaan huollon tarjoaman pastan, nautin dropbagiin jättämäni redbullin ja proteiinijuoman sekä lisäsin liiviin lisää geelejä. Jatkoin noin 10 minuutin huollon jälkeen matkaa kohti saaren korkeinta kohtaa Pico de las nievesia, joka sijaitsi 1938m korkeudessa. Tästä alkoi alamäki kohti Tunten kylää. Tämä noin 10km mittainen alamäki oli itselleni yksi kisan parhaita pätkistä. Juoksu rullasi sujuvasti ja sain pidettyä hyvää vauhtia yllä. Varsinkin alussa mäki oli myös hyvin loivaa ja näin nautinnollista juosta. Tunten huollon jälkeen alkoivatkin sitten omat vaikeudet. Seuraava muutaman kilsan ylämäki meni vielä jotenkuten, mutta seuraava alamäki Ayagauresin huoltoon oli etureisille myrkkyä. Etureidet olivat menneet matkan aikana aivan muussiksi ja juoksua ei vain millään pystynyt pitämään yllä, vaikka kuinka koitti puristaa. Sauvoilla täytyi ottaa väkisin tukea, jotta jalat pääsisivät hieman helpommalla.
Ayagaures – Maali (106,6km – 125km)
Ayagauresin huoltoon saavuin etureidet poltteessa. Ei kuitenkaan auttanut jäädä pidemmäksi aikaa nauttimaan huollon antimista, sillä alle 20 tunnin alitus olisi muuten saattanut jäädä haaveeksi. Eteneminen oli muuttunut sen verran hitaaksi, että jo ennen huoltoa mieli ehti jo alkaa luovuttamaan 20 tunnin suhteen. Huollosta reitti lähti kiipeämään viimeistä kertaa ylöspäin, mutta tällä kertaa loivempaa hiekkatietä. Jalat eivät liikkuneet enää läheskään yhtä hyvään tahtiin ylämäkeenkään ja pari oman sarjan juoksijaa pyyhälsikin ohitseni paljon reippaammalla tunkkauksella. Tätä seurasi luonnollisesti kisan viimeinen alamäki, joka tuotti jälleen suuria vaikeuksia ja tahti olikin kävelyn ja hitaan hölkän sävyttämää. Olin jo tässä vaiheessa melkein varma, että tavoiteajan alitus ei onnistuisi. Mieli alkoikin tämän ajatuksen johdosta ehdottamaan, että mitä jos vain kävelisit maaliin rennosti.. Tämä tuntuikin aluksi hyvältä ajatukselta, mutta tässä vaiheessa muistin kuitenkin tärkeän pointin. Mieli väsyy aina enemmin kuin fysiikka. Pitää vain löytää motivaatio. Ja se löytyi 10km kyltin nähdessäni. Katsoin kelloa ja tajusin, että helposti ehdin aikarajaan, jos vain saan juostua loppuun asti. Lopun tasainen osuus ei muutenkaan häiritsisi etureisiä, sillä vain alamäen jarruttava liike sai ne tuntemaan suurta kipua. Tästä lähdinkin juoksemaan uudella vimmalla eteenpäin ja otin tällä viimeisellä kympillä vielä jonkun verran selkiä vastaan. Alamäen jälkeinen kivikko osuuskaan ei häirinnyt menoa. Mieli oli taas herännyt taistelemaan.
Mutkittelevan hiekkatien jälkeen viimeisen vuoren seinämän takaa aukesi Maspalomasin kaupunki ja viimeiset kilometrit. Ihmisiä kannusti vimmatusti reitin varrella ja viimeisestä huollosta 3km ennen maalia juoksin vain ohi pysähtymättä. 3km kyltti muuttui 2km kyltiksi ja tässä vaiheessa tajusin onnistuvani. Viimeinen kilometri maaliin menikin melkoisessa tunnekuohussa. Ilo, helpotus, ehkä jopa ylpeys itsestä kuvasivat olotilaani. Tuulettelin viimeisellä sadoilla metreillä katsojille heidän kannustaessa hirveällä vimmalla. Maalisuora, viimeiset metrit. Isä oli ottamassa vastaan kameran kanssa. Irvistys siihen ja ylös maaliportin läpi tuulettaen. Se oli siinä. Ensimmäinen vuoristoultra onnistuneesti maaliin ajalla 19:21:51. Sijoitus oli yleisessä sarjassa 90 ja omassa alle 30 vuotiaiden sarjassa 8.
Tähän hyvään juoksuun vaikutti varmasti suuresti se, että sain syötyä ja juotua tasaisesti läpi kisan. Lähdin matkaan 2l juomakapasiteetilla (1,5l juomarakko + 0,5l lötköpullo). Juomarakkoon lisäsin noin joka toisella huoltopisteellä vettä ja pulloon kokista jokaisessa huollossa. Noin kaksi energiageeliä otin tunnissa ja tämän lisäksi söin huollossa kaikkea mitä siellä oli tarjolla. Sipsiä, pähkinöitä, karkkia, keksiä, leipää. Uskon myös, että alun rauhallinen vauhti kantoi lopussa hedelmää. Astetta kovemmalla alkuvauhdilla energiankulutus olisi ehkä jäänyt turhan koholle koko kisan ajaksi ja näin väsy olisi myös voinut tulla aiemmin. Toisaalta sain syötyä hyvin, niin tämän johdosta olisi voinut ehkä aloittaa myös hieman kovemmin.
Nyt yritän pitää juoksusta taukoa maaliskuun loppuun asti ja vaihtaa lenkkarit hiihto/vapaalasku kamoihin ja lähteä valloittamaan Pohjois Norjaan Lyngenin huippuja reilun viikon päästä.
Menneenä viikonloppuna tuli siispä juostua elämäni ensimmäinen 100km kisa. Tai oikeastaan Sysikallio100 ei ollut virallinen kilpailu vaan ultrajuoksijoiden ultrajuoksijoille järjestämä ”pikkujoulu”. Kuitenkin kierrokset ja aika siellä laskettiin, joten voi kai Sysikalliota eli ”Sysäriä” kutsua kisaksi. Jos ei muuta, niin ainakin itseään vastaan siinä sai kilpailla aivan kyllikseen. Eikä siellä käytännössä juostu. Tai minä en ainakaan montaa juoksumetriä koko retken aikana ottanut. Kuitenkin nyt pari päivää maalin pääsyn jälkeen on hyvä hieman kerrata tapahtumia ja jäsentää ajatuksia vähän päälle 39 tuntia kestäneestä seikkailusta Espoon Sysikallion metsissä.
Kisaa edeltävät viikot treenailin aivan normaalisti, enkä kokenut tarpeelliseksi suuresti keventää rasitusta. Sysärin startatessa perjantaina illalla, treenailin vielä keskiviikkoon asti kevyesti lenkkeillen. Torstaina sitten lepäilin, poimin Villen asemalta ja yhdessä valmistimme itsemme henkisesti sekä fyysisesti kohti perjantai-iltaa. Käytiin siinä Pizzat syömässä torstai-iltana ja samalla mietittiin, että onkohan sitä nyt vähän liian iso haaste tullut otettua vastaan. Todettiin tämä ajatus aivan vääräksi ja nukkumaan pystyin ainakin itse menemään erittäin luottavaisin tunnelmin. Unen päästä sain hyvin kiinni ja makoisat noin 9 tunnin unet sain nukuttua. Perjantai päivä kului syöden, varusteita säätäen ja tuli siinä vielä pienet päikkäritkin otettua ennen kuin siirryimme pelipaikoille vajaa tuntia ennen lähtöä. Perillä alkoi porukan lisääntyessä lähempänä kello kuutta vallita jännittynyt, mutta iloisen rempseä tunnelma. Jokainen valmistautui tavallaan ja itse yritin vain lepäillä rauhassa ennen kuin kutsu kävi ulos Marinin Jannen, pääjehun, viimeisiä ohjeita varten. Siitä päästiinkin kello kuusi sujuvasti matkan päälle.
Viimeisellä Sysäriin valmistavalla yhteislenkillä, jossa pääsi tutustumaan reittiin, olimme Kokkosen Ossin kanssa suunnitelleet kisataktiikaksi välttää juoksua viimeiseen asti ja pyrkiä etenemään tasaisella kävely vauhdilla 45 minuutin kierroksia, jonka jälkeen aina parin minuutin huoltotauko. Todettiin, että tällä ”finisher ei juokse” taktiikalla olisi paras mahdollisuus selvitä aikarajan puitteissa ehjänä maaliin.
Ja näin heti alusta jättäydyimme minä, Ossi sekä Ville (joka päätti myös lyöttäytyä taktiikkaamme) letkan hännille ja annoimme muiden lähteä vetämään letkaa. Nopeasti saimmekin kävellen jo heti ensimmäisissä nousuissa selkiä kiinni monien jäädessä ihmettelemään, miten tietyistä kohdista tuli päästä eteenpäin. Yhteislenkeistä oli tässäkin ollut apua, sillä näin kisassa tiesi tasan tarkkaan mihin koloon sitä jalkansa asettaa ja mistä kallion kulmasta puristaa, jotta pääsee nousemaan ja laskemaan jyrkkiä kallioseinämiä. Ensimmäinen kierros meni mukavasti jalkoja lämmitellen. Huollossa pöytä notkui kaikkea syötävää maan ja taivaan väliltä ja heti kävi selväksi että ainakaan ravinnon puutteesta ei homma tulisi jäämään kiinni. Olosuhteet suosivat myös kisailijoita, sillä vesisade oli sopivasti lakannut ennen starttia ja mittari näytti mukavaa noin 5 asteen plussa keliä. Toki heti ensimmäisen kierroksen jälkeen oli selvää, että mudasta sai tottua tykkäämään, jotta positiivinen mieli pysyisi yllä.
Ossi, minä ja Ville huollossa. Kuva: Sari Heerman
juoksua? Kuva: Antti Nousiainen
Tällä kolmen muskettisoturin muodostamalla letkalla jatkoimme matkaa toistaen tasaisia 45-50 minuutin kierroksia yksi toisensa jälkeen. Pidimme nopean huollon kierrosten välissä, mutta aina viiden tunnin välein huoltoporukka oli ilmoittanut tarjoavansa lämpimän ruoan, joten viiden tunnin tullessa mittariin söimme pasta annokset ja venytimme huoltotaukoa näin 10 minuuttiin. Kulku jatkui tasaisena hyvällä fiiliksellä tästäkin eteenpäin samalla kolmikolla. 10 kierroksen kohdalla pidimme taas hieman pidemmän huollon vaihtaen kuivat sukat, paidat ja hanskat. Tämä toi lisää virtaa miehiin ja matka jatkui. Viidentoista kierroksen jälkeen ruokatauon koittaessa kolmikostamme Ville jäi ottamaan pidempään lepiä liian kovien sykkeiden takia. Jatkoimme Ossin kanssa kierroksen verran, jonka jälkeen Ville vielä yritti taistellen jatkaa kilpailua, mutta päätti kierroksen jälkeen jättää leikin kesken. Harmin paikka, sillä muuten Villen meno oli näyttänyt erittäin hyvältä. Kuitenkaan sydämen kanssa ei tule pelleillä ja päätös jättää homma kesken oli mielestäni hyvin järkevä. Tästä jatkoimme Ossin kanssa kahdestaan taivallusta. Fiilis alkoi välillä ailahdella hyvän ja huonon välillä ja kierroksemme alkoivat myös tippumaan 50-55 minuutin haarukkaan.
Suurin piirtein 17-25 kierroksen välille osuivat reissun ainoat valoisat hetket, mutta ne olivatkin aivan uskomattoman huikeita hetkiä. Pimeän ja pitkän yön jälkeen auringonpaiste välillä lähes pilvettömältä taivaalta nostatti mielialan aivan uudelle tasolle hetkessä. Oli erittäin nautinnollista seurata aamun sarastusta ja päivän auringon säteilyä. Metsä näytti aivan erilaiselta, minkälaiseksi sen oli pimeässä havainnut. Tikka koputti keloaan hiirien vipeltäessä polkujen ylitse. Tässä kauniin luonnon keskellä oli juoksijan hyvä taivaltaa matkaansa. Aurinko säteili ja antoi uskoa tulevaan. Reitille ilmaantui näinä hetkinä myös jonkin verran kannustusjoukkoja, joiden tsempit toivat hymyn huulille ja lisää virtaa jalkoihin. Päätimme Ossin kanssa tässä hyvän tunnelman saattelemina pyrkiä hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti nämä valoisat hetket ja pitämään huoltotauot erittäin lyhyinä. Tämä sen takia sillä tiesimme toisesta ja samalla viimeisestä yöstä tulevan pitkä ja raastava, jossa kierrosvauhdit saattavat tippua reilusti ja huoltotauot pidentyä.
Kokonaisuudessaan homma toimi siispä oikein mallikkaasti ja sain juotua sekä syötyä säännöllisesti ja runsaasti. Nesteytys oli kunnossa sillä lähes joka kierroksella sai keventää oloaan reitin varrella. Ossi alkoi kuitenkin jossain vaiheessa 20 kierroksen tuntumassa valitella polviaan ja meno alkoi hänellä hieman takkuamaan. Auringon kääntyessä laskuun ja pimeyden saapuessa Ossi oli pakotettu jättämään leikki kesken polvivaivojen takia kierroksella 25. Tämäkin keskeytys harmitti itseäni todella, koska Ossinkin meno oli muuten näyttänyt vahvalta ja olin sata varma, että hän ainakin pääsee maaliin asti. Tästä alkoikin sitten oma itsenäinen taivallus tavoitteena maaliin pääsy.
Kierrokset 25-28 alkoivat ottamaan voimille jo aikalailla. Kierrosvauhdit alkoivat tippumaan ja hätyyttelivät 55-60 minuutin lukemia. Tässä vaiheessa itselleni oli erittäin selvää, että kamppailu maaliin pääsemisestä tultaisiin etupäässä käymään oman mielen kanssa. Mieli alkoi hakemaan tekosyitä, joilla pidentää huollossa notkumista. Vielä reilun kymmenen kierroksen kiertäminen tuntui välillä lohduttomalta ajatukselta, mutta tähän olotilaan olin onneksi osannut varautua ennalta. Tiesin, että jossain vaiheessa tulee hetki jolloin kroppa kyllä jaksaisi, mutta mieli ei. Se hetki oli nyt ja tein suunnitelman… 28 kierroksen jälkeen pyysin Marinin Annaa tilaamaan itselleni pizzan. Hän suostui ja tilasikin sitten pari ekstra pizzaa ajatellen näin myös empaattisesti muita jäljellä olleita neljää juoksijaa. 29 kierroksen jälkeen pidin pidemmän ruokatauon pizzan parissa ja suunnittelin jakavani jäljellä olevan matkan pienempiin osiin. Jaoin jäljellä olevat 12 kierrosta kolmen kierroksen sarjoihin, josta jokaisen kolmen kierroksen setin jälkeen saisin pitää pidemmän huoltotauon. Loppuun jäisi kaksi kierrosta, jotka menisivät siinä vaiheessa, vaikka kuuluisalla pyhällä voimalla. Tämä matkan jako osatavoitteisiin toimi henkisesti erittäin hyvin ja homma alkoi taas tämän suunnitelman ja pizzan jälkeen sujumaan hyvin. Laskin samalla, että edelleen olisin kaksi tuntia edellä aikataulua eli alle 40 tunnin alitusta. Tämä sallisi hyvin pitemmät tauot, vaikka kierrosvauhdit tosiaan tippuivat minuutin tuntumaan.
Ensimmäinen kolmen kierroksen setti eli kierrokset 30-32 sujuivat siihen kisan vaiheeseen nähden vahvasti. Mieli pysyi positiivisena ja aina huollossa sai rutkasti voimaa kannustuksista. Pidemmän huollon koittaessa päätin vaihtaa kuivat kamat päälle sekä nostaa hetkeksi koivet vaakatasoon. Hieroin jalkapohjiani ja totesin niiden olevan hyvässä kunnossa, ei yhtään rakkoa. Tässä nautiskelin vielä lautasellisen puuroa, jonka jälkeen jälleen kengät takaisin jalkoihin ja baanalle. Kierrokset 33-35 menivät jälleen ihan ok ja näistä kierrokset 34 ja 35 menin yhdessä Juvalan Markuksen kanssa. Tämä auttoi henkisesti todella paljon, kun näki että toisellakin alkaa matkan teko pikku hiljaa riittämään, mutta pakko on jatkaa eteenpäin. Kuitenkin kierroksen 35 tullessa loppua kohti en enää pysynyt Markuksen perässä ja väsymys meinasi ottaa miehestä yliotteen. Huollossa päätinkin mätkähtää lattialle makuulle ja sanoin huollolle, että herättää minut vartin päästä. Samantien taju pois ja oli ehkä nopeimman tuntuiset päikkärit mitä ikinä on tullut otettua. Herätessä jalat tuntuivat tuskaisen kipeiltä, mutta heti alkumatkasta ne alkoivat taas pikku hiljaa toimimaan. Veri alkoi virtaamaan jälleen suonissa ja mies oli taas uudessa iskussa. Ensimmäinen kierros menikin jälleen ihan hyvin, mutta kierros 37 oli täyttä tuskaa. Kierrosaika tippui 70minuuttiin ja hetken aloin huoltoon päästyäni huolestumaan tulisinko ehtimään maaliin, jos sama meno jatkuisi. Tai vähintäänkin täpärälle lähelle 40 tuntia tulisi menemään. Ylimääristä aikaa yli tunnin kierroksiin ei nimittäin ollut kovin runsaasti enää jäljellä kahdesta pitkästä huoltotauosta johtuen. Piiskasin kuitenkin itseni parempaan iskuun ja Marinin Jannen sanat huollossa: ”Nyt on Tomi se hetki, kun pitää vain jaksaa painaa” antoivat voimaa ja auttoivat myös tajuamaan, että niin yksinkertaista se oikeasti nyt oli. Pitää vain jaksaa painaa. Neljä kierrosta eli reilu neljä tuntia eivät olisi enää esteenä minun ja maalin välillä. Söisin ne vain yksi kerrallaan pois tieltä. Kierros kerrallaan, ylämäki kerrallaan, askel kerrallaan. Ja niin lähdin tekemään.
Nämä viimeiset neljä kierrosta menivätkin sitten melkoisessa robotti moodissa. En tuntenut kummoisia fiiliksiä väsymyksen lisäksi. Suoritin vain ikään kuin tehtävää, jossa ainoa mikä merkitsi oli maaliin pääsy. Tunsin oloni uupuneeksi, mutta samalla riittävän voimakkaaksi ja tiesin, että tulen pääsemään maalin asti. Viimeiselle kierrokselle lähdin yhdessä Pääjehu Marinin kanssa hänen ottaessa perästäni reitin köydet pois kallioilta. Aamu alkoi tässä viimeisellä kierroksella uudestaan valjeta ja valaisi vielä kerran Sysikallion polut ikään kuin muistoksi verkkokalvoilleni. Päästessäni viimeisen nousun päälle annoin jo helpotuksen hymyn nousta korville. Viimeiset sadat metrit maaliin kävelin ja muistelin, mitä kaikkea matkan varrella oli tapahtunut. Maaliin saavuin Marinien, Markuksen ja Rautiaisen Miikka-Pekan kannustaessa ajassa 39 tuntia 17 minuuttia. Olo oli uupunut, helpottunut ja erittäin onnellinen.
Maalissa! Kuva: Anna Marin
Kokonaisuudessaan Sysikallion ollessa elämäni ensimmäinen 100km ultrajuoksu, voin sanoa että onnistuin tässä oikein hyvin. Tavoitteenani oli päästä maalin aikarajan puitteissa tämä monien mielestä Suomen haastavin ja rankin ultrajuoksu. Sen tein ja voin olla tyytyväinen. Itselläni oli luottavainen olo tästä tavoitteen saavuttamisesta jo viikkoja ennen kisaa, joten en kuitenkaan kokenut että tämä maaliin pääsy itseäni mitenkään yllätti. Ehkä syksyn hyvin menneet treenit olivat antaneet niin hyvän itseluottamuksen, että tiesin kaiken toimiessa maaliin pääsyn olevan realistinen tavoite. Uskon, että tämä kisa tulee kantamaan paljon hyvää tulevaisuuteen. Nyt tiedän kroppani ja pääni pystyvän väsyneenäkin puskemaan itseäni eteenpäin. Kanariaa varten tämä antoi ison siivun itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen.
Olen tässä pohtinut mitkä tekijät luultavasti auttoivat minua jaksamaan maaliin asti. Yhtenä seikkana nostaisin esiin runsaan ja säännöllisen nesteen ja ravinnon saannin. Pidin kierroksilla mukanani 0,5 litran Salomonin soft flask pulloa. Suunnittelin juovani aina kierroksen aikana tämän puoli litraa urheilujuomaa ja aina huollossa täyttää pullo uutta kierrosta varten. Pysyin tässä tavassa koko kisan ajan, jonka lisäksi huollossa join aina pari desiä kokista, spritea, kahvia, mehukeittoa tai urheilujuomaa. Jokaisen kierroksen välissä söin myös sipsiä, karkkia, pullaa, kroisantteja, leipää, nutellaa, suolakurkkuja, vohveleita tai keksejä. Neljä lämmintä ateriaa tuli myös syötyä kisan aikana pizzan, pastan tai puuron muodossa. Vatsani toimi ilman minkäänlaisia ongelmia ja tästä olen erittäin tyytyväinen, koska usein ultra pitkissä suorituksissa syöminen ratkaisee maaliin pääsyn. Nyt pystyin syömään ongelmitta kaikkea mahdollista ja juomaan vielä päälle urheilujuomaa noin 20 litraa.
Toisena seikkana hyvään suoritukseen pidän onnistunutta vauhdinjakoa, johon vahvasti yhteydessä on tieto siitä, millainen reitti on tiedossa. Lähdimme rauhassa liikenteeseen, jolloin sykkeet pysyivät matalana eikä elimistö näin päässyt kuormittamaan itseään liikaa, jolloin helposti vaarana on, että seinä tulee vastaan hyvin yllättäen. Kanarian reitistä tulenkin kaivamaan kaikki mahdolliset detaljit ylös ja suunnittelemaan tämän pohjalta oikeanlainen vauhti.
Kolmas asia on mielestäni myös se, että väsymyksen vallatessa mielen, on hyvä pilkkoa jäljellä oleva matka osatavoitteisiin. Tässä tapauksessa pilkoin matkan kierroksiin ja keskityin vain aina yhteen 3 kierroksen settiin. Tämä auttaa fokuksen pysymisessä itse tekemisessä, eikä mieli pääse näin vaeltelemaan liian kauas toivottaman tuntuisen matkan päähän.
Neljäs asia erityisesti tässä kisassa oli toimivat kengät. Ostin tätä tapahtumaa silmällä pitäen reilusti tilavammat Sarva Xero 2 nastakengät, jotka minulla on aikaisemmin ollut. Nyt kenkäni oli kokoa UK 10,5, kun edellinen sama kenkä oli kokoa 9,5. Kenkä myös takasi loistavan pidon liukkailla kallioilla ja juurilla. Näin en joutunut liikaa keskittymään ja kuluttamaan energiaa itse pystyssä pysymiseen.
Sain myös hyvän kokemuksen siitä, että jos väsymys on ylitsepääsemätön, vartin torkut auttavat huimasti tähän. Alussa toki herätessä tuntui siltä, että onko pakko enää lähteä liikkumaan, kun jalkoja kolotti joka puolelta, mutta hetken vertyessä mies oli täynnä taas virtaa.
Nyt on aika rauhoittua joulunviettoon ja kiittää vielä kerran kaikkia, jotka mahdollistivat tämän huikean pikkujoulun toteutumisen! Tästä on nyt tarkoituksena palautella kunnolla uuteen vuoteen asti, jonka jälkeen on tarkoitus lähteä Pyhälle pienellä porukalla hiihtelemään ja pääsemään näin takaisin treenin pariin.
Näin se aika laukkaa hurjaa vauhtia. Eletään jo joulukuun puoltaväliä ja tuntuu, että Kolin maaliviivan ylityksestä on vain hetki aikaa. Kuitenkaan tässä välissä en ole levännyt laakereillani vaan harjoituskausi on polkaistu jo ajat sitten kunnolla käyntiin ja meno tulee vain kiihtymään talven mittaan. Tietysti jos vain pysyn terveenä. Kolin kisan jälkeen oli tarkoitus pitää totaali tauko juoksusta parin viikon ajan, mutta eihän se onnistunut. Viikon lepäilyn jälkeen mieli ja kroppa olivat taas vaatimassa lisää juoksua. En kehdannut kieltäytyä ja näin potkaisin harjoituskauden todenteolla käyntiin viikolla 42.
Jotta tietää mitä tulisi harjoitella, on syytä tietää, mitä kisoja tulee seuraavaksi juoksemaan. Seuraava iso kisani tuleekin olemaan maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna juostava 125km Transgrancanaria vuori-ultra. Motivaatiota ei ole tarvinnut tästäkään syystä paljoa hakea harjoittelulle, sillä matkana kanarian kauniissa vuoristossa käytävä kisa tulee olemaan yli kaksinkertainen mitä olen ikinä juossut. Oman haasteensa tähän tuo vuoristo, jossa pitkät nousut ja laskut kysyvät jaloilta aivan uudenlaista kestävyyttä. Itseäni kiinnostaa kovasti, kuinka mieleni ja kroppani käyttäytyy tämänlaisissa suorituksissa ja tähän kysymykseen tulen varmasti saamaan vastauksen maaliskuun alussa. Tämän lisäksi tulevana kesänä on myös tarkoitus kiertää 4-5 Trail Tourin kisaa ja tämän lisäksi mahdollisesti muita lyhyempiä polkujuoksu sekä katukisoja.
Nämä tavoitteet ohjasivat harjoitteluni suunnittelua ja varsinkin Kanarian koitos on tuonut haasteen, johon tulee vastata oikeanlaisella harjoittelulla. Viikon pääharjoitukseni onkin ollut noin 2 tuntinen mäkiharjoitus Jyväskylän Laajavuoren laskettelurinteellä. Reipasta kävelyä ylös (joka tulee olemaan kisassakin nousujen kipuamisen teema) ja reipasta juoksua alas. Tarkoituksena on tämän harjoituksen kautta hakea jaloille kykyä kestää pitkien alamäkien tuomaa iskutusta sekä parantaa lihaksien kestovoimaa, jotta mäki myös nousisi riittävän kevyesti ylös. Nyt olen tehnyt tämän harjoituksen kerran viikkoon noin 2 tuntisena, mutta lähempänä kisaa tarkoituksenani on tehdä tammi- helmikuun aikana pari pitkää noin 4 tuntista samanlaista harjoitusta.
Harjoituskautta suunnitellessani koin myös tarpeelliseksi kehittää jalkojeni voimantuottoa ja tätä varten aloitinkin ensimmäistä kertaa elämässäni säännöllisen voimaharjoittelun. Halusin kehittää maksimivoima ominaisuuksiani, jossa tarkoitus ei ole kasvattaa jalkoihin yhtään enempää lihasmassaa vaan hakea hermostollista kykyä suurempaan voimantuottoon. Kaksi kertaa viikkoon olenkin tehnyt voimaharjoituksen, joka on sisältänyt kaksi liikettä: yhden jalan maastaveto sekä yhden jalan kyykky. Yhdellä jalalla tehtäen haluan hakea liikkeisiin lajin omaisuutta. Sarjat ovat koostuneet kutakuinkin seuraavanlaisesti: 5×3-5, noin 3 minuutin palautuksella. Olen myös ottanut salipäivien yhteyteen vauhtikestävyys harjoituksen, jonka teen ennen salille menoa. VK harjoituksina ovat toimineet 6km tasavauhtiset sekä erityyppiset mäkivedot; 5x2min loivaan mäkeen tai 10x30sek. jyrkään mäkeen. Voimaharjoitteluun ja juuri näihin liikkeisiin opastamisesta kiitos kuuluu kämppikselleni. Henkeen ja vereen kestävyysurheilu miehiä, jolta löytyy mielipide ja näkemys asiaan kuin asiaan, kun kyseessä on kestävyysurheilu.
Muutoin harjoitusviikkooni on kuulunut PK lenkkeilyä lähinnä rauhallisella PK1 sykealueella. Yhden näistä lenkeistä olen kuitenkin tehnyt pitkänä 3-4 tuntisena. Juoksumäärät ovat pyörineet 7-11 tunnin välissä riippuen onko kyseessä ollut kevennetty vai normaali harjoitusviikko. Aika maltillisilla määrillä olen siispä mennyt, mutta tästä on vuodenvaihteen jälkeen tarkoitus nostaa määriä parilla tunnilla. Tarkoitus on kuitenkin pysyä terveenä ja nostaa vuosittain vain maltillisesti juoksumääriä.
Voimaharjoittelu sekoitti aluksi elimistön aivan täysin ja oli järkyttävää lenkeillä pari päivää kipeillä lihaksilla vähän päälle 6 minuutin kilometri vauhdeilla. Tästä kuitenkin homma lähti sujumaan paremmin ja nyt on ollut huikea huomata, kuinka lisääntynyt voimantuottokyky näkyy myös juoksussa. Kilometrivauhdit PK sykkeillä ovat tippuneet hyvin alaspäin ja tuntuukin, että voimaharjoittelu on kehittänyt juoksun taloudellisuutta. Nyt rauhallisen PK lenkin kilsat taittuu 5 minuutin tuntumaan ja välillä jopa vähän alle. Tämä kehitys on ollut hienoa huomata, koska tarkoitus on nimenomaan kehittää PK ominaisuuksia kevättä ja kesää varten.
Treenaaminen on siispä sujunut hyvin ja suunnitellusti. On ollut ilo nauttia myös syksyn ja alkutalven eri keleistä. Lokakuun kaunis ruska. Kirkkaat ja raikkaat syysaamut. Marras/joulukuun pimeät, sateiset ja tuuliset illat. Polku lenkit pelkän otsalampun valossa metsässä… Ja on täällä Jyväskylässä päässyt myös jo nauttimaan parina päivänä aivan uskomattoman kauniista lumisista talvimaisemista.
Ensi perjantaina on kuitenkin pimeyttä luvassa aivan kyllikseen, kun Sysikallio 100km starttaa. Vuoden pimeimmäksi ultraksi nimetty jouluikuinen pikkujoulujuoksu tarjoaa 100km matkalla nousua 14 000m ja aikaa tämän ”fun runin” suorittamiseen on 40 tuntia. Tapahtumassa tullaan juoksemaan (käytännössä kävelemään) 2,5km mittaista polkukierrosta, joka sisältää n. 350m nousua. Allekirjoittanut laittoi itsensä mukaan ja tarkoitus on selvitä maaliin aikarajan puitteissa. Tämä toimii itselleni ikään kuin isona harjoituksena Kanariaa ajatellen ja tarkoitus on löytää mielen syövereistä tarpeeksi voimia taistelussa tulevaa väsymystä vastaan, jotta 100km täytyy. Jos tämä onnistuu, niin voin lähteä erittäin luottavaisin mielin kohti maaliskuuta ja Kanariaa. Ensi viikolla luvassa raporttia, mitä kaikkea Sysikalliossa tapahtui.
BUFF Trail Tourin viimeinen osakilpailu käytiin Kolilla Vaarojen maratonin merkeissä. Jo perjantaina saapuessamme paikalle ennusmerkit näyttivät siltä, että tulossa on tosiaankin nimensä veroinen kilpailu. Valio-myrsky nimittäin pyyhkäisi perjantain ja lauantain vastaisena yönä Kolin ylväiden metsien yli. Tämä aiheutti näin ollen myös muutoksia pitemmän matkan sarjalaisille, nimittäin 130km matkan lähtö perjantai-illalla jouduttiin perumaan turvallisuusriskeihin vedoten. Onneksi myrsky kuitenkin säästi paikalla oleilijat vahingoilta aiheuttaen vain pientä lisäjännitystä.
Lauantai-aamu valkeni melko koleana, mutta kisafiilis oli todella odottavainen. Olo oli kuitenkin tyyni ja samalla hyvin itsevarma. Tiesin pystyväni hyvään juoksuun, koska olin saanut harjoitella Nuuksion jälkeen terveenä ja edeltävänä viikonloppuna 7km maastokisa Jyväskylässä avasi hyvin jalkoja, jotka olivat tuntuneet hieman tukkoisilta. Nuuksion onnistunut juoksu oli myös antanut rautaisen itseluottamuksen, joten odotin vahvalla fiiliksellä starttia. Suunnitelmanani oli lähteä pykälän verran kovempaa liikkeelle heti startista kuin Nuuksiossa, jossa alkuvauhti oli rauhallinen. Olin luottavainen siitä, että kovempi alkuvauhti kantaa myös maaliin asti. Alkuverryttelin Ukko-Kolin mahtavien kallioiden päälle jossa hetken aikaa vain olin ja hain läsnäolon voimaa. Näin oli hyvä olla katseen levätessä kauas kaukaisuuteen.
Lähtöpaikalle menimme joukolla noin 10 minuuttia ennen starttia ja täällä viimeistään oli mukava nähdä tuttuja iloisia kasvoja. Kisajärjestäjät laittoivat vielä muutamia kymmeniä sekuntteja ennen lähtölaukausta GPS:n kiinni selkääni, jonka toivoin vielä tuovan hitusen enemmän vauhtia kinttuihin. Alku lähti reippaasti liikkeelle. Reitti oli alussa myös hyvin nopeakulkuista leveää polkua, jossa oli helppo hakea reipasta alkutahtia. Parin ensimmäisen kilometrin jälkeen tuttu kasvo Markus tuli jälleen matkaseurakseni. Päätimme pitää reipasta vauhtia yllä kuitenkin vauhdin tuntuessa sopivan helpolta juosta. Matka taittui ongelmitta ja saavuin 17km vesistön ylitykseen hyvä voimaisena. Tarkoituksena oli pitää hetken tämän jälkeen tulleella huoltopisteellä huolto mahdollisimman lyhyenä. Mukista vesi tyhjäksi ja takaisin baanalle. Tästä alkoikin ennakolta reitin haastavimmat vaiheet reitin kääntyessä ylämäkeen kohti Ryläystä, jossa edessä oli erittäin teknisiä ja jyrkkiä ylä- ja alamäkiä. Markus piti edessäni tasaisen tappavaa tahtia yllä ja varsinkin ylämäissä sain tehdä kunnolla työtä, jotta pysyin vauhdissa mukana. Itselläni teki noin 25km kohdalla tiukkaa ja en vain jaksanut roikkua enää miehen perässä. Tässä kohtaa tulikin henkisesti heikko hetki tajutessani, että en pysty seuraamaan. Olin kuitenkin kesän muista kisoista oppinut, että tärkeintä on tässä kohtaa vain rauhoittaa oma tekeminen ja löytää uudestaan sopiva matkavauhti. Pari geeliä naamaan ja hetken päästä olin taas kuin uudesti syntynyt. Taas tuntui hyvältä juosta ja pystyin kiristämään hetken päästä tahtia. Viimeiselle noin 10 kilometrin hiekkatie osuudelle sain hyvää buustia nähtyäni, että selkiä alkoi tulla vastaan. Sain pidettyä tällä tasaisella osuudella mukavasti vauhtia yllä, vaikka jalka alkoikin jo painamaan aikalailla. Ennen viimeisiä nousuja huomasin että en ollut enää kuin 30 sekuntia Markusta perässä. Kuitenkin ensimmäisessä niin sanotussa valenousussa en enää saanut jalkojani liikkeelle ylämäkeen siihen tahtiin kuin olisin halunnut. Takaa tuli myös yksi tasaisella osuudella ohittamani kilpakumppani ohi, enkä pysynyt tähänkään vauhtiin vastaamaan. Alamäki viimeisen varsinaisen nousun juurelle meni mukavasti rallatellen. Kuitenkin 2km mittainen nousu maaliin laskettelurinteen yläasemalle veti jaloista viimeisetkin mehut pois. En pysynyt pitämään juoksuaskelta enää yllä kuin loivissa kohdissa ja näin ero kasvoi edellä meneviin lopussa vielä hieman suuremmaksi. Maali tuli vastaan 43 tiukan kilometrin jälkeen onnellisissa tunnelmissa. Tavoite alittaa aika 4:10:00 onnistui reilusti aikani ollessa 4:00:50. Tällä irtosi kisan 9. sija. Huikeaa fiilistä lisäsi entisestään se, että juoksukausi oli näin paketoitu onnistuneesti ehkä kesän parhaalla suorituksella.
Vaarojen maraton/Marathon of dangers
Kisan jälkeen saunottiin ja kerrattiin kokemuksia mahtavalla porukalla. Ilta kului hyvissä tunnelmissa palautusjuomaa siemaillen ja nauttien erittäin hyvästä seurasta. Vaarojen maraton päätti näin huikean juoksukauden, joka on tarjonnut unohtumattomia kokemuksia. Paljon olen itsestäni tähän Buff trail tour projektiin antanut, mutta paljon olen myös saanut. Kolin ylväissä kansallismaisemissa oli siispä enemmän kuin nautinto lyödä naula pohjaan juoksukesälle 2015.
Kaikki Trail Tourin seitsemän kisaa ovat tarjonneet kukin omanlaisen haasteensa ja näistä kaikista olen myös jokaisesta jotain uutta oppinut. Energia ja juoma huollon olen oppinut säätämään itselleni sopivaksi eri olosuhteisiin. Elimistö on oppinut sietämään rasitusta kesän mittaan entistä enemmän ja nämä kokemukset ovat auttaneet etenkin syksyn Nuuksion ja Kolin onnistuneissa suorituksissa. Nyt on tarkoitus lepäillä pari viikkoa ja jättää juoksukengät hyllyyn. Ensi vuodelle on tulossa isoja haasteita. Näistä tulen kertomaan enemmän lähiaikoina, joten pysy kuulolla!
Nuuksio Classic. Viime vuonna kyseinen tapahtuma oli itselleni ensimmäinen maraton ja siitä nyt vuoden kokeneempana sekä pitempiä kisoja enemmän kiertäneenä voin sanoa, että eteenpäin on kunnon puolesta menty suurin harppauksin. Viime vuonna maksoin kalliita oppirahoja jalkojen pettäessä ja ajan painuessa pitkälti neljän ja puolen tunnin päälle. Kuitenkin tämä Suomen polkujuoksu klassikko on itselleni toiminut isona innostuksen alullepanijana omaan polkujuoksu harrastukseen. Tapahtumalla on ja tulee näin varmaankin aina olemaan iso ja merkittävä paikka omassa arvoasteikossani. Tästä kaikki alkoi ja tähän on taas tultu.
Oma valmistautuminen kisaan meni tosi hyvin suunnitelmien mukaisesti. Kahden viikon tehopainoitteinen treenijakso lupaili hyvää kulkua. Elokuun lopulla vietin myös juoksupainoitteisen lomaviikon Tromson sky race maastoissa sekä Lofoottien upeilla vuoripoluilla. Tämä antoi henkisesti ja fyysisesti hyvää latausta tulevaa kisaa varten. Edeltävä viikko sujui valmisteluiden ja tankkauksien puolesta mallikkaasti, joka toi parin avaavan lenkin lisäksi hyvää itseluottamusta ja luottoa omaan tekemiseen. Näin ollen fiilis oli erittäin hyvä odottaen lauantaita.
Kisa-aamu aukeni sateisena ja sopivan syksyisen viileän raikkaana. Paikanpäällä kuulumisien vaihtoa kavereiden kanssa sekä myös pientä verryttelyä ja viime hetkien kamojen säätöä. Matkaan lähdin jälleen jo edellisistä kisoista tuttujen maximin geelien kanssa. Nestettä imin myös jälleen Salomonin 1,5l juomarakosta jonka saa hyvin istutettua UD:n riisuttuun Anton Krupickan nimikkoliiviin. Jalassa Salomonin Sense Ultrat, jotka tarjosivatkin hyvin luottoa märillä Nuuksion poluilla.
Ajatuksena oli lähteä alussa sopivan rauhassa ja säästellä voimia tällä tavoin loppuun asti. Tämä onnistuikin hyvin ja Rannankarin Markuksen kanssa saimme tehtyä hyvää vuorovetoa. Alun reitti tarjosi vaihtelevaa profiilia pienine nousuineen ja laskuineen. Reitti oli myös hyvin märässä kunnossa tarjoten näin liukkaudellaan hieman lisähaastetta. Juoksu tuntui Solvallan swinghillin päälle asti hieman tukkoiselta ja parasta virettä sai toivoa tulevan edessäpäin vastaan. Ehkä tämä johtui melko kattavasta tankkauksesta, mutta mäen päältä meno alkoi tuntua pikku hiljaa paremmalta.
Matkanteko alkoi maistua hyvältä ja tuntui, että rauhallinen aloitus toimi hyvin paikkoja aukaisten. Reitti ennen juomatäydennystä 26 kilometrin kohdalla tarjosi välillä helpompaa ja nopeampaa polun pätkää, mutta vastapainoksi oli myös erittäin teknistä pikkupiirteistä polkua. Saimme kaksikkona pidettyä hyvää ainakin itselleni siihen paikkaan sopivaa matkavauhtia yllä ja juomahuolto tulikin vastaan juoksun kulkiessa hyvällä fiiliksellä.
Suunnitelmani oli tästä eteenpäin yrittää kiristää tahtia tasaisesti maaliin asti. Selkiä alkoi tulla vastaan ja sijoitus koheni. Nopeasti matkasimme kolmikkona Markuksen ja Luiron Antin kanssa Antin pitäessä huolen matkavauhdista. Syke alkoi nousta lähelle omaa anaerobista kynnystä ja päättelin tästä, että ainakaan yhtään kovempaa en voisi lähteä menemään, vaikka vire tuntui alun jälkeen nyt hyvältä. Viimeisessä mahdollisessa huoltopisteessä 33 kilometrin kohdalla minun ei tarvinnut pysähtyä ja jatkoinkin tästä matkaa hetken yksikseni. Näin, että seuralaiseni jäivät huoltamaan ja itse yritin lähteä puskemaan viimeistä päivää karkuun. Muutaman kilometrin pienen irtiotto yrityksen jälkeen kuitenkin totesin, että tässä sitä taas mennään samassa letkassa. Tosin vetovastuu oli nyt vaihtunut omille harteilleni ja yritinkin päästellä loppuun asti sen mitä oli irrotettavissa. Selkiä tuli taas muutamia vastaan, mutta matka alkoi piiputtamaan jo melkolailla kunnes kyltti tarjosi tiedon, että viimeinen kilometri oli enää jäljellä. Itselläni ei enää tässä vaiheessa ollut voimia kiristää tahtia ja kysyinkin missä voimissa Markus ja Antti olivat. Kiiteltiin toisiamme ja todettiin, että hieno reissu tuli tehtyä. Antti tästä vielä kevyen näköisellä askeleella yritti kiristää loppuun asti, mutta itse Markuksen kanssa tyydyimme jo hyvissä ajoin ennen maaliviivaa kertaamaan kisan taphtumia ja päätimme tulla yhtäaikaa maaliin. Totesimme myös, että tavoite allen neljän tunnin juoksusta onnistui mainioisti. Maalissa kellot näyttivät 3:52:52. Kärki veti järkyttävän kovaa voittajan kellottaessa uuden reittiennätyksen lukemiin 3:07:59. Näin itselläni eroa tähän kertyi ikuisuuden verran (44:54min) Paljon pitää lenkkipolkua kuluttaa, jos tuollaisiin aikoihin pääsee edes lähellekkään.
kuvaaja Juha Saastamoinen
Kisasta jäi erittäin hyvä ja onnistunut fiilis. Kaikki toimi hyvin ja suunnitelma vauhdiltaan nousujohteisesta kisasta onnistui mainiosti. Tämä toi taas luottoa omaan kuntoon ja siihen että se voisi kestää myös hieman kovempaakin alkuvauhtia. Palautuminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja viikot ennen Tourin päättävää Vaarojen maratonia (3.10.) käytän jälleen tehopainoitteiseen harjoitteluun mukaan lukien tulevan viikonlopun kevyt vaellus tulevissa kisamaisemissa. Muutenkin tällä hetkellä elämä rullaa mallikkaasti ja se näkyy myös juoksussa. Hyvä tästä on taas jatkaa.
Viime viikon lauantaina juostu Pyhän tunturimaraton oli BUFF trail tourin viides osakilpailu ja itselläni oli tarkoitus juosta tämä kisa lähinnä pitkänä harjoituksena tulevia koitoksia varten. Olinkin valmistautunut kisaa edeltävänä iltana lähteväni retkelle kauniiseen Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Tarkoituksena oli myös vähän testailla, minkälaista evästä olisi hyvä syödä pitkässä kisassa hitailla vauhdeilla. Pakkasin taateleita, rusinoita ja karkkia energiageelien lisäksi reppuun ja valmistauduin 5-6 tunnin hidasvauhtiseen tunturien valloitukseen.
Pallas-Hetta kisan jälkeinen viikko sujui palautumisen osalta kiitettävästi lähinnä kevyttä työmatkapyöräilyä tehden. Pari kevyttä noin puolen tunnin lenkkiä tuli myös tehtyä loppuviikosta. Pyhää edeletävinä arkipäivinä pyrin palaamaan normaalin harjoittelun pariin välittämättä tulevasta kisasta koska tarkoitus oli juosta rauhassa. Neljä päivää aikaisemmin tekemäni reipas vauhtikestävyys harjoitus tuntui kuitenkin erittäin kevyeltä ja aloitinkin samantien lenkin jälkeen fiilistelyt, jos sitä kuiteskin pyrkisi Pyhällä taas runttaamaan kunnolla. Päätin kuitenkin malttaa mieleni ja ajatella, että kokonaisuuden ja tulevan kannalta olisi hyvä ottaa rennosti.
Pakko myöntää, että ei ole itselleni helppoa lähteä juoksemaan kilpailua retkeily asenteella. Meinasin nimittäin menettää kisaa edeltävät yöunetkin siihen että mietin millä taktiikalla tulisin juoksemaan. Kisa-aamuna päädyinkin sitten kompromissi ratkaisuun ja suunnitelmani oli ottaa alku hyvin tunnustellen ja juosta vähintään puoleen väliin asti rauhassa ja katsoen, kuinka jalat ja kroppa reagoisivat.
Reitti suuntautui aluksi Pyhän hotelliaukiolta Aittakurun valloittaviin kuru maisemiin. Maltoin mieleni ja lähdin siispä rauhassa juoksemaan vauhtia, joka oli sykkeiden puolesta alle peruskestävyys kynnykseni. Oli erittäin mukava juosta rauhassa kauniita tunturimaisemia ihaillen. Reitille mahtui myös hieman märempää maapohjaa kovan tunturipolun lisäksi kun polku laskeutui aina paikka paikoin alempiin puuston kätköihin.
21 kilometrin huoltopisteelle tulin hyvällä fiiliksellä ja täynnä intoa. Olin saanut paikka paikoin hyvän Flow-fiiliksen juoksuuni ja tämä tunne on kyllä aivan käsittämättömän upea sen osuessa kohdalleen. Olin kuitenkin myös pohtinut, millä taktiikalla juoksisin puolenvälin huollon jälkeen kisan maaliin. Pitäisikö kiristää vai jatkaa rauhassa juosten PK-kynnyksellä? Päätin kiristää ja tämä osoittautui loiastavaksi päätökseksi. Loppumatka oli nimittäin täyttä juhlaa, kun tunsi kropan hyvävoimaiseksi ja oli mahdollisuus kiristää tahtia maaliin asti.
Puolenvälin jälkeen reitille osunut Latvavaaran valloitus tarjosi itselleni yhdet voimakkaimmat Flow kokemukset mitä olen ikinä vielä lyhyen juoksuharrastukseni aikana kokenut. Paikoin todella teknisen nousun tuoma keskittyneisyyden tunne vei mennessään ja nousua seurannut alamäki meni tästä fiiliksestä nautiskellen. Tekninen alamäki hyvävoimaisilla jaloille tuntui kuin se olisi mennyt lentäen. Jalat osuivat sinne minne niiden pitikin osua ja happi virtasi keuhkoissa voimaannuttavan tuntuisesti. Selkiä alkoi myös tulla vastaan ja näin ollen sijoitukseni parani koko ajan. Viimeisessä huollossa Huttulommassa noin 10km ennen maalia heitin karkkipussini lopun loistavan kannustusporukan syötäväksi. Tästä pyrin vielä napsun verran lisäämään tahtia ja Peurakeron päälle kipusinkin hyvällä vauhdilla. Huipulla aukesi maagiset tunturimaisemat, jotka antoivat entisestään virtaa juosta kovempaa. Polku oli tunturin päältä alas lasketellessa melko tekninen, mutta hyvävoimaisilla jaloilla sitä oli nautinto juosta. Selkiä tuli edelleen vastaan, mutta itselleni oli hieman hämäränpeitossa millä sijoituksilla juoksin. Sillä kun ei ollut alussa niin väliä. Kaksi kilometriä ennen maalia järjestäjät olivat vielä taikoneet loppuhuipennukseksi kilometrin verran jyrkkää nousua hiihtokeskuksen päälle ja sieltä alas maaliin laskettelurinnettä alas juosten. Nousu ja lasku sujuivat hyvin vahvasti ja sain nousussa myös nostettua sykkeeni lähelle maksimisykettäni sykemittarin näyttäessä 198. Tämä kertoi myös siitä, että voimia oli kropassa ja jaloissa hyvin jäljellä, kun pystyin rutistamaan lopussa. Maaliin tulin erittäin hyvissä fiiliksissä ajassa 4:20:02 sijoituksen ollessa kuudes.
Vaikka ajatus hidasvauhtisesta harjoituksesta ei toteutunut, sain paljon oppia tästä kisasta. Tämä oli hyvä esimerkki siitä millainen merkitys onnistuneella vauhdinjaolla on loppufiilikseen ja onnistuneeseen juoksuun. Nousujohteinen kisa antaa paljon enemmän kuin se, että alussa runttaa liian lujaa omaan kuntoonsa nähden ja lopussa sippaa täysin. Uskon, että Vierumäen ja Pallaksen notkahdukset ovat osaltaan johtuneet myös juuri tästä. Jatkossa tulevissa kisoissa tiedän paremmin suunnitella kisataktiikkani nousujohteista juoksua tavoittelevaksi. Myös nesteytys ja energian saanti puoli onnistui paremmin kuin edellisissä kisoissa. Oppia tuli lisää myös kisaa edeltävään valmistautumiseen ja uskon myös olevani nyt viisaampi siinä, millainen edeltävä viikko sopii itselleni parhaiten. Paljon positiivista jäi siispä taskuun ja seuraava kisa on syyskuun alussa Nuuksiossa 42km. Tätä ennen pyrin laadukkaaseen harjoitteluun mökin rauhassa sekä Lofoottien upeissa maisemissa.
Silmiä sumensi. Askel haki kontaktia kovaan ja kivikkoiseen tunturipolkuun yrittäen samalla viedä väsynyttä juoksijaa kohti viimeisen tunturin huippua. Mieli oli musta ja sen sisäiset äänet aloittivat vuoropuhelun siitä, pitäisikö juoksija jättää oman onnensa nojaan vai antaa hänelle vielä mahdollisuus. Kuin hyvä ja paha olisivat vääntäneet kättä ja mitanneet voimiaan. Yritin kuitenkin keskittää energiani ulospäin ja unohtaa näin sisäinen, syvissä vesissä käynnissä oleva taistelu pinnalla pysymisestä.
Aurinko paistoi koko komeudellaan. Pilvien tehtäväksi jäi näytellä lähinnä sivuroolia tässä mahtavassa luontonäytelmässä, jossa muutama sata juoksijaa pyrki valloittamaan Hetta-Pallaksen polkuja. 55km kilpailun alussa saatu pieni tihkusade oli kuin muisto vain. Reitti kiipesi ylös alas tuntureita ja avautuvat maisemat olivat mahtavia. Tuntui kuin olisi ollut osana jotain suurempaa kokonaisuutta juostessa näillä upeilla tunturiylängöillä. Olin läsnä ja koin upeita tunteita noustessani kivikkoa huipuille ja aina lasketellessa takaisin metsän siimekseen puiden suojiin. Olin lähtenyt juoksemaan täysin omaa itselleni sopivaa vauhtia, joka sai oloni tuntemaan vahvalta ja kestävältä.
Edessä oli viimeinen aukea ja tasainen osuus ennen viimeistä nousua Pyhäkeron huipulle. Tässä hetkessä tapahtui jotain kummallista. Juoksu muuttui raskaaksi ja tuntui että aivan kuin salamaniskusta hyvä ja vahva tuntemus muuttui täysin päinvastaiseksi tuskaksi, jossa jalkojen liikuttaminen muuttui todella raskaaksi. Tästä alkoikin noin 20km via dolorosa kohti Hetassa sijainnutta maalia.
Paha mieli oli jo jättämässä leikkiä kesken pyhäkeron nousussa, kunnes onnistuin nostamaan katseeni polun kivistä horisonttiin. Näin ja koin kauniin, kumpuilevan sekä kauas horisonttiin kaartuvan maiseman koko kehossani. Tämä sai tunteet pintaan ymmärtäessäni kuinka kaunista ja etuoikeutettua tässä maisemassa oli juosta. Hyvä sai niskalenkin ja kantoi minut huipulle kohti viimeistä laskua ja tasaista hiekkatieosuutta maaliin. Tämä herkkä ja tunteikas olo vaihtui kuitenkin musertavan tuntuiseen kokonaisvaltaiseen väsymykseen. Heikotti ja matka maaliin vaikutti aivan liian pitkältä. Hapuilin eteenpäin toivoen maaliin pääsyä enemmän kuin mitään muuta. Muutamien tienvarressa seuranneiden ihmisten kannustus antoi sanoinkuvaamattoman paljon virtaa. Etenkin parin lapsen tsempit menivät tälle juoksijalle suoraan sydämeen nostattamalla kyyneleen silmäkulmaan. Maali tuli vastaan noin viiden tunnin ja kolmen vartin tunteiden sekamelskan päätyttyä. Väsynyt, heikko ja erittäin tunteellinen olo seurasi maalintulon jälkeen. Hyvä voitti pahan.
Kuitenkin jotain kummallista tässä kisassa tapahtui. Seinä tuli vastaan samanlailla kuin vierumäellä, vaikka alkumatkasta olo oli tuntunut hyvin vahvalta. Pohtiessani tätä asiaa tulin johtopäätökseen, että kroppani ei välttämättä ole saanut tarpeeksi lepoa ja välttämätöntä kovempaa harjoitusta kilpailujen välissä. Peruskuntoni ei ole sillä tasolla, että kykenisin joka kuukausi kilpailemaan maratonin ja pidemmän mittaisilla matkoilla kovaa vauhtia. Rukan karhunkierroksen onnistumisen ja loppuun asti kantaneen vahvan juoksun jälkeen olen tehnyt pääasiassa vain palauttavaa lenkkeilyä. Kilpailujen välit ovat menneet joko palautumiseen, kevyeen lenkkeilyyn tai valmistautumiseen jo seuraavaan kisaan. Nyt onkin syvemmän pohdiskelun paikka, mitä teen jo vajaan parin viikon päästä olevan Pyhän tunturimaratonin ja syyskuun alussa olevan Nuuksion maratonin kanssa. Haluan kuitenkin kehittyä juoksijana, mutta silloin se vaatisi kilpailujen väliinjättämistä ja harjoittelua. Tai sitten juoksen rennosti retkeilymielellä ainakin toisen tulevista kilpailuista ja satsaan kovemmin lokakuussa Trail Tourin päättävään Kolin vaarojen maratoniin. Nyt kuitenkin keskittyminen palautumiseen ja kropan kuuntelemiseen.
Vuorossa oli kolmas BUFF trail tourin osakilpailu ja paikkana Vierumäki. Lahti Trail Runners RY kumppaneineen oli järkännyt oikein toimivan tapahtuman ja ensimmäistä kertaa järjestetty tapahtuma näkyi myös maastossa paikka paikoin melkein koskemattomina baanoina. Karhunkierroksen jälkeen oma harjoittelu on ollut melko kevyttä päivittäistä PK lenkkeilyä ja myös uutta maantiepyörää on tullut pyöritettyä kohtuullisen tiiviisti. Viikon mittainen kutsu kertausharjoituksiin toi ainoan isomman tauon juoksuhommiin, mutta sielläkin rasitusta kertyi muista syistä koko kropalle. Laadukkaammat yksittäiset harjoitukset ovat loistaneet paria poikkeusta lukuunottamatta poissaolollaan ja tuntui että tämä osittain näkyikin tässä kisassa.
Lauantai aamuna keli tarjosi ihanteelliset puitteet startata noin maratonin mittaiseen koitokseen. Lähdöstä liikkeelle lähdettiin taas edellisten kisojen tapaan hyvin reippaasti ja itsellekin vauhti tuntui taas hieman liian kovalta ensimmäisten kilometrien aikana. Toisaalta kone aukesi tässä vauhdissa ihan hyvin ja vauhtia reilusti himmatessa löysimme Miettisen sekä Jumiskon kanssa sopivan rennon matkavauhdin. Tällä vauhdilla juoksu sujui ilman suurempia ongelmia aina noin 32 kilometrin huoltopisteelle asti, mistä alkoivat omat ongelmat. Lähdin matkaan yhdellä 0,5l pullolla ja kuvittelin tämän riittävän, kun juomapisteitä oli kuitenkin aseteltu noin 10km välein. Ei kuitenkaan riittänyt ja neste loppuikin aina kesken reilusti ennen huoltoa. Huoltopisteillä muutenkin Salomonin softflask pullo osoittautui suhteellisen hankalaksi täytettäväksi pienen suu aukkonsa takia. Oli myös ongelmia pullon avaamisessa geelistä liukkaiden sormien seurauksena ja jäin kaikilla huoltopaikoilla Jumiskosta ja Miettisestä aina 50-100m perään joka piti sitten kiriä kiinni.
Näillä paikoin kolmikko oli vielä kasassa ja otti kiinni yhden selän
Tosiaan viimeiseen huoltoon saavuin pienestä janosta kärsien ja pullon täyttö kesti taas hävyttömän kauan. Huomasin huollosta lähtiessä parivaljakon karanneen parin sadan metrin päähän ja vaikka yritin taistella eroa umpeen tuntui että jalat eivät vain enää toimineet. Tässä kohtaa alkoikin oma Jaakobin paini väsymystä vastaan. Yllätyin kuinka kova paikka on henkisesti tippua porukan matkasta jossa on viettänyt lähes koko matkan. Keskityin kuitenkin vain ja ainoastaan liikkumaan jokaisella askeleella tasaista tahtia eteenpäin ja ehdottomasti välttämään kävelyä tai turhaa panikointia. Nautin samantien heikon hetken kohdatessa reilusti juomaa ja pari geeliä jotka auttoivatkin suhteellisen nopeasti. Noin vartin päästä matkanteko tuntui taas suhteellisen siedettävältä. Vauhti oli kuitenkin tippunut reilusti ja jalat olivat aivan offilla. Toinen heikkohetki tulikin noin 3km ennen maalia ja tätä en enää pystynyt paikkaamaan juoman ollessa loppu. Yksi jäljellä ollut geelikään ei auttanut asiaan ja maalin asti meno olikin erittäin takkuista matelua. Maaliin kuitenkin pääsin sijalla 9. ajalla 3:41:17, mutta fiilikset eivät olleet kovin kummoiset. Harmitti erittäin paljon lopun katkeaminen.
Kuitenkin suurin oppi saadaan aina vaikeista hetkistä. Tasainen ja riittävä juominen on erittäin tärkeää ja se tuli nyt opittua kantapään kautta. Tulee myös miettiä uusiksi mikä olisi järkevin tapa kantaa juomaa mukana niin että huoltopisteistä selviäisi aikaa tuhraamatta. Kaksi pehmeää pulloa, jossa olisi iso suuaukko voisi olla toimiva ratkaisu. Kuulinkin, että ainakin Ultimate Direction myy tällaisia pulloja. Kisa tarjosi myös taas raakaa väsymystä vastaan taistelua, joka onkin elintärkeää kokemusta tulevaisuuteen. Tällaisia samanlaisia fiiliksiä ei saa muissa tilanteissa kuin numerolappu rinnassa. Tästä tarina jatkuu kohti Pallasta, jossa on tiedossa 55km koitos kauniissa lapin erämaassa heinäkuun lopulla.
Menneenä viikonloppuna järjestetty NUTS karhunkierros oli itselleni ensimmäinen tapahtuma, jossa juoksin ultrapitkän juoksukilpailun. 53 kilometrin ”pikataival” seurasi kuvankaunista Karhunkierroksen vaellusreittiä Oulangan luontokeskukselta Rukan kylään. Samalla 53km kisa oli toinen BUFF Trail Tourin osakilpailu, jossa oli taas mahdollisuus kohennella omaa pistetilannettaan kokonaiskilpailussa. Tarjolla olisi ollut myös 80km sekä 160km ultrasarjat sekä 31km ja 8km lyhyemmät kilpailut. Tapahtuman kisakeskuksena toimi Rukan kylä, jossa vallitsikin erittäin loistava tunnelma. Tuntui siltä, että Rukalla ei ollutkaan tänä viikonloppuna juuri muita vierailijoita juoksijoiden lisäksi. Tämä loi itsestään hyvää urheilujuhlan tuntua. Nyt kisaviikonlopun jälkeen on hyvä päiväkahvin äärellä muistella omia fiiliksiä ja tapahtumia.
Matka starttasi perjantai aamuna autolla kohti Rukaa. Jyväskylästä lähti reilun tusinan verran juoksijoita Karhunkierroksen valloitukselle, joten kimppakyydeillä pääsi erittäin mukavassa seurassa taittamaan matkaa. Saavuimme Rukalle juuri sopivasti hieman ennen kello kuutta näkemään 160km sarjan lähdön, jossa oli mukana reilut 30 urhoollista juoksijaa. Heillä oli päämääränä juosta Karhunkierroksen vaellusreitin toiseen päähän Hautajärven luontotalolle ja takaisin sunnuntai aamuun kello kuuteen mennessä. Huikeita tyyppejä! Matkaseuralaisteni kanssa päätimme mennä lähdön jälkeen vielä syömään kevyet lihapullapastat Rantasipi Rukahovin ravintolaan. Illallisen jälkeen laitoin vielä omat juoksukamat kuntoon aamua varten ja kävin vielä itsekseni jaloittelemassa kevyesti pitkän automatkan päätteeksi. Jyväskyläläiset olivat varanneet itselleen kolme mökkiä aivan kisakeskuksen vierestä, jossa itsekin yhdessä majoituin.
Yö meni koiran unta nukkuessa. Taisi pieni, itselleni tyypillinen kisaa edeltävä jännitys häiritä hieman yöunia. Kuitenkin heräsin pirteänä seiskan aikoihin ja kävelimme kämppikseni Anssin kanssa aamupalalle Rukahoviin. Pari patongin palaa, banaani, lasillinen mehua ja kuppi kahvia toimi hyvin kevyenä aamupalana ennen kisabussiin nousua, joka vei 53km sarjalaiset lähtöpaikalle Oulankaan. Bussimatkalla höpötellessäni vieruskaverini kanssa huomasin sykkeeni pyörivän melko korkeissa lukemissa leposykkeeksi. 90 näytti mittari, joten perhosia oli selkeästi vatsan pohjassa kihelmöimässä. Starttipaikalla vallitsi varsin mukava juoksusää. Pilvinen +8 paikkeilla ollut lämpötila tarjosi tosi hyvät olosuhteet kisan alkuun. Ennen lähtöä aika tuntui kuluvan hyvin hitaasti ja mieli olisi ollut koko ajan päästä jo liikkeelle. Kuitenkin tunnnin odottelu kului seurustellen ja pientä verryttelyä tehden.
Startissa päätin lähteä eturivistä välttääkseni jälleen alun mahdolliset ruuhkat ja selvittääkseni minkä tasoisia menijöitä muut kärjessä lähtijät ovat. Ponkaisimme liikkeelle tasan klo 10 ja hyvin nopeasti viiden juoksijan letka, johon myös itse kuuluin, erottautui muusta porukasta lähtien pitämään suhteellisen rivakkaa vauhtia. Muutaman kilometrin jälkeen kolmikko Jalkanen, Jumisko ja Nurmi tekivät minuun ja Auvisen Anssiin hieman eroa pikku hiljaa enemmän ja enemmän. Itse en halunnut lähteä tämän kolmikon vauhtiin mukaan, koska kyseessä oli ensimmäinen näin pitkä kisa ja en uskaltanut ottaa minkäänlaisia riskejä liian kovan alkuvauhdin suhteen. Löysinkin Anssin kanssa meille molemmille sopivan matkavauhdin ja taitoimme ensimmäisen kympin noin 50 minuuttiin. Syke huiteli kuitenkin omalla anaerobisella kynnyksellä tähän saakka eli noin 180-185 haarukassa. Voi olla, että kisajännitys nostatti sykkeitä jollain pykälille, koska juuri ennen strattiakin pumppu hakkasi 130. Kaveri tokaisikin, että taitaa nuorta hieman jännittää ja oikeassahan hän olikin. Tähän asti reitti oli erittäin nautinnollista juostavaa. Tasainen neulaspolku kauniiden mäntymetsä ja joki maisemien kanssa tarjosi ihanteelliset näkymät.
Lähtö, Oulangan kansallispuisto / Karhunkierros
Juoksin vuorovedolla Anssin kanssa aina noin 16-18 kilometriin asti ja juoksu tuntui itsellä tosi hyvältä ja kevyeltä. Sykkeetkin tippuivat alun jälkeen siedettävimpiin lukemiin hieman aerobisen kynnyksen yläpuolelle 160-170 tuntumaan. Saavutimme kolmantena juosseen Nurmen näillä paikkein, kun hän oli kaatunut ja jonkinverran myös satuttanut kertomansa mukaan itseään. Hän kuitenkin totesi olevansa ok ja kunnossa, joten jatkoimme matkaa ja näin hieman omaksi yllätyksekseni juoksin kolmannella sijalla tästä eteenpäin. Jatkoin omaa itselleni sopivan tuntuista vauhtia ja huomasin parin kilometrin jälkeen juoksevani yksin muiden jäätyä vauhdistani. Seurasin jatkuvasti sykettäni ja pyrin pitämään vauhtini sen perusteella selkeästi alle anaerobisen kynnyksen, jotta olisin varma, että pääsen sitä vauhtia myös maaliin asti. Tämä ei ollut kuitenkaan helppoa, koska juoksu tuntui hyvältä ja jatkuvasti olisi tehnyt mieli lisätä vauhtia. Maltoin kuitenkin mieleni, mikä oli näin kisan jälkeen ajateltuna erittäin järkevä päätös, koska reitti alkoi pikku hiljaa muuttua entistä vaikeammaksi ja raskaammaksi juosta juurakkoisten ja pehmeiden mutkittelevien polkujen seurauksena.
Saavuin Juumaan ensimmäiselle huoltopaikalla noin 30 km kohdalla mieli hyvin positiivisena ja ilman ongelmia. Täytin tässä juomapussini ja jatkoin matkaa eteenpäin napaten myös kourallisen sipisiä matkaani. Tuuli alkoi voimistua ja sade ropista tämän jälkeen, mikä ei kuitenkaan haitannut juurikaan juoksuani. Polut alkoivat muuttua vetisemmiksi ja tämä sai myös jalkojen rasituksen nousemaan korkeammaksi. Noin 40 kilometrin kohdalla alkoi kroppani selvästi väsymään entistä enemmän ja jaloissani alkoi tuntumaan pieniä krampin oireita. Nämä tuntemukset eivät kuitenkaan missään vaiheessa muuttuneet pahemmiksi, ja uskon tasaisen energiageelien, veden ja suolatablettien nauttimisen vaikuttaneen positiivisesti asiaan.
Juoksin tasaista vauhtia aina ylämäet kävellen viimeiselle huoltopaikalle asti, mistä oli enää noin 7km matkaa maaliin. Tästä alkoi kuitenkin reitin rankin osuus, joka sisälsi jatkuvaa jyrkkää ylä- ja alamäkeä aina Valtavaaran huipulle asti. Onnekseni jalkani eivät krampanneet ja sain itseni liikkumaan hyvin määrätietoisesti ja tasaisesti koko ajan kohti maalia. Valtavaaran huipulta aukesi aivan huippu hienot näkymät ympäriinsä, eikä sade tai navakka tuuli haitanneet ollenkaan. Näin myös ennen Valtavaaran huipulla sijatsevaa mökkiä toisena juosseen Jalkasen selän noin parin minuutin päässä itsestäni. En pystynyt kuitenkaan kiristämään omaa vauhtiani yhtään sen enempää, jotta olisin kyennyt lähtemään hurjempaan takaa-ajoon. Valtavaaralta lasketeltiin leveetä hiekkabaanaa aina Rukan laskettelurinteiden alapuolelle, josta alkoi viimeinen nousu Rukatunturin päälle. Oma fiilis oli katossa, kun tässä vaiheessa vilkaisin taakseni ja varmistuin entistä enemmän siitä, että pääsen heti elämäni ensimmäisessä ultrakisassa kolmen joukkoon. Rukakylän maaliin laskettelin erittäin tyytyväisenä ja maalilinjan ylitin ajassa 5:34:14 häviten voittaja Jumiskolle noin 10 minuuttia ja Jalkaselle reilun minuutin. Fiilis oli erittäin tyytyväinen ja onnellinen samaan aikaan auringon paistaessa pilven raosta.
Maaliintulon jälkeen itselleni iski hirveä horkka päälle istuessani hotelli Rukahovin aulassa seuraten samalla kilpailun etenemistä screeniltä. En päässyt vaihtamaan samantien kuivaa päälle, koska auto, jossa vaatteet olivat oli jumittunut jonnekin matkan varrelle. Palautusjuomana toiminut olut tuoppi maistui kuitenkin erittäin hyvälle ja mikäs siinä oli sohvalla istuskellessa. Jonkin ajan päästä vaihtovaatteet kuitenkin saapuivat ja kisan jälkeinen ruokailu oli myös hyvin järjestetty järjestäjien toimesta. Itselläni oli kuitenkin erittäin paljon ongelmia saada mitään kiinteää ruokaa alas, joten luonaani jäi vain lautaselliseen soppaa. Maalialueelle oli pystytetty sauna paljuineen, jossa istuskelinkin aina palkintojenjakoon saakka tutustuen samalla muihin juoksioihin. Sainkin kuulla hyviä tarinoita ulkomaiden vuorijuoksuista ja mielessäni kävikin, että jossain vaiheessa olisi tällainen ulkomaan ultrakisa vuoristossa mukava kokea.
Kisaan valmistautuminen sujui myös taas ongelmitta. Bodomin ja tämän välillä tein vain muutaman kevyen lenkin ajaen lähinnä sisään uusia Salomonin sense ultra 4 SG kenkiäni. Vanhat samat kengät olivat revenneet päkiän päältä kuukauden juoksun jälkeen, mutta toivottavasti tämä pari kestää pidempään. Tein kisaa edeltävän viikon maanantain – torstain välisenä aikana tiukan hiilihydraatti tankkauksen syömällä reilusti hiilaripitoista ruokaa sekä juomalla Fastin Malto6 hiilaritankkaukseen tarkoitettua juomaa. Kisaa edeltävänä päivänä söin ja join normaalisti ja kevyesti.
Jälleen kerran tästäkin polkujuoksu tapahtumasta jäi todella hyvä maku. Yhteisöllisyys oli Rukalla erittäin voimissaan ja pääsin taas hyvän oman juoksun ja kauniin luonnon lisäksi tutustumaan uusiin mukaviin henkilöihin. Tämä yhteisöllisyys tuntuukin olevan juuri se tekijä, joka näissä tapahtumissa eniten vetää puoleensa. Lisäksi, kun oma juoksu sujui ilman ongelmia ja sain hyvin taisteltua väsymystä vastaan, en voi olla mitään muuta kuin erittäin tyytyväinen viikonloppuun. Buff trail tourilla nousin nyt toiselle sijalle Jumiskon johtaessa noin neljällä pisteellä. Tosin ennakkoon kovimmat menijät taisivat olla valmistautumassa polkujuoksun MM skaboihin, jonka takia jättivät kuulemma tämän kisan väliin. Tästä on hyvä jatkaa.
poluntaika 