Vierumäki Trail Marathon

Viime sunnuntaina juoksin siispä  ensimmäisen kisan sitten Bodomtrailin ja tiedossa oli 42km suomalaista metsäpolkua. Sää oli lämmin ja hiostava, mutta mielestäni ei mitenkään liian kuuma, että olisi häirinnyt juoksua. Kisapaikalla oli pitkästä aikaa mukava morjestella tuttuja ja fiilis oli taas innostuneen odottavainen. Kevyet alkulämpät tuli tehtyä kämppiksen Juhon kanssa, jolla edessä oli elämän ensimmäinen maraton.

Tarkoitus oli lähteä kisassa liikkeelle rauhassa. Eka 10km kontrolli päällä sykkeitä seuraillen ja yrittäen pitää ne riittävän matalalla. Seuraavat 15km hyvällä fiiliksellä flowta hakien ja loppu hyvällä höökillä kaikkensa antaen. Maaliin alle 3:40 aikaan. Laskeskelin, että olisi sopiva tavoite, koska viime vuonna juoksin samaisen reitin aikaan 3:41 , mutta lopussa hyydyin niin pahasti, että kunhan tämän saisi korjattua niin alle 3:40 pitäisi olla hyvin realistinen. Noh, mikään kyseisitä suunnitelmista ei toteutunut.

Eka kilsa 4:26 täysin tasaisella alun asfaltti pätkällä. Sain lähdettyä siispä rauhassa. Muuten hyvä alku, mutta sykkeet jo tässä vaiheessa aivan liian korkealla. Ajattelin, että kai se siitä laskee, kunhan kone lämpenee, mutta ei näin käynyt. Syykkeet huiteli MK-alueella, vaikka vauhti ei päätä huimannut. Olo tuntui muutenkin jo lähdöstä alkaen todella raskaalta. Ekan 10km juoksin karvan alle 50 minuuttiin ja laskeskelin, että kyllä tässä vielä tavoiteajassa ollaan. Yritin puskea eteenpäin samaa vauhtia, vaikka syke pysyi edelleen hirvittävissä lukemissa. Syke kontrollista ei siispä ollut ensimmäisen 10 km aikana tietoakaan.

DSC_0288
Kuva: Katja Mallat

Vaikeaa oli tästäkin eteenpäin. Hyvästä fiiliksestä ja flowsta ei ollut tietoakaan, kun taivalsin kilometrejä eteenpäin. Kropan raskas olo ehkä hieman keveni, mutta ei se mitään helppoa ollut. Reilun 20km kohdalla oli huoltopiste, jossa sainkin henkilökohtaiselta huoltajalta täydet pullot liiviin ja tsempit perään. Huikkasin, että ei hyvin mene ja en saa happea. Hirvittävä pistos keuhkoissa nimittäin juuri tässä kohtaa otti otteen juoksijasta. ”Jaksaa, jaksaa” sain vastaukseski. Tässä kohtaa 22km väliaika 1:57 antoi vielä toivoa alle 3:40 ajasta hyvällä lopulla.

Tajusin kuitenkin hyvin pian tämän jälkeen, että ei mitään mahiksia. 25km kohdalla nimittäin alkoi tulla seinä vastaan. Syke pysyi korkealla, mutta vauhti tippui. Kuulinkin pari kilsaa siinä hölkkäillessäni Juhon huutelevan takaani jotain. Sieltähän se kämppis kuoma tulikin ja valittelimme siinä toisillemme omia fiiliksiämme. Hänellä kramppaili pahasti jalat ja itse en jaksanut enää juosta, happea ei saanut ja kylkeä pisti. Onneksi sai Juhon kanssa taittaa matkaa. Vikassa huollossa 32km kohdalla olin jo aivan luovuttanut. Kun tajusin, että viime vuoden ajan parannus ei onnistuisi, menetin motivaationi täysin. Halusin vain päästä maaliin, koska keskeytys ei kuitenkaan ikinä tule kysymykseenkään, jos vain pystyy liikkumaan eteenpäin. Juho jäi huoltoon notkumaan ja itse jatkoin matkaa. Siinä menin sitten viimeiset 10km kävelyä ja hidasta hölkkää vuorotellen. Raskasta oli ja toivoin vain, että loppuisi jo. Porukkaa alkoi tulla ohi oikealta ja vasemmalta. Mietiskelin siinä, että onpa tämä typerää touhua ja mitä ihmettä oikein teen täällä. Juoksuhan on oikeasti aivan mahtavaa puuhaa, mutta tässä kohtaa ei enää kiinnostanut tippaakaan. Kävelin maaliin ajassa 4:11, puolituntia jääden viime vuoden ajasta.

Tietysti tässä on nyt kisan jälkeen yrittänyt analysoida yksin ja juoksukaverien kanssa, missä on ongelma. Nesteen ja energiansaannista homma ei jäänyt kiinni. Energiat imeytyivät hyvin ja join reilusti nestettä (3l). Kevään ja alkukesän flunssat ovat tietysti syöneet kuntoa. Juoksukaveri avasi myös silmäni sille, että nyt reilun vuoden sisään olen juossut aika suuren määrän erilaisia pitkiä kisoja. Viime kesänä koko Buuf trail tour, joka sisälsi 7 kisaa, joista kuusi oli 42km tai pitempiä. Joulukuussa 100km ja 39 tuntia Sysikallion metsässä. Maaliskuussa 125km kanarian vuorilla. Tämän vuoden huuhti-toukokuussa kaksi 21km kisaa. Ja sitten flunssaan. Voi vain miettiä, että missä vaiheessa olen antanut kropalle kunnolla lepoa.. Voi olla, että on tullut juostua ihan liikaa pitkiä kisoja liian lyhyeen aikaan ja toivoa samalla koko ajan kehitystä.

Kuitenkin nyt eteenpäin rauhallista lenkkiä tehden ja nautiskellen. Kuitenkin juoksu tuntuu jälleen mukavalta sairastelujen jälkeen, joten ilon kautta vaan poluille juoksemaan. Pyhällä uudestaan numero rintaan 13.8. ja katsotaan, jos rauhallinen peruskestävyystreeni nostaa kuntoa tätä ennen.

 

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s