Transgrancanaria 125km

 

Tätä hetkeä varten olin harjoittelut lokakuun puolivälistä lähtien Suomen vaihtelevissa syys- ja talvi olosuhteissa. Olin kuluttanut Jyväskylän Laajavuoren ja Helsingin Malminkartanon mäkiä viikoittain mielessä tämä kisa ja sen tuomat nousut sekä laskut. Harjoittelu oli muutenkin onnistunut ilman sairastumisia ja muita ongelmia, joten tässä lähtökarsinassa seisoskellessa mieli oli levollinen ja luottavainen. Tiesin kaiken onnistuessa pääseväni maaliin. Asetin itselleni ennen kisaa myös alle 20 tunnin aikatavoitteen ja tämänkin suhteen olin hyvin luottavainen. Tunnelma lähdössä oli mieleenpainuva. Musiikki soi ja kuuluttaja hehkutti eliittijuoksijoiden nimiä heidän astellessaan omille paikoilleen muiden juoksijoiden eteen. Mukana oli iso liuta aivan maailman parhaita polkujuoksijoita mm. Norjan Hermansen, Ruotsin Buud, Liettuan Grinius ja USA:n Tollefsson jne. Itse odottelin lähtöä Juhan kanssa hieman taaempana, mutta kuitenkin sen verran edessä, että välttyisin alun ruuhkilta. Tiesin, että muutaman minuutin päästä alkaisi hyppy tuntemattomaan. Ensimmäinen yli 100km yhtäjaksoinen jalkojen läpsyttely. Olo oli odottavainen ja keskittynyt, mutta samalla hyvin tyyni. Ihan niin kuin oli ollut jo edeltävät päivät. Itsevarmuus omaan tekemiseen ja kuntoon oli korkealla tasolla. 5… 4… 3… 2… 1… Go!

Olin ennen starttia keventänyt harjoitteluani viimeisten kolmen viikon ajaksi. Niin, että kolme viikkoa ennen juoksin noin 50% normaalista harjoitusmäärästä, 2 viikkoa ennen 30% ja kisaviikolla vain pari avaavaa lyhyttä hölkkää paikanpäällä olosuhteisiin totutellessa. En tehnyt mitään erityistä tankkausta vaan luotin, että syöden saman verran kuin normi treeniviikoilla, lisää tämä automaattisesti energiansaantia ilman mitään muita toimenpiteitä. Lento Kanarialle laskeutui reilu kaksi vuorokautta ennen starttia ja tämä riitti itselleni ihan hyvin matkan rasituksesta toipumiseen. Saapumispäivänä päätä nimittäin särki ja vatsan kanssa oli hieman ongelmia. Torstaina oli mukava treffata muita suomalaisjuoksijoita Expo alueella samalla kun haki numeron ja muut oheiskamppeet. Teinpä siinä vielä viime hetken parit varusteostokset hankkimalla lippiksen ja irtohihat. Irtohihat varsinkin osoittautuivat erittäin käytännöllisiksi sään vaihdellessa reilusti kisan aikana. Kisapäivä ennen starttia sujui melkein normaalisti syöden, mutta hieman kevennetyin annoksin. Sain myös nukuttua hyvät parin tunnin päiväunet, joilta herätessä oli hieno fiilis aloittaa valmistautuminen itse kisaan. Suihku, päivällinen, viimeiset varustetsekkaukset ja sitten taksilla kohti maalialuetta, josta siirryimme vajaan tunnin mittaisella bussimatkalla saaren pohjoisosiin Agaeteen. Lähtöön.

Agaete – Tamadaba (0-9,8km)

Lähdin matkaan hyvin rauhallisella tahdilla. Porukkaa lappasi ohi ensimmäisillä kilometreillä oikealta ja vasemmalta. Ehkä asetuin turhaan vähän liian eteen lähdössä tietäen että, otan joka tapauksessa ensimmäisen reilun 10km ylämäen hyvin rauhassa. Mutta parempi näin päin, että muut ohittivat minua kuin toisinpäin, mikä olisi turhaan kuluttanut energiaa. Heti käytännössä lähdöstä alkaen reitti lähti ylämäkeen ja päätin samantien ottaa sauvat käteen ja aloittaa ylämäen tunkkaamisen sauvojen kanssa. Tarkoituksenani oli pitää sykkeet reilusti alle aerobisen kynnyksen ja pitää näin energiankulutus mahdollisimman pienenä, mikä auttaisi loppumatkasta. Meninkin siinä hetken letkassa omissa ajatuksissani ja kehoni tuntemuksia kuunnellen, kunnes takaani kuului suomalaista äännähtelyä. Ainakin Ville, Pekka ja Nina sieltä tulivatkin ja siinä noustiinkin yhdessä peräkkäin lähes koko ylämäki. Jossain vaiheessa Minä ja Ville lähdimme vetämään hieman muita kovempaa ja jatkoimme matkaa yhdessä ensimmäiseen Tamadaban huoltoon asti. Alku oli lähtenyt hyvin liikkeelle ja olin malttanut aloittaa rauhassa. Hyvä näin.

Tamadada – Tirma (9,8km – 18,9km)

Huollosta matka jatkui vielä tovin ylämäkeen, kunnes vuorossa oli vastaavasti noin 10km alamäki voittoinen pätkä. Ville jäi tässä kohtaa taakseni ja ohitinkin alamäessä monia juoksijoita. Pyrin tälläkin pätkällä rentoon etenemiseen ja välttää liian kovaa rynkytystä, mikä saattaisi pahimmillaan jo heti näin alussa tuhota etureidet. Polku oli paikka paikoin hyvinkin teknistä baanaa sisältäen irtosoraa ja kivikkoa. Sain kuitenkin hyvän rytmin päälle ja rallattelin mukavalla fiiliksellä eteenpäin. Salomonin s-lab Wings kenkä takasi hyvän pidon, mutta samaa en voi vannoa muiden juoksijoiden puolesta, kun huomasin porukan juoksevan reitillä ihan tavallisissa lenkkareissa. Keskityin nauttimaan energiaa ja juomaa heti alusta lähtien ja seurasin sykkeen pysyvän oikeissa lukemissa. Tällä pätkällä ohitin suomalaisista Jennin ja vähän ennen huoltoa tavoitin myös Helinän, jonka kanssa saavuimmekin yhdessä toiseen huoltoon.

Tirma – Artenara (18,9km – 33,4km)

Huoltotoimenpiteiden jälkeen alkoi jälleen noin 7-8km mittainen ylämäki. Reittikarttaa ennen kisaa tutkiessani tiesin, että tämän jälkeen maasto muuttuisi tasaisemmaksi ja juostavammaksi. Tätä varten pyrin tässäkin ylämäessä pitämään vauhdin rauhallisena ja rentona. Yhdessä Helinän kanssa nousimme mäkeä kimpassa hetken aikaa rupatellen, kunnes noin puolivälissä matkani jatkui omaa itselleni sopivaa tahtia hänen edellään. Fiilis oli hyvä ja pyrin etenemään reittiä tasaiset sekä alamäkipätkät juosten, mutta ylämäet sauvojen kanssa kävellen. Porukkaa tuli tasaisesti heti ensimmäisen ylämäen jälkeen selkä edellä vastaan, mikä vahvisti näkemyksen rauhallisesta alkuvauhdistani. Huomasin myös olevani muita juoksijoita nopeampi alamäessä ja tasaseilla verrattuna ylämäkeen.

Artenara – Teror (33,4km – 56,4km)

Polku pysyi hyvin juostavana ja oma juoksu tuntui hyvältä. Sain juotua ja syötyä aktiivisesti. Fontanalesin huollossa n. 43km kohdalla porukkaa oli paljon tienvarsilla. Pitkälti siitä syystä, että 83km kisa starttasi täältä ja tässä vaiheessa aamuyöllä osa juoksijoista oli jo paikan päällä. Fontanalesin huoltoa edeltävä lasku oli myös jälleen tekninen ja haastava, mutta oma juoksu sujui siinä hyvin muutamia muita ohitellen. Jossain vaiheessa ennen 56km kohdalla sijainnutta Terorin huoltoa yö muuttui päiväksi ja pimeys valoksi. Sää oli tosin pilvinen, mikä sopi tosin itselleni varsin hyvin. Juha tuli myös selkä edellä vastaan näillä paikkein ja kertoi omaavansa melkoiset ongelmat vatsan kanssa. Oli kuulemma tullut puskat tutuksi siellä kyykkiessä ja oksennellessa. Noh jatkoimme kuitenkin matkaa kimpassa ja taisi Juhakin siitä uutta voimaa saada. Itsellä ei ollut mitään ongelmia, niin en voinut muuta kuin toivoa, että samankaltaisia ongelmia ei itselleni tulisi.

Teror – Ayagaures (56,4km – 106,6km)

Terorin huoltoon päättyi vaihteleva ylä-, alamäkeä sekä tasaista sisältänyt osuus ja vuorossa oli kisan kaksi ratkaisevaa nousua. Aluksi ohi Talayonin huollon. Alamäki Tejedaan, josta taas nousu Garananonin isompaan huoltoon, jossa oli myös mahdollisuus täydentää eväitä dropbagista. Juha taisi huikata ennen tätä Tejedasta lähtenyttä nousua, että hänellä on vaikeuksia ja jää etenemään omaa tahtia. Tähän asti olimme tulleet kimpassa. Oli mukava taivaltaa matkaa yhdessä ja Juhan puolesta kyllä harmitti, kun vatsavaikeudet olivat käytännössä pilanneet hänen kisansa. Muuten olisi saatu maaliin suomalaisjuoksija kovalla ajalla. Garanonin huollossa lappasin naamaan huollon tarjoaman pastan, nautin dropbagiin jättämäni redbullin ja proteiinijuoman sekä lisäsin liiviin lisää geelejä. Jatkoin noin 10 minuutin huollon jälkeen matkaa kohti saaren korkeinta kohtaa Pico de las nievesia, joka sijaitsi 1938m korkeudessa. Tästä alkoi alamäki kohti Tunten kylää. Tämä noin 10km mittainen alamäki oli itselleni yksi kisan parhaita pätkistä. Juoksu rullasi sujuvasti ja sain pidettyä hyvää vauhtia yllä. Varsinkin alussa mäki oli myös hyvin loivaa ja näin nautinnollista juosta. Tunten huollon jälkeen alkoivatkin sitten omat vaikeudet. Seuraava muutaman kilsan ylämäki meni vielä jotenkuten, mutta seuraava alamäki Ayagauresin huoltoon oli etureisille myrkkyä. Etureidet olivat menneet matkan aikana aivan muussiksi ja juoksua ei vain millään pystynyt pitämään yllä, vaikka kuinka koitti puristaa. Sauvoilla täytyi ottaa väkisin tukea, jotta jalat pääsisivät hieman helpommalla.

Ayagaures – Maali (106,6km – 125km)

Ayagauresin huoltoon saavuin etureidet poltteessa. Ei kuitenkaan auttanut jäädä pidemmäksi aikaa nauttimaan huollon antimista, sillä alle 20 tunnin alitus olisi muuten saattanut jäädä haaveeksi. Eteneminen oli muuttunut sen verran hitaaksi, että jo ennen huoltoa mieli ehti jo alkaa luovuttamaan 20 tunnin suhteen. Huollosta reitti lähti kiipeämään viimeistä kertaa ylöspäin, mutta tällä kertaa loivempaa hiekkatietä. Jalat eivät liikkuneet enää läheskään yhtä hyvään tahtiin ylämäkeenkään ja pari oman sarjan juoksijaa pyyhälsikin ohitseni paljon reippaammalla tunkkauksella. Tätä seurasi luonnollisesti kisan viimeinen alamäki, joka tuotti jälleen suuria vaikeuksia ja tahti olikin kävelyn ja hitaan hölkän sävyttämää. Olin jo tässä vaiheessa melkein varma, että tavoiteajan alitus ei onnistuisi. Mieli alkoikin tämän ajatuksen johdosta ehdottamaan, että mitä jos vain kävelisit maaliin rennosti.. Tämä tuntuikin aluksi hyvältä ajatukselta, mutta tässä vaiheessa muistin kuitenkin tärkeän pointin. Mieli väsyy aina enemmin kuin fysiikka. Pitää vain löytää motivaatio. Ja se löytyi 10km kyltin nähdessäni. Katsoin kelloa ja tajusin, että helposti ehdin aikarajaan, jos vain saan juostua loppuun asti. Lopun tasainen osuus ei muutenkaan häiritsisi etureisiä, sillä vain alamäen jarruttava liike sai ne tuntemaan suurta kipua. Tästä lähdinkin juoksemaan uudella vimmalla eteenpäin ja otin tällä viimeisellä kympillä vielä jonkun verran selkiä vastaan. Alamäen jälkeinen kivikko osuuskaan ei häirinnyt menoa. Mieli oli taas herännyt taistelemaan.

Mutkittelevan hiekkatien jälkeen viimeisen vuoren seinämän takaa aukesi Maspalomasin kaupunki ja viimeiset kilometrit. Ihmisiä kannusti vimmatusti reitin varrella ja viimeisestä huollosta 3km ennen maalia juoksin vain ohi pysähtymättä. 3km kyltti muuttui 2km kyltiksi ja tässä vaiheessa tajusin onnistuvani. Viimeinen kilometri maaliin menikin melkoisessa tunnekuohussa. Ilo, helpotus, ehkä jopa ylpeys itsestä kuvasivat olotilaani. Tuulettelin viimeisellä sadoilla metreillä katsojille heidän kannustaessa hirveällä vimmalla. Maalisuora, viimeiset metrit. Isä oli ottamassa vastaan kameran kanssa. Irvistys siihen ja ylös maaliportin läpi tuulettaen. Se oli siinä. Ensimmäinen vuoristoultra onnistuneesti maaliin ajalla 19:21:51. Sijoitus oli yleisessä sarjassa 90 ja omassa alle 30 vuotiaiden sarjassa 8.

Tomi Mikkola crossing finish line at TransGranCanaria Ultra-run after 125 kilometers of running - Imgur

Tähän hyvään juoksuun vaikutti varmasti suuresti se, että sain syötyä ja juotua tasaisesti läpi kisan. Lähdin matkaan 2l juomakapasiteetilla (1,5l juomarakko + 0,5l lötköpullo). Juomarakkoon lisäsin noin joka toisella huoltopisteellä vettä ja pulloon kokista jokaisessa huollossa. Noin kaksi energiageeliä otin tunnissa ja tämän lisäksi söin huollossa kaikkea mitä siellä oli tarjolla. Sipsiä, pähkinöitä, karkkia, keksiä, leipää. Uskon myös, että alun rauhallinen vauhti kantoi lopussa hedelmää. Astetta kovemmalla alkuvauhdilla energiankulutus olisi ehkä jäänyt turhan koholle koko kisan ajaksi ja näin väsy olisi myös voinut tulla aiemmin. Toisaalta sain syötyä hyvin, niin tämän johdosta olisi voinut ehkä aloittaa myös hieman kovemmin.

Nyt yritän pitää juoksusta taukoa maaliskuun loppuun asti ja vaihtaa lenkkarit hiihto/vapaalasku kamoihin ja lähteä valloittamaan Pohjois Norjaan Lyngenin huippuja reilun viikon päästä.

Mainokset