Sysikallio 100

 

Lähtö. Kuva: Antti Nousiainen

Menneenä viikonloppuna tuli siispä juostua elämäni ensimmäinen 100km kisa. Tai oikeastaan Sysikallio100 ei ollut virallinen kilpailu vaan ultrajuoksijoiden ultrajuoksijoille järjestämä ”pikkujoulu”. Kuitenkin kierrokset ja aika siellä laskettiin, joten voi kai Sysikalliota eli ”Sysäriä” kutsua kisaksi. Jos ei muuta, niin ainakin itseään vastaan siinä sai kilpailla aivan kyllikseen. Eikä siellä käytännössä juostu. Tai minä en ainakaan montaa juoksumetriä koko retken aikana ottanut. Kuitenkin nyt pari päivää maalin pääsyn jälkeen on hyvä hieman kerrata tapahtumia ja jäsentää ajatuksia vähän päälle 39 tuntia kestäneestä seikkailusta Espoon Sysikallion metsissä.

Kisaa edeltävät viikot treenailin aivan normaalisti, enkä kokenut tarpeelliseksi suuresti keventää rasitusta. Sysärin startatessa perjantaina illalla, treenailin vielä keskiviikkoon asti kevyesti lenkkeillen. Torstaina sitten lepäilin, poimin Villen asemalta ja yhdessä valmistimme itsemme henkisesti sekä fyysisesti kohti perjantai-iltaa. Käytiin siinä Pizzat syömässä torstai-iltana ja samalla mietittiin, että onkohan sitä nyt vähän liian iso haaste tullut otettua vastaan. Todettiin tämä ajatus aivan vääräksi ja nukkumaan pystyin ainakin itse menemään erittäin luottavaisin tunnelmin. Unen päästä sain hyvin kiinni ja makoisat noin 9 tunnin unet sain nukuttua. Perjantai päivä kului syöden, varusteita säätäen ja tuli siinä vielä pienet päikkäritkin otettua ennen kuin siirryimme pelipaikoille vajaa tuntia ennen lähtöä. Perillä alkoi porukan lisääntyessä lähempänä kello kuutta vallita jännittynyt, mutta iloisen rempseä tunnelma. Jokainen valmistautui tavallaan ja itse yritin vain lepäillä rauhassa ennen kuin kutsu kävi ulos Marinin Jannen, pääjehun, viimeisiä ohjeita varten. Siitä päästiinkin kello kuusi sujuvasti matkan päälle.

Viimeisellä Sysäriin valmistavalla yhteislenkillä, jossa pääsi tutustumaan reittiin, olimme Kokkosen Ossin kanssa suunnitelleet kisataktiikaksi välttää juoksua viimeiseen asti ja pyrkiä etenemään tasaisella kävely vauhdilla 45 minuutin kierroksia, jonka jälkeen aina parin minuutin huoltotauko. Todettiin, että tällä ”finisher ei juokse” taktiikalla olisi paras mahdollisuus selvitä aikarajan puitteissa ehjänä maaliin.

Ja näin heti alusta jättäydyimme minä, Ossi sekä Ville (joka päätti myös lyöttäytyä taktiikkaamme) letkan hännille ja annoimme muiden lähteä vetämään letkaa. Nopeasti saimmekin kävellen jo heti ensimmäisissä nousuissa selkiä kiinni monien jäädessä ihmettelemään, miten tietyistä kohdista tuli päästä eteenpäin. Yhteislenkeistä oli tässäkin ollut apua, sillä näin kisassa tiesi tasan tarkkaan mihin koloon sitä jalkansa asettaa ja mistä kallion kulmasta puristaa, jotta pääsee nousemaan ja laskemaan jyrkkiä kallioseinämiä. Ensimmäinen kierros meni mukavasti jalkoja lämmitellen. Huollossa pöytä notkui kaikkea syötävää maan ja taivaan väliltä ja heti kävi selväksi että ainakaan ravinnon puutteesta ei homma tulisi jäämään kiinni. Olosuhteet suosivat myös kisailijoita, sillä vesisade oli sopivasti lakannut ennen starttia ja mittari näytti mukavaa noin 5 asteen plussa keliä. Toki heti ensimmäisen kierroksen jälkeen oli selvää, että mudasta sai tottua tykkäämään, jotta positiivinen mieli pysyisi yllä.

Ossi, minä ja Ville huollossa. Kuva: Sari Heerman

 

juoksua? Kuva: Antti Nousiainen

Tällä kolmen muskettisoturin muodostamalla letkalla jatkoimme matkaa toistaen tasaisia 45-50 minuutin kierroksia yksi toisensa jälkeen. Pidimme nopean huollon kierrosten välissä, mutta aina viiden tunnin välein huoltoporukka oli ilmoittanut tarjoavansa lämpimän ruoan, joten viiden tunnin tullessa mittariin söimme pasta annokset ja venytimme huoltotaukoa näin 10 minuuttiin. Kulku jatkui tasaisena hyvällä fiiliksellä tästäkin eteenpäin samalla kolmikolla. 10 kierroksen kohdalla pidimme taas hieman pidemmän huollon vaihtaen kuivat sukat, paidat ja hanskat. Tämä toi lisää virtaa miehiin ja matka jatkui. Viidentoista kierroksen jälkeen ruokatauon koittaessa kolmikostamme Ville jäi ottamaan pidempään lepiä liian kovien sykkeiden takia. Jatkoimme Ossin kanssa kierroksen verran, jonka jälkeen Ville vielä yritti taistellen jatkaa kilpailua, mutta päätti kierroksen jälkeen jättää leikin kesken. Harmin paikka, sillä muuten Villen meno oli näyttänyt erittäin hyvältä. Kuitenkaan sydämen kanssa ei tule pelleillä ja päätös jättää homma kesken oli mielestäni hyvin järkevä. Tästä jatkoimme Ossin kanssa kahdestaan taivallusta. Fiilis alkoi välillä ailahdella hyvän ja huonon välillä ja kierroksemme alkoivat myös tippumaan 50-55 minuutin haarukkaan.

Suurin piirtein 17-25 kierroksen välille osuivat reissun ainoat valoisat hetket, mutta ne olivatkin aivan uskomattoman huikeita hetkiä. Pimeän ja pitkän yön jälkeen auringonpaiste välillä lähes pilvettömältä taivaalta nostatti mielialan aivan uudelle tasolle hetkessä. Oli erittäin nautinnollista seurata aamun sarastusta ja päivän auringon säteilyä. Metsä näytti aivan erilaiselta, minkälaiseksi sen oli pimeässä havainnut. Tikka koputti keloaan hiirien vipeltäessä polkujen ylitse. Tässä kauniin luonnon keskellä oli juoksijan hyvä taivaltaa matkaansa. Aurinko säteili ja antoi uskoa tulevaan. Reitille ilmaantui näinä hetkinä myös jonkin verran kannustusjoukkoja, joiden tsempit toivat hymyn huulille ja lisää virtaa jalkoihin. Päätimme Ossin kanssa tässä hyvän tunnelman saattelemina pyrkiä hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti nämä valoisat hetket ja pitämään huoltotauot erittäin lyhyinä. Tämä sen takia sillä tiesimme toisesta ja samalla viimeisestä yöstä tulevan pitkä ja raastava, jossa kierrosvauhdit saattavat tippua reilusti ja huoltotauot pidentyä.

Kokonaisuudessaan homma toimi siispä oikein mallikkaasti ja sain juotua sekä syötyä säännöllisesti ja runsaasti. Nesteytys oli kunnossa sillä lähes joka kierroksella sai keventää oloaan reitin varrella. Ossi alkoi kuitenkin jossain vaiheessa 20 kierroksen tuntumassa valitella polviaan ja meno alkoi hänellä hieman takkuamaan. Auringon kääntyessä laskuun ja pimeyden saapuessa Ossi oli pakotettu jättämään leikki kesken polvivaivojen takia kierroksella 25. Tämäkin keskeytys harmitti itseäni todella, koska Ossinkin meno oli muuten näyttänyt vahvalta ja olin sata varma, että hän ainakin pääsee maaliin asti. Tästä alkoikin sitten oma itsenäinen taivallus tavoitteena maaliin pääsy.

Kierrokset 25-28 alkoivat ottamaan voimille jo aikalailla. Kierrosvauhdit alkoivat tippumaan ja hätyyttelivät 55-60 minuutin lukemia. Tässä vaiheessa itselleni oli erittäin selvää, että kamppailu maaliin pääsemisestä tultaisiin etupäässä käymään oman mielen kanssa. Mieli alkoi hakemaan tekosyitä, joilla pidentää huollossa notkumista. Vielä reilun kymmenen kierroksen kiertäminen tuntui välillä lohduttomalta ajatukselta, mutta tähän olotilaan olin onneksi osannut varautua ennalta. Tiesin, että jossain vaiheessa tulee hetki jolloin kroppa kyllä jaksaisi, mutta mieli ei. Se hetki oli nyt ja tein suunnitelman… 28 kierroksen jälkeen pyysin Marinin Annaa tilaamaan itselleni pizzan. Hän suostui ja tilasikin sitten pari ekstra pizzaa ajatellen näin myös empaattisesti muita jäljellä olleita neljää juoksijaa. 29 kierroksen jälkeen pidin pidemmän ruokatauon pizzan parissa ja suunnittelin jakavani jäljellä olevan matkan pienempiin osiin. Jaoin jäljellä olevat 12 kierrosta kolmen kierroksen sarjoihin, josta jokaisen kolmen kierroksen setin jälkeen saisin pitää pidemmän huoltotauon. Loppuun jäisi kaksi kierrosta, jotka menisivät siinä vaiheessa, vaikka kuuluisalla pyhällä voimalla. Tämä matkan jako osatavoitteisiin toimi henkisesti erittäin hyvin ja homma alkoi taas tämän suunnitelman ja pizzan jälkeen sujumaan hyvin. Laskin samalla, että edelleen olisin kaksi tuntia edellä aikataulua eli alle 40 tunnin alitusta. Tämä sallisi hyvin pitemmät tauot, vaikka kierrosvauhdit tosiaan tippuivat minuutin tuntumaan.

Ensimmäinen kolmen kierroksen setti eli kierrokset 30-32 sujuivat siihen kisan vaiheeseen nähden vahvasti. Mieli pysyi positiivisena ja aina huollossa sai rutkasti voimaa kannustuksista. Pidemmän huollon koittaessa päätin vaihtaa kuivat kamat päälle sekä nostaa hetkeksi koivet vaakatasoon. Hieroin jalkapohjiani ja totesin niiden olevan hyvässä kunnossa, ei yhtään rakkoa. Tässä nautiskelin vielä lautasellisen puuroa, jonka jälkeen jälleen kengät takaisin jalkoihin ja baanalle. Kierrokset 33-35 menivät jälleen ihan ok ja näistä kierrokset 34 ja 35 menin yhdessä Juvalan Markuksen kanssa. Tämä auttoi henkisesti todella paljon, kun näki että toisellakin alkaa matkan teko pikku hiljaa riittämään, mutta pakko on jatkaa eteenpäin. Kuitenkin kierroksen 35 tullessa loppua kohti en enää pysynyt Markuksen perässä ja väsymys meinasi ottaa miehestä yliotteen. Huollossa päätinkin mätkähtää lattialle makuulle ja sanoin huollolle, että herättää minut vartin päästä. Samantien taju pois ja oli ehkä nopeimman tuntuiset päikkärit mitä ikinä on tullut otettua. Herätessä jalat tuntuivat tuskaisen kipeiltä, mutta heti alkumatkasta ne alkoivat taas pikku hiljaa toimimaan. Veri alkoi virtaamaan jälleen suonissa ja mies oli taas uudessa iskussa. Ensimmäinen kierros menikin jälleen ihan hyvin, mutta kierros 37 oli täyttä tuskaa. Kierrosaika tippui 70minuuttiin ja hetken aloin huoltoon päästyäni huolestumaan tulisinko ehtimään maaliin, jos sama meno jatkuisi. Tai vähintäänkin täpärälle lähelle 40 tuntia tulisi menemään. Ylimääristä aikaa yli tunnin kierroksiin ei nimittäin ollut kovin runsaasti enää jäljellä kahdesta pitkästä huoltotauosta johtuen. Piiskasin kuitenkin itseni parempaan iskuun ja Marinin Jannen sanat huollossa: ”Nyt on Tomi se hetki, kun pitää vain jaksaa painaa” antoivat voimaa ja auttoivat myös tajuamaan, että niin yksinkertaista se oikeasti nyt oli. Pitää vain jaksaa painaa. Neljä kierrosta eli reilu neljä tuntia eivät olisi enää esteenä minun ja maalin välillä. Söisin ne vain yksi kerrallaan pois tieltä. Kierros kerrallaan, ylämäki kerrallaan, askel kerrallaan. Ja niin lähdin tekemään.

Nämä viimeiset neljä kierrosta menivätkin sitten melkoisessa robotti moodissa. En tuntenut kummoisia fiiliksiä väsymyksen lisäksi. Suoritin vain ikään kuin tehtävää, jossa ainoa mikä merkitsi oli maaliin pääsy. Tunsin oloni uupuneeksi, mutta samalla riittävän voimakkaaksi ja tiesin, että tulen pääsemään maalin asti. Viimeiselle kierrokselle lähdin yhdessä Pääjehu Marinin kanssa hänen ottaessa perästäni reitin köydet pois kallioilta. Aamu alkoi tässä viimeisellä kierroksella uudestaan valjeta ja valaisi vielä kerran Sysikallion polut ikään kuin muistoksi verkkokalvoilleni. Päästessäni viimeisen nousun päälle annoin jo helpotuksen hymyn nousta korville. Viimeiset sadat metrit maaliin kävelin ja muistelin, mitä kaikkea matkan varrella oli tapahtunut. Maaliin saavuin Marinien, Markuksen ja Rautiaisen Miikka-Pekan kannustaessa ajassa 39 tuntia 17 minuuttia. Olo oli uupunut, helpottunut ja erittäin onnellinen.

Maalissa! Kuva: Anna Marin

Kokonaisuudessaan Sysikallion ollessa elämäni ensimmäinen 100km ultrajuoksu, voin sanoa että onnistuin tässä oikein hyvin. Tavoitteenani oli päästä maalin aikarajan puitteissa tämä monien mielestä Suomen haastavin ja rankin ultrajuoksu. Sen tein ja voin olla tyytyväinen. Itselläni oli luottavainen olo tästä tavoitteen saavuttamisesta jo viikkoja ennen kisaa, joten en kuitenkaan kokenut että tämä maaliin pääsy itseäni mitenkään yllätti. Ehkä syksyn hyvin menneet treenit olivat antaneet niin hyvän itseluottamuksen, että tiesin kaiken toimiessa maaliin pääsyn olevan realistinen tavoite. Uskon, että tämä kisa tulee kantamaan paljon hyvää tulevaisuuteen. Nyt tiedän kroppani ja pääni pystyvän väsyneenäkin puskemaan itseäni eteenpäin. Kanariaa varten tämä antoi ison siivun itseluottamusta ja uskoa omaan tekemiseen.

Olen tässä pohtinut mitkä tekijät luultavasti auttoivat minua jaksamaan maaliin asti. Yhtenä seikkana nostaisin esiin runsaan ja säännöllisen nesteen ja ravinnon saannin. Pidin kierroksilla mukanani 0,5 litran Salomonin soft flask pulloa. Suunnittelin juovani aina kierroksen aikana tämän puoli litraa urheilujuomaa ja aina huollossa täyttää pullo uutta kierrosta varten. Pysyin tässä tavassa koko kisan ajan, jonka lisäksi huollossa join aina pari desiä kokista, spritea, kahvia, mehukeittoa tai urheilujuomaa. Jokaisen kierroksen välissä söin myös sipsiä, karkkia, pullaa, kroisantteja, leipää, nutellaa, suolakurkkuja, vohveleita tai keksejä. Neljä lämmintä ateriaa tuli myös syötyä kisan aikana pizzan, pastan tai puuron muodossa. Vatsani toimi ilman minkäänlaisia ongelmia ja tästä olen erittäin tyytyväinen, koska usein ultra pitkissä suorituksissa syöminen ratkaisee maaliin pääsyn. Nyt pystyin syömään ongelmitta kaikkea mahdollista ja juomaan vielä päälle urheilujuomaa noin 20 litraa.

Toisena seikkana hyvään suoritukseen pidän onnistunutta vauhdinjakoa, johon vahvasti yhteydessä on tieto siitä, millainen reitti on tiedossa. Lähdimme rauhassa liikenteeseen, jolloin sykkeet pysyivät matalana eikä elimistö näin päässyt kuormittamaan itseään liikaa, jolloin helposti vaarana on, että seinä tulee vastaan hyvin yllättäen. Kanarian reitistä tulenkin kaivamaan kaikki mahdolliset detaljit ylös ja suunnittelemaan tämän pohjalta oikeanlainen vauhti.

Kolmas asia on mielestäni myös se, että väsymyksen vallatessa mielen, on hyvä pilkkoa jäljellä oleva matka osatavoitteisiin. Tässä tapauksessa pilkoin matkan kierroksiin ja keskityin vain aina yhteen 3 kierroksen settiin. Tämä auttaa fokuksen pysymisessä itse tekemisessä, eikä mieli pääse näin vaeltelemaan liian kauas toivottaman tuntuisen matkan päähän.

Neljäs asia erityisesti tässä kisassa oli toimivat kengät. Ostin tätä tapahtumaa silmällä pitäen reilusti tilavammat Sarva Xero 2 nastakengät, jotka minulla on aikaisemmin ollut. Nyt kenkäni oli kokoa UK 10,5, kun edellinen sama kenkä oli kokoa 9,5. Kenkä myös takasi loistavan pidon liukkailla kallioilla ja juurilla. Näin en joutunut liikaa keskittymään ja kuluttamaan energiaa itse pystyssä pysymiseen.

Sain myös hyvän kokemuksen siitä, että jos väsymys on ylitsepääsemätön, vartin torkut auttavat huimasti tähän. Alussa toki herätessä tuntui siltä, että onko pakko enää lähteä liikkumaan, kun jalkoja kolotti joka puolelta, mutta hetken vertyessä mies oli täynnä taas virtaa.

Nyt on aika rauhoittua joulunviettoon ja kiittää vielä kerran kaikkia, jotka mahdollistivat tämän huikean pikkujoulun toteutumisen! Tästä on nyt tarkoituksena palautella kunnolla uuteen vuoteen asti, jonka jälkeen on tarkoitus lähteä Pyhälle pienellä porukalla hiihtelemään ja pääsemään näin takaisin treenin pariin.

Advertisement

Harjoituskuulumisia ja tarinaa tulevasta

Näin se aika laukkaa hurjaa vauhtia. Eletään jo joulukuun puoltaväliä ja tuntuu, että Kolin maaliviivan ylityksestä on vain hetki aikaa. Kuitenkaan tässä välissä en ole levännyt laakereillani vaan harjoituskausi on polkaistu jo ajat sitten kunnolla käyntiin ja meno tulee vain kiihtymään talven mittaan. Tietysti jos vain pysyn terveenä. Kolin kisan jälkeen oli tarkoitus pitää totaali tauko juoksusta parin viikon ajan, mutta eihän se onnistunut. Viikon lepäilyn jälkeen mieli ja kroppa olivat taas vaatimassa lisää juoksua. En kehdannut kieltäytyä ja näin potkaisin harjoituskauden todenteolla käyntiin viikolla 42.

Jotta tietää mitä tulisi harjoitella, on syytä tietää, mitä kisoja tulee seuraavaksi juoksemaan. Seuraava iso kisani tuleekin olemaan maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna juostava 125km Transgrancanaria vuori-ultra. Motivaatiota ei ole tarvinnut tästäkään syystä paljoa hakea harjoittelulle, sillä matkana kanarian kauniissa vuoristossa käytävä kisa tulee olemaan yli kaksinkertainen mitä olen ikinä juossut. Oman haasteensa tähän tuo vuoristo, jossa pitkät nousut ja laskut kysyvät jaloilta aivan uudenlaista kestävyyttä. Itseäni kiinnostaa kovasti, kuinka mieleni ja kroppani käyttäytyy tämänlaisissa suorituksissa ja tähän kysymykseen tulen varmasti saamaan vastauksen maaliskuun alussa. Tämän lisäksi tulevana kesänä on myös tarkoitus kiertää 4-5 Trail Tourin kisaa ja tämän lisäksi mahdollisesti muita lyhyempiä polkujuoksu sekä katukisoja.

Nämä tavoitteet ohjasivat harjoitteluni suunnittelua ja varsinkin Kanarian koitos on tuonut haasteen, johon tulee vastata oikeanlaisella harjoittelulla. Viikon pääharjoitukseni onkin ollut noin 2 tuntinen mäkiharjoitus Jyväskylän Laajavuoren laskettelurinteellä. Reipasta kävelyä ylös (joka tulee olemaan kisassakin nousujen kipuamisen teema) ja reipasta juoksua alas. Tarkoituksena on tämän harjoituksen kautta hakea jaloille kykyä kestää pitkien alamäkien tuomaa iskutusta sekä parantaa lihaksien kestovoimaa, jotta mäki myös nousisi riittävän kevyesti ylös. Nyt olen tehnyt tämän harjoituksen kerran viikkoon noin 2 tuntisena, mutta lähempänä kisaa tarkoituksenani on tehdä tammi- helmikuun aikana pari pitkää noin 4 tuntista samanlaista harjoitusta.

Harjoituskautta suunnitellessani koin myös tarpeelliseksi kehittää jalkojeni voimantuottoa ja tätä varten aloitinkin ensimmäistä kertaa elämässäni säännöllisen voimaharjoittelun. Halusin kehittää maksimivoima ominaisuuksiani, jossa tarkoitus ei ole kasvattaa jalkoihin yhtään enempää lihasmassaa vaan hakea hermostollista kykyä suurempaan voimantuottoon. Kaksi kertaa viikkoon olenkin tehnyt voimaharjoituksen, joka on sisältänyt kaksi liikettä: yhden jalan maastaveto sekä yhden jalan kyykky. Yhdellä jalalla tehtäen haluan hakea liikkeisiin lajin omaisuutta. Sarjat ovat koostuneet kutakuinkin seuraavanlaisesti: 5×3-5, noin 3 minuutin palautuksella. Olen myös ottanut salipäivien yhteyteen vauhtikestävyys harjoituksen, jonka teen ennen salille menoa. VK harjoituksina ovat toimineet 6km tasavauhtiset sekä erityyppiset mäkivedot; 5x2min loivaan mäkeen tai 10x30sek. jyrkään mäkeen. Voimaharjoitteluun ja juuri näihin liikkeisiin opastamisesta kiitos kuuluu kämppikselleni. Henkeen ja vereen kestävyysurheilu miehiä, jolta löytyy mielipide ja näkemys asiaan kuin asiaan, kun kyseessä on kestävyysurheilu.

Muutoin harjoitusviikkooni on kuulunut PK lenkkeilyä lähinnä rauhallisella PK1 sykealueella. Yhden näistä lenkeistä olen kuitenkin tehnyt pitkänä 3-4 tuntisena. Juoksumäärät ovat pyörineet 7-11 tunnin välissä riippuen onko kyseessä ollut kevennetty vai normaali harjoitusviikko. Aika maltillisilla määrillä olen siispä mennyt, mutta tästä on vuodenvaihteen jälkeen tarkoitus nostaa määriä parilla tunnilla. Tarkoitus on kuitenkin pysyä terveenä ja nostaa vuosittain vain maltillisesti juoksumääriä.

Voimaharjoittelu sekoitti aluksi elimistön aivan täysin ja oli järkyttävää lenkeillä pari päivää kipeillä lihaksilla vähän päälle 6 minuutin kilometri vauhdeilla. Tästä kuitenkin homma lähti sujumaan paremmin ja nyt on ollut huikea huomata, kuinka lisääntynyt voimantuottokyky näkyy myös juoksussa. Kilometrivauhdit PK sykkeillä ovat tippuneet hyvin alaspäin ja tuntuukin, että voimaharjoittelu on kehittänyt juoksun taloudellisuutta. Nyt rauhallisen PK lenkin kilsat taittuu 5 minuutin tuntumaan ja välillä jopa vähän alle. Tämä kehitys on ollut hienoa huomata, koska tarkoitus on nimenomaan kehittää PK ominaisuuksia kevättä ja kesää varten.

Treenaaminen on siispä sujunut hyvin ja suunnitellusti. On ollut ilo nauttia myös syksyn ja alkutalven eri keleistä. Lokakuun kaunis ruska. Kirkkaat ja raikkaat syysaamut. Marras/joulukuun pimeät, sateiset ja tuuliset illat. Polku lenkit pelkän otsalampun valossa metsässä… Ja on täällä Jyväskylässä päässyt myös jo nauttimaan parina päivänä aivan uskomattoman kauniista lumisista talvimaisemista.

Ensi perjantaina on kuitenkin pimeyttä luvassa aivan kyllikseen, kun Sysikallio 100km starttaa. Vuoden pimeimmäksi ultraksi nimetty jouluikuinen pikkujoulujuoksu tarjoaa 100km matkalla nousua 14 000m ja aikaa tämän ”fun runin” suorittamiseen on 40 tuntia. Tapahtumassa tullaan juoksemaan (käytännössä kävelemään) 2,5km mittaista polkukierrosta, joka sisältää n. 350m nousua. Allekirjoittanut laittoi itsensä mukaan ja tarkoitus on selvitä maaliin aikarajan puitteissa. Tämä toimii itselleni ikään kuin isona harjoituksena Kanariaa ajatellen ja tarkoitus on löytää mielen syövereistä tarpeeksi voimia taistelussa tulevaa väsymystä vastaan, jotta 100km täytyy. Jos tämä onnistuu, niin voin lähteä erittäin luottavaisin mielin kohti maaliskuuta ja Kanariaa. Ensi viikolla luvassa raporttia, mitä kaikkea Sysikalliossa tapahtui.