Viime viikon lauantaina juostu Pyhän tunturimaraton oli BUFF trail tourin viides osakilpailu ja itselläni oli tarkoitus juosta tämä kisa lähinnä pitkänä harjoituksena tulevia koitoksia varten. Olinkin valmistautunut kisaa edeltävänä iltana lähteväni retkelle kauniiseen Pyhä-Luoston kansallispuistoon. Tarkoituksena oli myös vähän testailla, minkälaista evästä olisi hyvä syödä pitkässä kisassa hitailla vauhdeilla. Pakkasin taateleita, rusinoita ja karkkia energiageelien lisäksi reppuun ja valmistauduin 5-6 tunnin hidasvauhtiseen tunturien valloitukseen.
Pallas-Hetta kisan jälkeinen viikko sujui palautumisen osalta kiitettävästi lähinnä kevyttä työmatkapyöräilyä tehden. Pari kevyttä noin puolen tunnin lenkkiä tuli myös tehtyä loppuviikosta. Pyhää edeletävinä arkipäivinä pyrin palaamaan normaalin harjoittelun pariin välittämättä tulevasta kisasta koska tarkoitus oli juosta rauhassa. Neljä päivää aikaisemmin tekemäni reipas vauhtikestävyys harjoitus tuntui kuitenkin erittäin kevyeltä ja aloitinkin samantien lenkin jälkeen fiilistelyt, jos sitä kuiteskin pyrkisi Pyhällä taas runttaamaan kunnolla. Päätin kuitenkin malttaa mieleni ja ajatella, että kokonaisuuden ja tulevan kannalta olisi hyvä ottaa rennosti.
Pakko myöntää, että ei ole itselleni helppoa lähteä juoksemaan kilpailua retkeily asenteella. Meinasin nimittäin menettää kisaa edeltävät yöunetkin siihen että mietin millä taktiikalla tulisin juoksemaan. Kisa-aamuna päädyinkin sitten kompromissi ratkaisuun ja suunnitelmani oli ottaa alku hyvin tunnustellen ja juosta vähintään puoleen väliin asti rauhassa ja katsoen, kuinka jalat ja kroppa reagoisivat.
Reitti suuntautui aluksi Pyhän hotelliaukiolta Aittakurun valloittaviin kuru maisemiin. Maltoin mieleni ja lähdin siispä rauhassa juoksemaan vauhtia, joka oli sykkeiden puolesta alle peruskestävyys kynnykseni. Oli erittäin mukava juosta rauhassa kauniita tunturimaisemia ihaillen. Reitille mahtui myös hieman märempää maapohjaa kovan tunturipolun lisäksi kun polku laskeutui aina paikka paikoin alempiin puuston kätköihin.
21 kilometrin huoltopisteelle tulin hyvällä fiiliksellä ja täynnä intoa. Olin saanut paikka paikoin hyvän Flow-fiiliksen juoksuuni ja tämä tunne on kyllä aivan käsittämättömän upea sen osuessa kohdalleen. Olin kuitenkin myös pohtinut, millä taktiikalla juoksisin puolenvälin huollon jälkeen kisan maaliin. Pitäisikö kiristää vai jatkaa rauhassa juosten PK-kynnyksellä? Päätin kiristää ja tämä osoittautui loiastavaksi päätökseksi. Loppumatka oli nimittäin täyttä juhlaa, kun tunsi kropan hyvävoimaiseksi ja oli mahdollisuus kiristää tahtia maaliin asti.
Puolenvälin jälkeen reitille osunut Latvavaaran valloitus tarjosi itselleni yhdet voimakkaimmat Flow kokemukset mitä olen ikinä vielä lyhyen juoksuharrastukseni aikana kokenut. Paikoin todella teknisen nousun tuoma keskittyneisyyden tunne vei mennessään ja nousua seurannut alamäki meni tästä fiiliksestä nautiskellen. Tekninen alamäki hyvävoimaisilla jaloille tuntui kuin se olisi mennyt lentäen. Jalat osuivat sinne minne niiden pitikin osua ja happi virtasi keuhkoissa voimaannuttavan tuntuisesti. Selkiä alkoi myös tulla vastaan ja näin ollen sijoitukseni parani koko ajan. Viimeisessä huollossa Huttulommassa noin 10km ennen maalia heitin karkkipussini lopun loistavan kannustusporukan syötäväksi. Tästä pyrin vielä napsun verran lisäämään tahtia ja Peurakeron päälle kipusinkin hyvällä vauhdilla. Huipulla aukesi maagiset tunturimaisemat, jotka antoivat entisestään virtaa juosta kovempaa. Polku oli tunturin päältä alas lasketellessa melko tekninen, mutta hyvävoimaisilla jaloilla sitä oli nautinto juosta. Selkiä tuli edelleen vastaan, mutta itselleni oli hieman hämäränpeitossa millä sijoituksilla juoksin. Sillä kun ei ollut alussa niin väliä. Kaksi kilometriä ennen maalia järjestäjät olivat vielä taikoneet loppuhuipennukseksi kilometrin verran jyrkkää nousua hiihtokeskuksen päälle ja sieltä alas maaliin laskettelurinnettä alas juosten. Nousu ja lasku sujuivat hyvin vahvasti ja sain nousussa myös nostettua sykkeeni lähelle maksimisykettäni sykemittarin näyttäessä 198. Tämä kertoi myös siitä, että voimia oli kropassa ja jaloissa hyvin jäljellä, kun pystyin rutistamaan lopussa. Maaliin tulin erittäin hyvissä fiiliksissä ajassa 4:20:02 sijoituksen ollessa kuudes.
Vaikka ajatus hidasvauhtisesta harjoituksesta ei toteutunut, sain paljon oppia tästä kisasta. Tämä oli hyvä esimerkki siitä millainen merkitys onnistuneella vauhdinjaolla on loppufiilikseen ja onnistuneeseen juoksuun. Nousujohteinen kisa antaa paljon enemmän kuin se, että alussa runttaa liian lujaa omaan kuntoonsa nähden ja lopussa sippaa täysin. Uskon, että Vierumäen ja Pallaksen notkahdukset ovat osaltaan johtuneet myös juuri tästä. Jatkossa tulevissa kisoissa tiedän paremmin suunnitella kisataktiikkani nousujohteista juoksua tavoittelevaksi. Myös nesteytys ja energian saanti puoli onnistui paremmin kuin edellisissä kisoissa. Oppia tuli lisää myös kisaa edeltävään valmistautumiseen ja uskon myös olevani nyt viisaampi siinä, millainen edeltävä viikko sopii itselleni parhaiten. Paljon positiivista jäi siispä taskuun ja seuraava kisa on syyskuun alussa Nuuksiossa 42km. Tätä ennen pyrin laadukkaaseen harjoitteluun mökin rauhassa sekä Lofoottien upeissa maisemissa.
poluntaika 