TDS

Pitkä aika on vierähtänyt viimeisimmästä blogi päivityksestä. Mutta ehkä nyt on oivallinen aika seuraavalle, kun tämän kauden huipennus on jo lähes oven takana. Sunnuntaina lento vie nimittäin reissuseurueemme (Minä, Ville ja Nooa) Geneveen ja sieltä bussilla Chamonixiin. On kuulemma hienot maisemat odottamassa, ja vähän kun on googlaillut sekä pari kertaa reittikarttaa hypistellyt (lue: vähintään joka toinen päivä viimeisen kuukauden ajan) niin kyllä se lähes kestää vertailun Malminkartanon jätemäen kanssa. Anyway unohtumaton UTMB viikko edessä ja kisa nimeltä TDS. 119km Mont Blancin huippua kiertäen. Aluksi kuitenkin pika yhteenveto menneestä.

Kun treenikausi pääsi kunnolla käynnistymään kautta 2017 varten alkutalvesta 2016, oli itsellä mielessä kaksi päätavoitetta. Ensimmäinen oli päästä polkujuoksun MM-kisoihin Italiaan ja kisata siellä elämäni kisa. Pääsin mukaan, mutta elämäni parasta kisaa en saanut siellä aikaiseksi. Tästä lisää kohta myöhemmin. Toinen tavoite oli tämä tuleva TDS.

Kausi 2016 päättyi loukkaantumiseen Portugalin MM-kisoissa. Tämän jälkeen oli selvät sävelet laittaa jalka kuntoon noin kuukauden juoksuttomalla jaksolla. Tässä vaiheessa oli aikaa lueskella ajatuksella myös läpi Jason Koopin Training essentials for ultrarunning –kirja. Tämä vankasti tutkimustietoon ultrajuoksuharjoittelusta perustuva teos olikin pääroolissa, kun aloin suunnitella harjoitusjaksoa kautta 2017 varten.

Joulukuu meni totutellen jälleen juoksuun ja tunnustellen jalkaa. Vaiva ei enää laittanut estettä juoksemiseen ja uskalsin joulukuun lopussa juosta jo lähes päivittäin. Tammikuusta aina maaliskuun alkuun oli tarkoitus kehittää maksimikestävyys aluetta. Avainharjoituksina toimi 3 kertaa viikkoon tehty 4-5x3min intervalli juoksumatolla 6-8% nousukulmaan.  Muu treeni oli rauhallista pk lenkkeilyä sekä pyrin vähintään kerran viikkoon tekemään maksimivoimatreenin jaloille yhden jalan kyykyllä ja yhden jalan maastavedolla. Tämä voimatreeni on kevennettynä jatkunut aina tähän päivään saakka.

Maaliskuussa siirryin kehittämään vauhtikestävyys puolta ja lisäsin myös jonkinverran määrää koko ajan kesän lähestyessä. Tämä maaliskuusta aina huuhtikuun loppuun ulottuneen jakson avainharjoituksina toimivat 2-3 kertaa viikkoon tehdyt 3×8-10min intervallit 8% nousukulmaan. Laajavuoressa kävin myös juoksemassa jonkinverran pidempiä vetoja sisältäen ylä- että alamäkeä noin kerran viikkoon. Viikkoihin mahtui myös yksi pitkä lenkki ja muu tekeminen oli sitten kevyttä hölkkää.

Huuhtikuussa sain tietää pääseväni MM-kisoihin Italiaan 10.6. Tämä kisa ohjasi täysin harjoittelua siitä hetkestä eteenpäin. Huuhtikuun lopussa ja toukokuun alussa pidin kolmen viikon kisaputken, joka sisälsi Sipoonkorven 10km, Bodomtrailin 21km sekä Espoon 11km kisat. Kisat toimivat hyvinä VK/MK harjoituksina ja pyrin myös samalla tekemään viikossa myös yhden rauhallisen pitkän lenkin sekä yhden VK harjoituksen Laajavuoressa. Näille kisaviikoilla, lukuunottamatta Bodomtrail viikkoa, pidin myös juoksumäärät ylhäällä. Espoon kisan jälkeen oli kaksi viikkoa hyvää treeniviikkoa edessä ennen keventelyä Italiaa varten. Näillä viikoilla tein viikossa pari VK treeniä mäessä sekä yhden tai kaksi pitkää lenkkiä mäessä.

MM-kisoissa kisattiin tänä vuonna 49km keskimatkalla. Kisa meni puoliväliin asti suunnitelmien mukaisesti ja rauhallisella alulla luulin kykeneväni kiristämään loppua kohti. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan kisan jälkimmäinen puolisko oli vaikea. Jyrkät ylämäet eivät vain nousseet helteessä. Kisan jälkeen oli helppo tehdä analyysi mitä täytyy kesän aikana tehdä, jotta tulevissa kisoissa ei olisi samaa ongelmaa. Vastaus sisälsi viisi kirjainta. Mäkeä. Päätin myös imeä oppia maailmanmestarilta ja ottaa sauvat käyttöön aina kisoihin, jos nousua on enemmän kuin pari tonnia.

Nyt on sitten treenattu kesäkuun puolivälistä aina viime viikkoon asti juoksumääriä painottaen. Mäkeä on tullut tehtyä ja tuntuu, että kroppa on alkanut ymmärtämäänkin asian päälle jotain. Päätreenit ovat olleetkin pitkät 3-4 tunnin mäkisetit, joissa verttimetrejä on aina kertynyt treeniin noin pari tuhatta. Viime viikolla kävin myös availemassa paikkoja Espoo trail runissa 7km matkalla. Tällä hetkellä on käynnissä keventelyt ja tämän reissua edeltävän viikon tärkein tavoite onkin ottaa rennosti ja latailla akkuja.

Mitä kisasta voi sitten odottaa? Matkaa on 119km ja nousumetrejä reitti sisältää 7200m.

Reittikartta näyttää tältä:

Kisa alkaa keskiviikkona 30.8. klo 6 aamulla Italian puolelta Courmayeurista. Tästä sitten reitti kiertää Mont Blancin huipun myötäpäivään maalin sijaitessa Chamonixissa.

Reittiprofiili taas näyttää tältä:

Kisan voi käytännössä jakaa mielessä kolmeen isompaan osaan. Alkupuolisko 51km asti on teknisesti helppoa ja laskut ovat hyvin juostavia ja loivia. Tämä osa pitäisikin tulla rennon reippaasti. 51km kohdalla kisa alkaa todenteolla Bourg Saint-Mauricesta. Sieltä alkaa noin 2000 nousumetrin kipuaminen Passeur Pralognalle. Teknisesti vaikeampi polku ja pitkät huoltovälit 96km asti tuovat omat haasteensa. Viimeinen osio Les Contaminesista maaliin asti sisältää reitin jyrkimmän nousun Col de Tricolle. Väsymys tuo varmasti tässä vaiheessa omat haasteensa etenemiseen. Maalisuorakin kestää sen 8 kilometriä, jossa jokainen kilometri voi tuntua ikuisuudelta.

Kisasää voi olla kaikkea kovasta sateesta tukalaan helteeseen, mikä vaikuttaa tietysti suoritukseen. Tähän ei voi kuitenkaan vaikuttaa ja siitä on turha murehtia sen enempää. Kuuluu lajiin.

Kaikessa haastavuudessaan reitti on erittäin mielenkiintoinen ja monipuolinen sisältäen monenmoista vauhdikkaista laskuista jyrkiin nousuihin.

Oma ensisijainen tavoite on tulla maaliin. Aikatavoitetta ja aikataulutusta siihen on tullut myös mietittyä jonkin verran. Uskon, että tämän hetkinen kisan SE aika, Kallioniemen Jussin 19:50:56 on ihan lyötävissä. Kaiken mennessä nappiin uskallan veikata ajan asettuvan 18-19 tunnin väliin. Moni asia näissä pitkissä kisoissa voi kuitenkin vaikuttaa loppuaikaan ja ensisijaisen tavoitteen tuleekin olla päästä vain maaliin mahdollisimman nopeasti.

Advertisement

Suojattu: Kirjaesitys,Charles M. Schulz Tenavat 54. Talvi tulee, Jaska Jokunen

Tämä sisältö on suojattu salasanalla. Syötä salasanasi näyttääksesi sisällön:

Salasana:

Kohti Yllästä, Aulanko Tower Trail 22km

Toukokuisten mm-kisojen jälkeen ovat päivät kalenterissa vierineet nopeasti eteenpäin. Kisan jälkeisen viikon otin lepäillen, mutta jo heti tätä seuranneella viikolla aloitin valmistautumisen kohti seuraavaa kesän pääkisaa, NUTS Ylläs Pallaksen 134km matkaa. Varsin hyviä treeniviikkoja olen saanutkin alle, pääpainon ollessa viikottaisissa pitkissä lenkeissä sekä myös kerran viikkoon niin tasaisen kuin mäenkin kovemmissa lenkkareiden ulkoilutuksissa.

Buff trail tourin uutuus kisa, Aulanko Tower Trail, järjestettiin ensimmäistä kertaa viime lauantaina. Sinne ilmoittauduinkin jo hyvissä ajoin keväällä kahdesta syystä. Ensinnäkin kovavauhtinen 22km kisa kaksi viikkoa ennen pääkisaa toimisi hyvänä viimeisenä valmistavana voiteluna niin pääkopalle kuin kropalle. Toiseksi kisaaminen itselleni uusissa maisemissa ei niin älyttömän automatkan päässä sai itseni innostumaan kisasta. Niinpä viime lauantaina juoksin 22km Hämeen kansallismaisemissa.

Suunnitelmana oli lähteä tekemään nousujohteinen juoksu. Elikkä siis alkupuolisko käsijarru päällä ja loppupuolisko all in. Tämä suunnitelma toteutuikin ihan hyvin. Heti paukusta huomasin, että 4-5 kaveria lähti kovempaa kuin itse olin itselleni suunnitellut, joten en siihen kyytiin halunnut lähteä. Sepän Jonin ja Miettisen Teron kanssa löydettiin yhteinen selkeästi kaikkia tyydyttävä matkavauhti melko pian lähdön jälkeen ja tällä kolmikolla juoksimmekin pitkän matkaa yhdessä. Oma juoksu tuntui helpolta. Noin 12km kohdilla siirryin vahingossa letkamme kärkeen Jonin hakiessa hieman reittiä ja napsun verran lisäsin tässä kohtaa vauhtia. Saimmekin kiinni kisan sen hetken 5. Takkusen Kain noin 16km kohdilla. Tässä kohdin erkaannuimme parivaljakkona Kain kanssa Jonista ja Terosta. Juoksimme kimpassa noin 18km asti, jonka jälkeen laitoin itse loppuvedon päälle kisan pisimpään ylämäkeen. Sainkin kiristettyä tahtia ja tehtyä eroa. Mäen päällä kuulin podium paikan menevän minuutin päässä. Päätin yrittää. Noin kilometri ennen maalia ohitin kisan sen hetken 4. Seppäsen Jonnen. Ajattelin, että ei se 3. voi kaukana olla. Viimeisen kilsan yritinkin tulla sen, mitä kintuista irti lähti. 300m ennen maalia näin 3. selän reilun sadan metrin päässä. En aivan saanut kiinni ja maaliin tulin 4. sijalla häviten 3. sijan napanneelle Joensuun Ari-Pekalle 13 sekuntia. Maalissa hieman harmitti, kun podium paikka jäi noinkin lähelle. Olin kuitenkin hyvillä fiiliksillä, kun ennen kisaa vähän arvelutti, kuinka 22km mittainen kisa kulkee. Jalka nousi kivasti ja sain sen, mitä alun perin lähdin kisasta hakemaan.

Tästä matka jatkuukin jo ensi viikon keskiviikkona kohti Yllästä. Fiilis on tällä hetkellä oikein hyvä ja samalla hyvin odottavainen. Kovia kavereita on viivalla ja varma juttu on, että kisasta tulee kova ja raskas. Vajaan parin viikon päästä sitten selviää kunnolla, miten pitkät lenkit ovat kroppaan purreet.

(Kuva: @JOA Photography)

TWC 2018 Penyagolosa

 

Ennen kauden ensimmäistä isoa tavoitetta, vuoden 2018 polkujuoksun MM-kisoja, avasin kisakauden 21.4. tutuissa maisemissa Sipoonkorpi Trailin 21km matkalla Sipoonkorven kansallispuistossa. Tavoite oli voittaa ja tämä toteutuikin. Muutenkin kisa antoi hyvän luottamuksen siihen, että kunto on hyvä kohti kauden ensimmäistä pääkisaa. Tulevan kisakauden ensimmäinen pääotos kolkutteli jo oven takana.

Lauantaina 12.5. juostiin Espanjassa, Penyagolosan kansallispuistossa vuoden 2018 MM-kilpailut. Siellä oli taas iso kunnia olla mukana ja pukea Suomi-paita ylle nyt jo kolmatta kertaa.  Kisamatka oli 85km, joka sisälsi nousua n. 5000m. Mukana oli ennätysmäärä kansallisuuksia, 49 ja yhteensä 350 juoksijaa, joista miehiä 250 ja naisia 150.

Oma talven ja kevään harjoittelu oli sujunut hyvin ja käytännössä kaikki suunnitellut harjoitukset olin saanut tehtyä. Koko pitkän harjoitusjakson olin saanut olla terveenä ja kehitystä oli tapahtunut kevättä kohti mentäessä. Olin juossut talven aikana selvästi enemmän kuin ikinä aikaisemmin ja ennen harjoituskautta suunniteltu juoksumäärien nosto oli onnistunut ongelmitta. Pientä vaivaa tuli kuitenkin kuukautta ennen kisaa kiusaamaan, mutta nopealla reagoinnilla sain senkin kuriin ja juna kohti kesän kisoja puuskutti varmasti eteenpäin.

Näillä taustoilla oli mukava matkustaa Espanjan Valencian maakunnassa sijaitsevaan Castelloon jo tiistaina. Kaikki joukkueet majoittuvat Castellosta hieman pohjoiseen Bennicassimin ranta-turisti kylässä. Hotelli ja notkuvat buffet pöydät olivat kymmenkertaisesti parempaa tasoa kuin viime vuonna Italiassa. Jotenkin tuntui, että Espanjan ollessa ensimmäistä kertaa kisaisäntänä, halusivat he näyttää, miten kisat järjestetään viimeisen päälle kunnolla. Omat huonetoverit, Markku ja Juuso, saapuivat myös tiistai-iltana ja siinä alettiin pitämään rennolla meiningillä samalla kisaan vahvasti keskittyen huonetta järjestyksessä. Markku ”faija” Kouvan isällisellä otteella homma pysyi järjissään. Käytännössä Juuso ”mä jään lepäämään” Simpanen näytti, miten kisaan valmistaudutaan itseluottamusta uhkuen ja Markku pyrki ottamaan somea haltuun koittaen saada ig-stoorit rullaamaan. Itse join kahvia ja etsin Luis Albertoa yhteiskuvaan. Hieno huone ja vielä hienompia tyyppejä.

Lopullisesti koko joukkue oli pelipaikoilla torstai-iltapäivällä. Torstaina lähdettiin viettämään myös kisojen avajaisia Castellon keskustaan. Oli upea tunnelma joukkueiden marssiessa keskustan katuja pitkin kaupunkilaisten hurratessa katujen varressa. Itse avajaiset sisälsivät joukkueiden esittelyn, puheita, kansallishymnin, ilotulituksen ja ohjelmanumeron, jossa kaksi taiteilijaa riippui köydestä kirkon ulkoseinää vasten ja pitivät siinä musiikin saattelemana upean ohjelmanumeron. Aikamoista.

Perjantaina alettiin tosissaan keskittymään kisaan. Huoltotiimi Joni, Kari ja Mikael laittoivat huoltojärjestelyt aivan timanttiseen kuntoon. Kaikki oli selvää ja huoltoon pystyi luottamaan kuin saksalaiseen taskukelloon. Itse kävin vielä perjantai-iltana vähän tuijottelemassa merelle hakien vielä vähän ekstralatausta. Oikeasti karkuun Juuson itseluottamusta ja Markun kameraa..

Merelle tuijotellessa muistutin vielä mieleen, että oma kunto on parempi kuin koskaan ja harjoittelu oli onnistunut. Itseluottamus oli kevään mittaan kasvanut ja oli edelleen korkealla, mutta kisa-aattona tulee aina välillä mieleen epäilyksiä. Näille ei kuitenkaan ole tarvetta ja siitä syystä ne oli hyvä järkeillä pois mielestä. Tavoitteena oli tehdä paras juoksu ikinä ja parantaa tällä viime vuoden MM-kisojen sijoitusta 101. Uskoin, että onnistuneella juoksulla oli tämän sijoituksen mahdollista parantua monta kymmentä pykälää.

Kisa juostiin ja parantuihan se sijoitus sijaan 79. Taso oli muutenkin kovempi kuin aikaisempina vuosina ja tähän tulokseen periaatteessa voisin olla tyytyväinen. Kuitenkin nyt jo kohta viikko kisan jälkeen on mielessä edelleen pettymys omaa juoksua kohtaan. En saanut tehtyä sellaista juoksua kuin odotin ja se näkyi maalilinjan jälkeen pettymyksenä. Tunteet kuuluvat olennaisena osana urheiluun ja tällä kertaa sitä oli aika paljon mukana. Tällä kertaa enemmän pettymystä kuin iloa. Hetken kauemmin piti aurinkolaseja pitää silmillä maalilinjan ylityksen jälkeen kuin normaalisti. Mitä kisassa sitten tapahtui. Siitä seuraavassa.

Tiesin, että kisassa tulee olemaan tosi reipas lähtö kärjen osalta, mikä helposti vetää kaikkia muitakin mukanaan. Itse halusin välttää itselleni liian kovan alkuvauhdin ja tässä onnistuinkin hyvin. Ensimmäiset kilometrit juoksin Kain ja Markun kanssa. Juoksu tuntui helpolta ja sain pidettyä alkuvauhdin rauhallisena. 8km huoltopisteen jälkeen alkoi ensimmäinen kunnon nousupätkä ja tässä kiristin hieman tahtia. Nousua seurasi noin 10km tasaista ja loivaa alamäkeä sisältävä osuus, jossa juoksu alkoi rullaamaan todella helpon tuntuisesti. Sainkin noin 13-14km kohdalla kiinni parivaljakon Halme, Simpanen. Tässä kimpassa mentiinkin noin 30 kilometriin asti, jolloin Halme lähti ylämäkiosuudella omille teilleen.

Ensimmäinen joukkuehuolto oli noin 31km kohdalla. Nopeasti uudet pullot ja geelit liiviin ja takaisin matkaan. Fiilis oli käsittämättömän hieno kylässä, jossa huoltopaikka sijaitsi. Ihmiset hurrasivat ja kannustivat hyvällä fiiliksellä. Oma fiilis oli myös korkealla, jalka nousi mukavasti ja matka eteni. 41km:ssa oli jälleen joukkuehuolto, jonne tulin hieman Juusoa edellä. Tästä alkoi loivaan ylämäkeen nouseva pätkä, jossa tuli pystyä pitämään hyvää juoksurytmiä yllä aina 51km seuraavaan huoltoon asti lukuunottamatta paria teknisempää osuutta. Tämä väli tulikin ihan hyvin. Väli 51-65km tiedettiin etukäteen reitin haastavimmaksi ja raskaimmaksi osuudeksi. Väli sisälsi reitin jyrkimmät ja pisimmät nousut ja laskut. Kai oli käynyt kisaa ennen scouttaamassa reitin läpi ja tehnyt meille muille reitistä videoanalyysin. Kiitokset Kaille tästä. Oli helppo juosta, kun tiesi mitä edessä tulee vastaan. 51km huollosta lähdin hyvällä jalalla eteenpäin ja fiilis oli edelleen korkealla. Olin mielestäni saanut pidettyä vauhdin sopivana matkaan nähden ja tunsin, että voimia oli vielä varastossa tätä pätkää varten. Näin olin myös suunnitellut. Jos tässä kohtaa hyytyy, takkiin tulee reilusti.

Jossain vaiheessa huomasin, että ollaan taas Juuson kanssa kimpassa. Siinä mentiin yhdessä kisan jyrkimmät pätkät. Matka alkoi painamaan, mutta mäen jyrkkyys onneksi loiveni lähestyessämme 62km viimeistä joukkuehuoltoa. Mäen kulma alkoi olla sellainen, että olisi pitänyt taas kyetä muuttamaan sauvatunkkaus juoksuksi. Enää en tähän kuitenkaan kyennyt. Jostain syystä jaloista oli voimat syöty ja juoksurytmin ylläpito tuntui liian raskaalta. Juuso paineli hyvällä askeleella omille teilleen ja itse jäin heiluttelemaan sauvoja. Ajattelin, että selvitän nyt itseni vain joukkuehuoltoon ja sen jälkeen alkavalla alamäki osuudella saisin kerättyä voimia lopun loivapiirteisempään osuuteen, jossa tulisi olla voimia juosta kovaa. Tällä ajatuksella punnersin Jonin ja Mikaelin kestittäviksi ja kuulin, että Juuso ja Halme ovat muutaman minuutin edellä. Sisuunnuin ja lähdin suht tekniseen alamäkeen. Kuulin huollossa, että Nokelaisen Jussi joutuu todennäköisesti jättämään leikin kesken kantapäävamman takia ja hän tulikin reitillä toiseen suuntaan vastaan kivuten takaisin huoltoon. Kantapää tohjona ja Nokelainen joutui erittäin valitettavasti keskeyttämään. Harmin paikka niin Suomen joukkuetuloksen kuin myös miehen itsensä takia. Toivottavasti jalka tulee pian kuntoon!

Alamäki tulikin jo paremmin ja muutti fiilistä paremmaksi. Viimeiset 20km jäljellä ja jaksaahan sen juosta hyvällä tahdilla. Tämä ajatus ei kuitenkaan toteutunut vaan heti alamäen jälkeen alettaessa etenemään uuteen nousuun ei jaloissa ollut enää voimia. Jalka ei noussut enää ylämäessä. Loppumatka olikin hyvin tuskaista ja hidasta etenemistä. Yritin taistella maaliin parhaani mukaan, mutta fyysinen uupumus vaikutti tottakai myös pääkoppaan. Homma ei vain edennyt ylämäkeen. Voi siis sanoa, että kunto kesti 65km asti, vaikka 85km olisi pitänyt jaksaa. Ei jaksanut ja maalissa homma purkautuikin pettymyksenä.

Vaikka oma suoritus jätti paljon hampaankoloon niin kokonaisuudessaan MM-kisat olivat taas unohtumaton elämys. Periaatteessa ennen ongelmia sain huomata, että on sitä kehitystä tapahtunut vauhdeissa. Nyt juoksin periaatteessa helpolla jalalla naisten kärjen kanssa ja sellaisten kavereiden seurassa, jotka olivat vielä hurjasti edessä vuosi pari sitten. Ehkä napsun alkuvauhdista pois ottamalla, olisi juoksu voinut tulla paremmin loppuun asti. Kaikki on kuitenkin loppupeleissä enemmän tai vähemmän jossittelua. Helpolta se juoksu tuntui sillä hetkellä. Tulos kertoo loppupeleissä totuuden. Tätä myös kunnioitetaan ja analyysien kautta aletaan kehittää entisestään heikkouksia.

Nyt MM-kisojen jälkeen kilpailen seuraavan kerran 30.6. Aulanko Tower Trailin 22km matkalla. Kisa on Buff trail tourin uutuus ja onkin mukava päästä uusiin maisemiin kisaamaan. Reitti on esittelyn mukaan hyvin monipuolinen ja odotankin innolla pääsyä juoksemaan Hämeen kansallismaisemiin. Osallistujalistaa en ole hirveästi katsonut ja se varmasti elää vielä lähempänä kisaa.

Tästä kausi jatkuu kohti kesän toista pääkisaa NUTS Ylläs Pallaksen 134km matkaa. Tämä kisa, jossa juostaan yöttömän yön läpi, on kiehtonut siitä asti, kun ensimmäisen kerran juoksin kyseisen kilpailun 55km matkan kesällä 2015. Kisaan lähtee monta kovaa juoksijaa, joten varmasti tiukka ja raadollinen kilpailu on tulossa.

Syksyllä juoksen vielä parin vuoden tauon jälkeen Nuuksio Classicin 70km matkan. Viime vuonna kyseinen matka juostiin ensimmäistä kertaa ja silloinkin kiehtoi jo olla mukana, mutta Ranskan reissu oli samaan aikaan. Nyt kuitenkin olen innoissani lähtemässä kisamaan Nuuksion kansallispuiston upeille poluille. Kärkisijojen osalta kisasta tulee nopea ja tämä täytyy myös huomioida harjoittelussa kohti tätä.

Kausi päättyy jälleen Kolille ja Vaarojen maratonille 6.10. Tarkoitus oli lähteä hakemaan viime vuoden kakkostilan sijaan voittoa 86km matkalta. Kyseinen sarja kuitenkin koki muutoksen ja sarjan matkana juostaankin nyt 65km. Kisan luonne muuttuukin nyt rajusti, kun kahden 43km mittaisen kierroksen sijasta juostaankin nyt yhtenäinen 65km kierros. Tavoite pysyy kuitenkin samana matkan lyhenemisestä huolimatta.

 

 

Kausi paketissa

 

Alun perin kausi piti päättyä Ranskaan. TDS 119km oli toinen yli 100km ultra itselleni ja parannusta tuli viimekertaiseen. Kisassa vauhti pysyi suht tasaisena alusta loppuun ja sijoitus parani koko ajan aina maaliin asti. Huolellisella kisasuunnittelulla homma (pää) pysyi kasassa, kun tiesi hyvin tarkasti mitä reitti tuo tullessaan. Oli henkisesti helppo vain juosta. Pään lisäksi jalat olivat myös hyvin leikissä mukana. Ne eivät hajonneet missään vaiheessa ja viimeisetkin alamäet pääsin juoksemaan tietysti väsyneillä, mutta muuten ehjillä jaloilla. Kanarialla näin ei ollut, vaan etureidet huusivat hoosiannaa ja oli pakko laittaa kävelyksi. Kehitystä oli siis tapahtunut. Overall sijoitus 51. maaliin päässeiden 1251 juoksijan joukosta ajalla 18:50:39 oli myös sellainen, johon uskoin ennen kisaa pystyväni. Hyvään lopputulokseen olisi siis voinut hyvillä mielin lopettaa kauden.

Kisan jälkeen pidin puolentoista viikon mittaisen juoksutauon. Palattuani treenin pariin, juoksu tuntui edelleen lähes yhtä hyvältä kuin ennen Ranskan kisaa. Päätin ilmoittautua Vaarojen maratonille 43km sarjaan ja tätä varten teinkin treeniä pari viikkoa. Treeneissä fiilis kuitenkin tuntui siltä, että kunto on suhteessa parempi pitkälle 87km matkalle kuin kovaa juostavalle maratonille. Niimpä vaihdoin kisaa edeltävällä viikolla Pihlajamaan Paavon kanssa sarjoja päittäin, ja valmistautuminen Vaarojen ”klassikkoon” pystyi alkamaan.

Ennen kisaa oli selvää, että Miikka-Pekka Rautiainen (MP) oli selvä ennakkosuosikki. Oma tavoite oli lähteä tosissaan haastamaan ja juosta samalla alle 10h. Kisan alku aina 15km asti juostiin hyvin rauhallisesti. Olin kaavaillut, että MP lähtee kovaa ja lähtisin seuraamaan. Näin ei kuitenkaan käynyt vaan itse kukin tyytyi katselemaan, kuka noin 6-8 hengen kärkiletkaa lähtee oikein vetämään. Pari kilometriä ennen Kiviniemen lauttaa MP laittoikin sitten vauhtia lisää ja minä sekä Virtanen seurattiin. 18km huollossa jäin Virtasesta sekä MP:stä pari sataa metriä, kun täytin molemmat pullot. Vähän ajan kuluttua sain MP:n kiinni ja Kouvakin tuli takaa seuraamme. Virtanen oli ottanut kärjessä jonkin verran eroa. Kuitenkin noin 30km kohdilla oltiin nelikossa yhdessä nipussa ja tällä porukalla juostiinkin aina lähes ensimmäisen kierroksen loppuun asti. Tehtiin siinä myös noin 10 minuutin pummi, kun reittimerkkaus ei ihan pitänyt meitä oikealla reitillä. Ronkaisen Tomi siirtyikin tässä vaiheessa johtoon, kun itse haahuilimme väärällä reitillä. Ronkainen saatiin kuitenkin aika nopeasti kiinni. Ennen puolivälin huoltoa oleva iso nousu mentiin MP:n kanssa kaksistaan ja näin jatkui myös leikki kohti toista ratkaisevaa kierrosta.

Oma fiilis oli ihan hyvä, vaikka jaloissa alkoi painamaan. Itselläni oli taktiikkana pitää tasaista reipasta vauhtia ja yrittää tällä keinoin estää MP:tä tekemästä irtiotto yrityksiä. Uskoin vahvasti, että MP koittaa taas irti ennen Kiviniemen lossia. Ja näin kävikin. Pari kilsaa juostiin taas aika täysillä. Veneessä MP tarjosi karkkia.

Huollossa jäin taas pari sataa metriä. En tiedä huolsiko MP lainkaan, mutta itse en olisi nopeammin kahden pullon täytöstä selvinnyt. Ja ilman kahta täyttä pulloa en halunnut raskaaseen ryläykseen lähteä. Omat kisan heikot hetket osuivat nopeasti huollon jälkeen ja sitä jatkui noin 6-7 kilometriä. Silmissä meinasi sumeta ja tuntui, että energiaa ei ollut kropassa ollenkaan. Onneksi olin ottanut karkkia matkaan ja pussia tyhjentäessä yritin vain malttaa ja odottaa energioiden palautumista. Näin kävikin ja sain taas juoksusta kiinni.  Kuitenkin samalla kun itse uin syvissä vesissä, MP taisi ottaa reilusti yli 20min johdon. Kuulin myös, että Kouva on saavuttanut koko ajan. Onneksi juoksuun löytyi uusi vaihde ja lopun yritin tulla niin kovaa kuin irti pääsi. Sain kuulla, että ero kärkeen kapenee. Loppunousussa tiesin, että 2. sija on se mikä tänään tulee. Maaliin ajassa 10:12:39, 5 minuuttia MP:n jälkeen. Kisasta jäi nälkää niin sijoituksen kuin ajankin puolesta.

Kärkikolmikko. Kuva: Onevision.fi / Juha Saastamoinen

Nyt kauden lopullisesti päätyttyä on tarkoitus ottaa pari viikkoa kevyesti. Tämän jälkeen treeni kohti kesää menee luultavasti samanlaisella jaksotuksella kuin viime vuonna. Tehoharjoittelusta kohti seuraavaan kisaan valmistavia spesifejä harjoitusjaksoja. Tavoite on myös nostaa kokonaisjuoksumäärää, mutta maltilla, koska ensisijainen tavoite on pysyä terveenä. Alkukauden tähtäin on päästä toukokuun MM kisoihin Espanjaan, jossa matkana on 80+km. Miten sitten käykään, on tavoitteena olla joka tapauksessa toukokuussa jälleen parhaassa kunnossa ikinä ja sen eteen tehdään töitä. Lähtökohta kohti uutta harjoituskautta on ainakin parempi kuin viime vuonna, sillä vammoja ei ole ja kunto on hyvä.

 

 

Polkujuoksun MM-kisat

Vaikea oli pidätellä kyyneleitä. Se hetki, kun havahtuu todellisuuteen ja ymmärtää kilpailun jäävän kesken, on henkisesti raskas. Onnuin alamäkeä kohti 55km huoltoa: omaa päätepysäkkiä, johon ymmärsin kilpailuni päättyvän. Juoksija toisensa jälkeen tuli ohi samalla kukin kysyen ja huolehtien omasta jaksamisestani. Taisi olla myös Kanadan huoltaja, joka noin kilometri ennen huoltoa lähti kävelemään kanssani varmistaen pääsyni huoltoon. Ei hän paljon minulle puhunut, koska taisi huomata ja ymmärtää tuntemukseni. Olin surullinen, pettynyt ja vihainen. Saavuin huoltoon, kiitin kaveria avusta ja istahdin joukkueemme huoltopöydän viereen nurmikolle. Ilmoitin keskeyttäväni. Kaivoin kännykän juoksuliivistä. Soitin Suomeen. Tuijotin eteeni tyhjä katse kasvoilla.

 
Matka kohti Portugalin Bragaa alkoi aikaisin torstai aamuna Helsinki – Vantaan lentokentältä. Suurin osa joukkueestamme minun lisäkseni lensi pelipaikoille samoilla torstain lennoilla. Tunnelma oli hyvä ja odottavainen. Myös jonkinasteista innostuneisuutta olin aistivani. Ainakin omalla kohdallani innostus ja jännitys kisaa sekä kaikkea siihen liittyvää kohtaan oli matkaa edeltävien päivien aikana kasvanut ekspotentiaalisesti ja saavuttanut nyt käsiä hikoiluttavan tason. Hetken päästä kuitenkin matka vei miestä eteenpäin ja turhat ajatukset saivat jäädä taakseen. Perinteisten proseduurien jälkeen sain istutettua takalistoni Lufthansan nahkapenkille ja ummistin silmäni. Matka meni torkkuessa ja lukiessa. Yritin myös pitää nestetasapainoa yllä juomalla reippaasti vettä.

 
Vaihto Portoon suoritettiin Frankfurtin kautta, missä osalla meillä oli pitkähkö odotusaika, noin viisi tuntia. Siinä se meni kuitenkin mukavasti lähtöportin läheisyydessä penkillä röhnöttäen. Jussin kanssa siinä juteltiin niitä näitä välillä kummankin uppoutuessa omiin maailmoihinsa kirjallisuuden viemänä. Ahdoin siinä mahaani myös lentokentän paniineja ennen kuin kävi kutsu koneeseen.

 
Saavuimme Porton lämpöön neljän maissa paikallista aikaa ja seuraava etappi oli päästä ns. ”kisakylään”, joka sijaitsi Bragassa, Bom Jesuksen pienessä ja sympaattisessa kylässä. Järjestäjä oli heti kentällä vastassa opastamassa meitä busseihin, jotka veisivät meidät Bragaan. Seuraavaa lähtevää bussia olisi kuitenkin saanut odottaa tunnin verran emmekä olleet valmiita enää yhtään ylimääräiseen odotukseen, joten päädyimme nelistään; minä, Jussi, Jaana ja Anne ottamaan taksikyydin suoraan Bom Jesukseen. Järjestäjä heppu ymmärsi tämän vallanmainiosti ja ystävällisesti hoiti meille taksin. Saimme vielä ennen lähtöämme infoa, että kisapäiväksi olisi luvassa 28 asteen hellettä ja auringonpaistoa pilvettömältä taivaalta. Juuri näin pakkasesta tulleille suomalaisille myös tämän matkustuspäivän reilu 20 asteen lämpö oli jo ihan tarpeeksi

.
Perillä Bom Jesuksessa maisemat olivat kohdallaan. Paikka sijaitsi ison kukkulan päällä ja keskusaukiolta, tyylikkään kirkon kupeesta, avautuivat hienot maisemat Bragan yli. ”Kisakylä” oli muutenkin tiivis ja sympaattinen. Eri maiden tiimejä varten oli varattu viisi hotellia lähellä toisiaan ja kisakeskus sekä ruokailutilat olivat näiden hotellien välittömässä läheisyydessä kylän keskellä. Meidän Suomen tiimi majoittui hotelli Lagossa, jota varten piti vielä keskusaukiolta kävellä muutama satametriä ylämäkeen.

 
Kirjauduttua hotelliin pääsin katsastamaan oman huoneeni. Se osoittautuikin mukavan viihtyisäksi näkymien avautuessa vireisille kukkuloille. Tästä lähdin melko pian ilmoittautumaan ja hakemaan urheilijapassia kisakeskukseen. Kävimme myös joukkueen kanssa vielä yhteisellä illallisella ennen nukkumaanmenoa, järjestäjien tarjotessa meille maittavat pastat.

 
Perjantaina aamupalan jälkeen aloin valmistella omia kisakamoja kuntoon. Moni joukkueestamme lähti aamulenkille, mutta itse en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Liiviin tungin pakolliset varusteet ja energiageelit. Pakkasin myös minigrippeihin energiageelejä, jotka odottaisivat minua joukkueemme omilla huoltopisteillä. Suomi paidan asettelin kamojen päälle odottamaan huomista.

Perjantain lounaan jälkeen oli aika lähteä kisojen avajaisiin. Suomi verkkarit niskaan ja ahdoimme itsemme muiden joukkueiden tapaan busseihin, jotka kyyditsivät meidät mutkaisia Bragan teitä pitkin keskustaan. Bragan keskustassa, viihtyisällä ja vanhan arkkitehtuurin valtaamalla keskusaukiolla paistateltiin päivää joukkueiden kesken ja odottelimme avajaisten alkua. Ilmassa alkoi olla suuren urheilujuhlan tuntua avajaisten käynnistyessä. Piskuinen Suomi asettui polkujuoksun mahtivaltioiden Espanjan ja Ranskan väliin avajaiskulkueeseen. Kyseiset maat dominoivatkin lopulta kisaa ennakko-odotusten mukaisesti. Maat toisensa perään marssivat esittelylavalle ja pian tuli meidänkin vuoro. Pikaisen esittelyn jälkeen meidät ohjattiin seuraamaan itse avajaispuheita sekä erittäin näyttävää paikallisen rumpuryhmän esitystä penkkirivistöille.

Avajaisten odottelua

Päästiin nauttimaan myös paikkallisista rytmeistä

Avajaiset kestivät vajaa pari tuntia, jonka jälkeen palasimme busseilla hotelliin ja illalliselle. Itse sain kunnian istahtaa paluumatkalla bussissa itse tulevan naisten voittajan Caroline Chaverotin viereen. Toivottelin siinä tsempit kisaan tälle naisten pitkien polku-ultrien tämän hetken valtiaalle. Nuori mies Jyväskylästä tajusi viimeistään nyt olevansa kovassa seurassa.

Itsellä ei ole ikinä ollut ongelmia saada unen päästä kiinni ennen kilpailua. Tämäkään kerta ei tehnyt poikkeusta, kun silmät lumpsahtivat kiinni siinä klo puoli kymmenen aikaan illasta. Herätyskello soi vähän ennen kolmea ja heräsin intoa täynnä. Kisapäivä on aina juhlapäivä ja niin oli fiiliskin korkealla. Aamusumpit naamaan, kisa-asu päälle, viimeiset varuste tarkastukset ja kohti bussia, joka taas portugalilaisessa varmuudella hoiti meidät perille lähtökarsinaan. Bussit olivat jonkinverran myöhässä ja saimme kuulla, että lähtöä olisi jonkinverran myöhäistetty tämän takia. Perille saavuimme siinä varttia vaille ennen alkuperäistä lähtöaikaa. Tyylikkäisiin polkujuoksijan tapoihin kuuluen oli tietenkin tehtävä vielä viimeinen tyhjennys erääseen pusikkoon. En ollut ainoa. Lähtö taisi sittenkin olla kutakuinkin ajallaan, koska lähtökarsinassa seisoskellessa ehkä muutaman minuutin, kuuluttaja alkoi jo kuuluttamaan lähtölaskentaa. 5-4-3-2-1 ja menoksi.

Kisa lähti suunnitellusti käyntiin. Alussa oli pari kilometriä isoa tietä ennen kuin reitti kääntyi ensimmäiseen noin kuuden kilomterin nousuun. Jaanan (joka juoksi loistavasti itsensä sijalle 18) kanssa olimme päättäneet lähteä alusta liikkeelle samaa vauhtia. Rauhallinen alku oli tavoite ja se onnistuikin. Tuntui hyvältä kävellä reipaasti ensimmäistä nousua sauvoja apuna käyttäen. Nousun käännyttyä ensimmäiseen pitempään laskuun alkoi mieleeni kerääntyä ensimmäisiä pessimistisiä ajatuksia jalkani kunnon suhteen. Plantaari-faskiitti oli aiheuttanut kisaa edeltäneiden viikkojen aikana tuntemuksia, jotka kuitekin ajattelin vain välillä kuuluvan asiaan enkä näin halunnut niistä itelleni suurempaa numeroa tehdä kisaan valmistautuessani. Vaistomaisesti olin myös askeltanut tämän vaivan kanssa hieman enemmän ulkosyrjällä, mikä oli hieman jäykistänyt nilkkaa. Nyt tässä kisan teknisessä , mutta melko kovavauhtisessa laskussa alkoi jalka pahasti pyörimään nilkan ympäri. Pari kertaa oli nivelsiteet oikeasti kovilla ja kyseisten pyörähdysten jälkeen piti vähän aikaa tunnustella menikö nilkassa mikään rikki. Perässäni Jaanakin siinä omaan huolehtivaiseen tyyliinsä kyseli menikö pahasti. Ei mennyt sanoin ja yritin vain unohtaa vaivat mielestäni.

nilkan pyörittelyä

Kisa jatkui tasaiseen tahtiin. Reitti vaihteli teknisestä polusta isoihin päällystettyihin teihin. Ensimmäinen huolto tuli vastaan 15 kilometrin kohdalla. Tuhrasin tässä huollossa pullojen täyttöihin ym. sen verran aikaa, että Jaana ehti ennättää liikkeelle jonkin verran ennen minua. Tästä jatkoinkin yksin omaa tahtiani. Aamu alkoi jossain vaiheessa sarastaa, mutta oma fiilis meni päinvastaiseen suuntaan. 30 kilometrin isoa joukkue huoltoa edelsi vauhdikas muutaman kilometrin mittainen lasku. Tässä kohtaa kipu jalkapohjassa kantaluun alueella alkoi kasvamaan sen verran kovaksi, että yritin sauvoilla aina keventää vasemman jalan kontaktia maahan. Tästä eteenpäin tunti tunnilta kipu kasvoi ja juoksu alkoi käydä yhä hankalammaksi. Ylämäet vielä nousivat jotenkin, mutta tasaisen juoksusta puhumattakaan alamäki pätkistä ei enää okein tullut mitään.

40 kilometrin kohdilla alkoi pitkä ja kova nousu kisan korkeimmalle kohdalle. Kävelin sitä rauhakseltaan ylöspäin ja pyrin hakemaan voimaa aivan uskomattoman hienoista maisemista. Onneksi Janne, joka hoiti sometuksen ja valokuvaamisen kisan aikana, sai ikuistettua nämä maisemat filmirullalle. Tosin tässä vaiheessa olisin itsekin voinut ihan hyvin kaivaa kännykkän esille juoksuliivistä. Aloin oikeasti havahtumaan siihen, että tätä kisaa en tule maaliin pääsemään. Tai ehkä pääsisin, mutta aikarajan kanssa tekisi siinä tapauksessa tiukkaa. En usko, että sekään olisi riittänyt, sillä juoksemisesta ei vain enää tullut yhtään mitään.

kuva: Janne Hietala

kuva: Janne Hietala

Ylämäen päällä sijaitsevassa huollossa noin 45km kohdilla otin kengän pois jalasta ja yritin hieroa kipukohtaa. Se oli turvoksissa ja tajusin, että ei se hieromalla parane. Kenkä takaisin jalkaan, pari appelsiinin lohkoa suuhun ja takaisin baanalle. Huollosta reitti jatkui jälleen pitkällä laskulla 55km joukkuehuoltoon. Tässä alamäessä havahduin viimeistään todellisuuteen. En kyennyt juosta. Tajusin, että keskeytys olisi tosiaan tulossa. Oma kisofilosofiani perustuu siihen, että maaliin pääsy on aina ensimmäinen ja tärkein tavoite. En ollut ikinä keskeyttänyt ja nyt se olisi tulossa. Arvokisoissa. Porugalissa.

On jännä ymmärtää nyt jälkikäteen, kuinka täydellisesti tässä kohtaa lataus kisaa kohtaan purkautui. Alkoi masentaa, surettaa ja vituttamaan samaa aikaa. Ensimmäinen iso vastoinkäyminen omalla toistaiseksi vielä lyhyellä juoksu-uralla kolahti kyllä syvälle tunteisiin. Kisa jäi kesken. Ymmärsin kuitenkin siinä huollossa istuessani parin puhelun sekä huoltajamme kanssa jutskailun jälkeen, että tämä oli ainoa vaihtoehto. Pettymys oli iso.

Istuin siinä huoltoteltan nurmikolla eteeni tuijottaen. Jossain vaiheessa huoltajamme Jukka tuli sanomaan, että kyyditsee minut omalla autollaan seuraavalla huoltopisteelle ja siitä hotellille. Maalialue, josta paluubussit lähtsivät takaisin hotellille olivat kuitenkin matkan varrella viimeiseen huoltoon, joten Jukka tiputti minut siihen.

Suomalaiset olivat juosseet hyvin ja linkkasinkin vaihtamaan kuulumisia juuri maaliin tulleille Henrille, Tomille, Jussille ja Eetulle. Henrihän oli koko kisassa 15. mikä on aivan järkyttävän kova suoritus päivätöissä käyvälle miehelle! Joku maalialueella halusi vielä itseltäni jonkinlaista haastattelua kisavideoon. Sen annoinkin, mutta ei se ainakaan viralliselle kisavideolle päässyt. Parempi ehkä näin.

Hotellille päästyä kampesin itseni suihkuun ja tämän jälkeen rojahdin pedille. Fiilis oli maassa ja jalkaa jomotti. Parin tunnin päästä kävimme vielä joukkueena yhdessä illallisella.  Suurimmalla osalla meidän joukkueesta oli aivan päinvastaiset fiilikset kisasta kuin itselläni. Moni meidän joukkueesta sai aikaan hyvän ja ehjän juoksun, joka oikeuttikin hyville sijoille. Päälimmäisinä tietysti Henrin 15. ja Jaanan 18. sija. Yritin myös itse painaa taka-alalle omia fiiliksiä ja nauttia vain illallisen tunnelmasta ja seurasta. Pettymyksestä huolimatta ymmärsin, kuinka ikimuistoisten kokemusten äärellä sitä onkaan. Rakkaan lajin MM-kisoissa. Edustamassa omaa kotimaata.

Kohti Portugalin MM-kisoja

 

Sain tietää heinäkuun alussa pääseväni edustamaan Suomea polkujuoksun MM-kilpailuihin Portugaliin. Reitin pituus tulee olemaan 85km sisältäen päälle 4500m vertikaalista nousua. Kisa käydään ensi lauantaina ja paikalle lennän yhdessä muun Suomen joukkueen kanssa torstain aamulennolla. Paikkana toimii Portugalin ainoa kansallispuisto, Peneda-Geres. Kuvia kun olen paikasta katsellut, niin maisemat tulevat olemaan kohdillaan tuolla lusitaanien luvatussa maassa. Maana Portugalista en tiedä lähinnä muuta kuin maan jalkapallomaajoukkueen avauskokoonpanon kesän EM-kisoista. Toivottavasti jotain uutta tule opittua tällä reissulla.

Suomesta minun lisäksi kisaan lähtee 13 muuta juoksijaa, 7 miestä ja 5 naista. Veikkaan, että Suomen joukkue voi yltää niin miehissä kuin naisissakin lähelle kärkisijoja maiden välisessä joukkuekisassa, jossa kunkin maan kolmen parhaan juoksijan ajat lasketaan yhteen. Sen verran kovassa kunnossa ovat Suomen kärkijuoksijat tällä hetkellä. Toki meidän juoksijat saavat kivikovan vastuksen mm. Ranskan, Yhdysvaltojen ja Espanjan juoksijoista.

Itse tulen tekemään sen oman tason maksimisuorituksen, johon Keski-Suomen Alpit ovat itseni valmistaneet. En stressaa loppuajasta tai sijoituksesta yhtään vaan juoksen oman hyvän tasapainoisen suorituksen. Sen montako tuntia tulen jäämään voittajalle ei suuremmin kiinnosta, koska ero tulee joka tapauksessa olemaan iso. On mielenkiintoista nähdä, miten tulen pärjäämään Suomen joukkueen sisäisessä kilpailussa ja paljonko esimerkiksi ero Suomen nopeimpaan juoksijaan tulee olemaan. Se tulee antamaan hyvin kuvaa siitä, missä se oma taso ultrajuoksun suhteen tällä hetkellä oikeasti on – etenkin, kun oma kokemukseni maratonia pidemmistä juoksuista on vielä varsin vähäistä.

Tulen lähtemään rauhassa liikkeelle ensimmäiseen noin 6km hivuttavaan nousuun ja tätä kautta saada pidettyä elimistön energiankulutus alussa matalalla. Tällä varmistan myös energian imeytymisen elimistöön heti alusta alkaen. Tarkoitus on kuunnella kroppaa ja löytää helppo sekä rento etenemisvauhti ensimmäisen nousun jälkeen. Reitti on vaihtelevaa ylä- ja alamäkeä aina puoleen väliin asti. Näillä main noustaan reitin korkeimmalle kohdalle Serra Amarelolle (1350m). Tästä alkaa alamäkivoittoisempi osuus maaliin asti, mikä kuitenkin sisältää vielä yhden isomman nyppylän tunkattavaksi. Tällä jälkipuoliskolla tulisi alamäet pystyä juoksemaan hyvällä jalalla, samalla kuitenkin säästäen voimia viimeiseen nousuun. Kun tämän on saanut selätettyä, on matkaa maaliin enää 15km, jossa täytyy olla valmis henkisesti taistelemaan pitääkseen vauhtia yllä.

Yhtenä motiivina on tehdä juoksusta suuri tunne-elämys: olla sataprosenttisen läsnä koko juoksun ajan ja ottaa vastaan kaikki tunteet, mitä kisa tuo tullessaan, käsitellä ne ja jatkaa koko ajan omaa tekemistä. Tätä koitosta varten olen harjoitellut heinäkuun alusta asti hyvin ja omaan aiempaan kokemukseen nähden kovaa. Oma valmistautuminen on näin kaikinpuolin onnistunut hyvin. Juoksu on ollut viime kuukausien aikana hienompaa kuin koskaan, monella tasolla. Nyt on aika ulosmitata tämä suureksi elämykseksi.

 

Vaarojen maraton

Reilu viikko sitten tossua laitettiin toisen eteen Kolilla. Myyttisessä Itä-Suomen kansallispuistossa, joka on tarinoiden ja Pieliselle aukeavien maisemien johdosta inspiroinut kulkijoita suuntaamaan kulkunsa Kolille jo vuosisatoja sitten. Lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna rysäytettiin näihin maisemiin vajaa tuhat polkujuoksuun hurahtanutta oman onnensa ja tarinansa kertojaa. Oli aika Suomen polkujuoksu klassikon, Vaarojen maratonin.

Oma valmistautuminen kisaan oli sujunut suunnitelmien mukaan. Elokuun lopun ja syyskuun kestänyt harjoitusjakso oli ollut viikkomääriltään itselleni tähän asti kovin. Se myös näkyi kunnossa, joka tuntui olevan hyvässä nousussa. Kisaa edeltävän viikon kevensin harjoittelua vain hieman ja kisaviikolla tein myös normaalisti kevyttä lenkkiä päivittäin. Tavoitteenani oli jälleen juosta ehjä rento juoksu. Tarkoitus ei ollut myöskään puristaa kaikkia mehuja irti itsestä, vaan pyrkiä juoksemaan 80-90% effortilla tasapainoinen itseluottamusta nostattava suoritus. Tämä sen takia, koska itselläni kausi jatkuu vielä lokakuun loppuun ja polkujuoksun MM-skaboihin.

Kisa lähti suunnitelmien mukaan rennosti liikkeelle omaa sopivaa sen päivän ”helppoa” juoksurytmiä hakien. Se löytyikin mukavasti Mäkisen Antin peesistä. Siinä kuljimme yhtä matkaa aina 15km hujakoille, jossa lähdin itse hieman kiristämään tahtia. Mukava oli kyseisen kaverin kanssa juosta. Juteltiin niitä näitä ja hän myös opetti meikäläistä polkujuoksuun tärkeänä elementtinä kuuluvien juoksulinjojen valinnoista. Aina oppii uutta.

16km vesistönylitykseen tulin Ronkaisen Tomin ja yhden muun kisailijan kanssa samaan aikaan. Nimikaima oli edeltävän viikonloppuna tykittänyt SM-maratonilla hurjaa kyytiä ja sanoi nyt sen painavan jaloissa. Ihme homma.. Meidät soudettiin vastarannalle ja hieman tämän jälkeen olikin huoltopiste, jossa täytin vesivaraston ja jatkoin matkaa. Juoksu tuntui rennolta ja ajattelin pitää samaa tahtia yllä myös kisan jälkipuoliskon, joka maastoltaan on selvästi alkupuoliskoa raskaampi ylämäkineen ja erittäin teknisin polkuineen.

18km kohdilta eteenpäin lähdin juoksemaan yksin omaa tahtia. Ryläyksen teknisten polkujen ylitys oli haastavampi, mitä olin viime vuodelta muistellut. Vauhti tyssäsi vähän väliä ja juoksuun sai todella keskittyä, jotta sai pidettyä jonkinlaista rytmiä yllä. Näillä main (20-30km) vastaan tuli monia pidemmän matkan juoksijoita, joilta sai valtavan paljon tsemppi toivotuksia, joita myös itse pyrin jakelemaan vastavuoroisesti. Hienoa ja lämmintä urheiluhenkeä.

33km huoltoon tulin tällä rennolla juoksulla hyvävoimaisena. Kuulin tässä vaiheessa, että seitsemäntenä juokseva Ruokolaisen Tero on minuutin pari edessäni ja ajattelin, että siihen selkään jos saisi tartuttua niin olisi hyvä. Sijat 5 ja 6 olivat kuitenkin kuulemma jo useamman minuutin päässä ja näiden puolesta en jaksanut sen enempää uhrata ajatustani. Jatkoin siis matkaani ja hieman kiristin vauhtiani. Ennen Mäkrän nousua Tero tulikin vastaan ja vauhti tasaantui. Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja siinä juoksimme muutaman kilometrin yhdessä jutustellen. Jossain vaiheessa Tero sanoi, että mene vain, jos tuntuu siltä. Kiristin uudestaan hieman ja juoksin hyvällä tuntemuksella loppunousun juurelle asti. Loppunousussa Kolin huipulle ja maaliin näin hieman yllättäen edessäni vielä oman sarjalaisen. Selkä tulikin vastaan sen enempää vauhtia kiristäen ja maaliin pääsin kuudentena ajassa 4:27:37.

Juoksusta jäi erittäin hyvä fiilis. Sain sen, mitä halusinkin. Rennon tasaisen juoksun kohtuullisella rasituksella. Palautuminen tuntui olevan nopeaa ja kisaa seuranneena maanantaina palasin treenin pariin, kuitenkin pitäen viikon kevyenä. Vasemman jalan jalkapohja hieman kipuili tällä menneellä viikolla, mutta juuri nyt ei ole enää tuntemuksia. Veikkaan, että kisassa jalkapohja otti osumaa johonkin juureen tai kiveen ja sen takia tuotti menneen viikon lenkeillä harmaita hiuksia.

Nyt on suunnitelmissa treenata normaalisti tämä kuluva viikko ja myös sitä seuraava, mutta tällöin jo hieman keventäen kuormaa. Kolmen viikon päästä sitten onkin kauden huipennus ja lento Portugaliin. Tähän valmistautumisesta tarinaa luvassa myöhemmin.

Pyhä tunturimaraton

Muutama viikko on jo kulunut viimeisimmästä kisastartistani. Paikkana oli Pyhä ja matkana maraton, Pyhä tunturimaraton. Viime vuodesta reitti oli tuttu jäänyt hyvin mieleen, joten tiesin hyvin mitä kaikkea matkalla tulee vastaan. Paljon rakkakivikkoa, kurumaisemia ja upeaa polkua tunturien päällä. Kisan alla fiilis oli muutenkin hyvä ja luottavainen. Olin saanut hyviä treeniviikkoja alle Vierumäen kisan jälkeen ja kuntokin tuntui olevan hyvin nousussa vaikean alkukesän jälkeen. Tavoitteena oli saada tasapainoinen kisa ilman hyytymistä. Viime vuoden ajan alle halusin myös reilusti juosta.

Kisa lähti osaltani liikkeelle rauhassa täysin omia tuntemuksia kuunnellen. Kärki lähti tietysti samantien omille teilleen, mutta itse maltoin mieleni ja en lähtenyt hönkimään omaan kuntoon nähden ylikovaa. Tavoitteenani oli juosta puoleen väliin asti ”helppoa” juoksua ja siitä sitten kiristää loppua kohden. Tämä tuntuikin onnistuvan ihan hyvin. Olo tuntui puolen välin juomapisteellä hyvin vahvalta. Sijoitus taisi tässä vaiheessa olla kuudes ja kuulin parin edellä menevän olevan muutaman minuutin päässä. Päätin lähteä jahtiin. Reitin raskaimmat osuudet sijoittuivat jälkipuoliskolle ja tästäkin syystä tuntui järkevältä alkaa vasta tässä vaiheessa hengittelemään raskaammin. Meno tuntui hyvältä ja rennolta. 33km huollon jälkeen alkoi pitkä loiva nousu tunturin päälle. Tässä kohtaa kohentelin sijoitustani viidenneksi, mutta nousun jälkeen aivan yllättäen molemmat takareidet iskivät kramppiin. Otin samantien suolaa, mutta pari minuuttia siinä taisi mennä, että sain uudestaan kunnolla juoksuaskelista kiinni. Kuitenkin krampit laukesivat yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin ja matka jatkui. Kuitenkaan en uskaltanut yhtään kiristää tahtia siinä pelossa, että krampit tulisivat uudestaan. Mutta ihan hyvällä rytmillä sain jakettua viimeiseen nousuun saakka. Tämä meni reipasta kävelyä ylös, jonka jälkeen laskettelurinteen rallattelu alas maaliin meinasi taas laukaista krampit. Onneksi maali tuli kuitenkin vastaan ajassa 4:12.

Olin tyytyväinen kisaan. Viime vuoden ajan alle pääsin reilusti ja sain ehjän kisan lukuunottamatta kramppeja, jotka pakottivat hetken kävelyyn. Kaiken kaikkiaan oli taas aivan mahtavaa päästä juoksemaan upeille tunturipoluille. Nautinto oli taattu koko matkan ajan.

Kisan jälkeen viikko vierähti Nizzassa, jossa myös kevyttä lenkkiä tuli tehtyä. Nyt on tullut 1,5 viikkoa treenattua kunnolla. Kolilla tulee juostua taas lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna seuraavan kerran kilpaa Vaarojen maratonilla. Tämän jälkeen on vielä isompi koitos edessä lokakuun lopulla. Nyt vain hyviä ja nautinnollisia treeniviikkoja alle niin hyvä tulee. Kunto on nousussa.

Vierumäki Trail Marathon

Viime sunnuntaina juoksin siispä  ensimmäisen kisan sitten Bodomtrailin ja tiedossa oli 42km suomalaista metsäpolkua. Sää oli lämmin ja hiostava, mutta mielestäni ei mitenkään liian kuuma, että olisi häirinnyt juoksua. Kisapaikalla oli pitkästä aikaa mukava morjestella tuttuja ja fiilis oli taas innostuneen odottavainen. Kevyet alkulämpät tuli tehtyä kämppiksen Juhon kanssa, jolla edessä oli elämän ensimmäinen maraton.

Tarkoitus oli lähteä kisassa liikkeelle rauhassa. Eka 10km kontrolli päällä sykkeitä seuraillen ja yrittäen pitää ne riittävän matalalla. Seuraavat 15km hyvällä fiiliksellä flowta hakien ja loppu hyvällä höökillä kaikkensa antaen. Maaliin alle 3:40 aikaan. Laskeskelin, että olisi sopiva tavoite, koska viime vuonna juoksin samaisen reitin aikaan 3:41 , mutta lopussa hyydyin niin pahasti, että kunhan tämän saisi korjattua niin alle 3:40 pitäisi olla hyvin realistinen. Noh, mikään kyseisitä suunnitelmista ei toteutunut.

Eka kilsa 4:26 täysin tasaisella alun asfaltti pätkällä. Sain lähdettyä siispä rauhassa. Muuten hyvä alku, mutta sykkeet jo tässä vaiheessa aivan liian korkealla. Ajattelin, että kai se siitä laskee, kunhan kone lämpenee, mutta ei näin käynyt. Syykkeet huiteli MK-alueella, vaikka vauhti ei päätä huimannut. Olo tuntui muutenkin jo lähdöstä alkaen todella raskaalta. Ekan 10km juoksin karvan alle 50 minuuttiin ja laskeskelin, että kyllä tässä vielä tavoiteajassa ollaan. Yritin puskea eteenpäin samaa vauhtia, vaikka syke pysyi edelleen hirvittävissä lukemissa. Syke kontrollista ei siispä ollut ensimmäisen 10 km aikana tietoakaan.

Kuva: Katja Mallat

Vaikeaa oli tästäkin eteenpäin. Hyvästä fiiliksestä ja flowsta ei ollut tietoakaan, kun taivalsin kilometrejä eteenpäin. Kropan raskas olo ehkä hieman keveni, mutta ei se mitään helppoa ollut. Reilun 20km kohdalla oli huoltopiste, jossa sainkin henkilökohtaiselta huoltajalta täydet pullot liiviin ja tsempit perään. Huikkasin, että ei hyvin mene ja en saa happea. Hirvittävä pistos keuhkoissa nimittäin juuri tässä kohtaa otti otteen juoksijasta. ”Jaksaa, jaksaa” sain vastaukseski. Tässä kohtaa 22km väliaika 1:57 antoi vielä toivoa alle 3:40 ajasta hyvällä lopulla.

Tajusin kuitenkin hyvin pian tämän jälkeen, että ei mitään mahiksia. 25km kohdalla nimittäin alkoi tulla seinä vastaan. Syke pysyi korkealla, mutta vauhti tippui. Kuulinkin pari kilsaa siinä hölkkäillessäni Juhon huutelevan takaani jotain. Sieltähän se kämppis kuoma tulikin ja valittelimme siinä toisillemme omia fiiliksiämme. Hänellä kramppaili pahasti jalat ja itse en jaksanut enää juosta, happea ei saanut ja kylkeä pisti. Onneksi sai Juhon kanssa taittaa matkaa. Vikassa huollossa 32km kohdalla olin jo aivan luovuttanut. Kun tajusin, että viime vuoden ajan parannus ei onnistuisi, menetin motivaationi täysin. Halusin vain päästä maaliin, koska keskeytys ei kuitenkaan ikinä tule kysymykseenkään, jos vain pystyy liikkumaan eteenpäin. Juho jäi huoltoon notkumaan ja itse jatkoin matkaa. Siinä menin sitten viimeiset 10km kävelyä ja hidasta hölkkää vuorotellen. Raskasta oli ja toivoin vain, että loppuisi jo. Porukkaa alkoi tulla ohi oikealta ja vasemmalta. Mietiskelin siinä, että onpa tämä typerää touhua ja mitä ihmettä oikein teen täällä. Juoksuhan on oikeasti aivan mahtavaa puuhaa, mutta tässä kohtaa ei enää kiinnostanut tippaakaan. Kävelin maaliin ajassa 4:11, puolituntia jääden viime vuoden ajasta.

Tietysti tässä on nyt kisan jälkeen yrittänyt analysoida yksin ja juoksukaverien kanssa, missä on ongelma. Nesteen ja energiansaannista homma ei jäänyt kiinni. Energiat imeytyivät hyvin ja join reilusti nestettä (3l). Kevään ja alkukesän flunssat ovat tietysti syöneet kuntoa. Juoksukaveri avasi myös silmäni sille, että nyt reilun vuoden sisään olen juossut aika suuren määrän erilaisia pitkiä kisoja. Viime kesänä koko Buuf trail tour, joka sisälsi 7 kisaa, joista kuusi oli 42km tai pitempiä. Joulukuussa 100km ja 39 tuntia Sysikallion metsässä. Maaliskuussa 125km kanarian vuorilla. Tämän vuoden huuhti-toukokuussa kaksi 21km kisaa. Ja sitten flunssaan. Voi vain miettiä, että missä vaiheessa olen antanut kropalle kunnolla lepoa.. Voi olla, että on tullut juostua ihan liikaa pitkiä kisoja liian lyhyeen aikaan ja toivoa samalla koko ajan kehitystä.

Kuitenkin nyt eteenpäin rauhallista lenkkiä tehden ja nautiskellen. Kuitenkin juoksu tuntuu jälleen mukavalta sairastelujen jälkeen, joten ilon kautta vaan poluille juoksemaan. Pyhällä uudestaan numero rintaan 13.8. ja katsotaan, jos rauhallinen peruskestävyystreeni nostaa kuntoa tätä ennen.